perjantai 13. syyskuuta 2019

Muistojen Wilhelmiinat

Eräänä iltana jutusteltiin mieheni kanssa makumuistoista. Keskiössä olivat nimenomaan ne makumuistot joita meillä molemmilla on mummojemme tekemistä ruuista tai herkuista. Tähän muisteluhetkeen taisi innoittajana toimia telkkarissa pyörivä mainos, missä nuoret muistelevat mummonsa tekemiä lihapullia.

Miehelläni nousi päällimmäiseksi muistoksi oman mummonsa leipomat täytekakut. Olivat kuulemma, ah niin ihanan meheviä! Ja persikkaa päällä. Ja mummon tarjoamat Wilhelmiina-keksit. Ne ne vasta olivatkin!



Itsellänikin mummo oli melkoinen velho leipomaan. Mummon pullat, pikkuleivät, karjalanpiirakat ja sultsinat ovat kyllä aivojeni muistiosastoissa selvääkin selvempinä makumuistoina. Muistan niin hyvin ne monet kerrat kun olin mummon luona yökyläilemässä, ja mummo nousi jo aamun varhaisina tunteina tekemään pullataikinaa tai piirakkataikinaa ja riisipuuroa täytteeksi. Ja kun itse kömmin unisena kahvin tuoksun perässä keittiöön kuuden aikaan, odotti mummo siellä jo iloisena siitä, että nyt päästään leipomaan!

Mummoni opeilla teen itse tänäkin päivänä pullataikinani ja mummoni se opetti minut tekemään karjalanpiirakoita ja sultsinoita. Joka ainoan kerran kun kaulitsen pullataikinaa, soi päässäni mummon sanat siitä kuinka taikinalle täytyy olla hellä. Tai kun pulikalla pyörittelen karjalanpiirakkapohjia, mummo muistuttaa päässäni, että niiden pitää olla niin ohuita, että melkein läpi näkee.



Tämän keskustelun jälkeen ajattelin yllättää mieheni ja tein hänelle pellillisen Wilhelmiinoja. En ole koskaan aiemmin tehnyt niitä ja yllätyin, kun olivatkin niin helppoja ja nopeita valmistaa. 
Itse en ole oikein tämän tapaisten pikkuleipien ystävä. Esimerkiksi lusikkaleipiä en voi valmistaa enkä syödä, sillä saan niistä migreenin.😂😂 Mutta näiden kohdalla täytyy myöntää, että kyllä nämä melko hyville maistuivat. En muista, että olisinko koskaan missään aiemmin maistanut Wilhelmiinoja, joten vertailupohjaa ei oikein ole. Mutta omatekemät jututhan ovat (melkein) aina parempia kuin muut. Eikö!?



Eilen piipahdin taas kirjastossakin pitkästä aikaa. 
Vanhasta muistista suunnistin suoraan käsityökirjojen hyllylle. Ja arvatkaas mitä sieltä heti käteeni löysin!? Mehukekkerit-blogin Veeran uuden Neulekekkerit-kirjan! 


Nyt on siis välillä taas neulehaaveilun aika. 
Käsityöunelmointi on samalla kamalan ihanaa sekä ihanan kamalaa. Unelmointihan on itsessään aivan mahtavaa ja voimaannuttavaa mutta se äityy kamalaksi, jos haluaisi ihan heti päästä toteuttamaan niitä kaikkia. Se into mikä käsityöunelmoinnista syntyy kun ei malttaisi odotella mitään vaan päästä saman tein tekemään ja toteuttamaan kaikki. Ja kun ei enää tiedä mistä alottaisi kun kaikki mielessä pyörivät ideat tuntuvat niin ihanilta.
Elämme vaarallisia aikoja.😉


Unelman pehmeää ja suloista viikonloppua
teille kaikille 
ja erityisesti juuri sinulle!
💚
Mari 

keskiviikko 11. syyskuuta 2019

Suodatinpussikranssi ja mustia sukkia

Eilisen hellepäivän jälkeen ulkona näyttää nyt tosi syksyiseltä. Kova tuuli helisyttää ikkunoita ja pihan puut joutuvat taipumaan aikalailla tuulen tahdossa. Vettä vihmoo vaakatasossa. Joten nyt on oikein hyvä hetki kaivautua sohvan nurkkaan tyynyjen keskelle viettämään vapaapäivää. 
Kotona on ihana hiljaisuus. Takana on neljän päivän työputki. Joo, tiedetään. Sehän on varsin normaali tilanne, tai siis jopa normaalia parempi. Ihmisethän käyvät töissä ja useimmat vielä viisi päivää putkeen. Kyllä. Mutta minulle neljä päivää on tällä hetkellä paljon, liian paljon. Joten nyt aivan hyvällä omallatunnolla käperryn tähän sohvan nurkkaan ja otan rauhallisesti. En tee mitään. Tai jos teen, niin omaan rauhalliseen tahtiini. Hiljaisuudessa. 
Päivät kauppakeskuksen hälinässä vie voimat. Vaikka toisaalta pidän siitä hälinästä ja hulinasta, niin nyt en vain oikein kestä sitä. Ainakaan montaa päivää putkeen. Pitkään yritin vain väkisin sietää ja kestää sinnikkäästi, olla ihan "normaalisti" koska luulin, että näin minun täytyy. Vaan ei täydy. Joskus se mitä jokaisen täytyy, on itsensä huomioiminen. Meitä jokaista on vain yksi ja ainoa. Itseään pitää vaalia ja arvostaa.

Ja paasaus sikseen.😄 
Tässä teille on taas yksi asia mitä niin kovasti haluaisin tehdä lisää mutta en ole oikein varma jaksaisinko ja pystyisinkö näiden näpertelyyn. En ole kyllä edes kokeillut miten tekeminen sujuisi. Voisihan näitä kransseja toki tehdä sillä lailla pikkuhiljaa näperrellen, pikkuruusuke kerrallaan. Kenties. Mutta kauniita nämä joka tapauksessa ovat.

 Vuosia sitten näin ensimmäisen tämmöisen suodatinpusseista tehdyn kranssin Pinterestiä selaillessani. Se näytti niin kauniilta ja herkältä, että pakkohan sitä oli kokeilla. Muutaman olen tehnyt sen jälkeen. Sen viimeisen tein äidilleni ja siihen laitoin vielä pienen valosarjan. Se oli nätti. Mutta sen tekeminen oli jo niin hankalaa, ja on vielä liian tuoreessa muistissa, että uutta ei ole tullut aloitettua.


Hyvin vähän on taas ollut jaksamista tehdä mitään ylimääräistä työssäkäynnin, syömisen ja nukkumisen lisäksi. Sain kuitenkin sen verran tässä itsestäni irti, että aloitin tyttärelle toiveen mukaisesti mustat villasukat. 
Hän halusi äidin tekemät sukat mutta sellaiset, että ne eivät liikaa näytä villasukilta. Että kun ovat jalassa ja näkyvät kenkien varsista housujen päällä, niin ei tule liikaa sellaista tunnetta, että on pukenut villasukat.😂
Mustien perussukkien parissa siis nyt hetken aikaa.


Vapaapäiväläinen toivottelee
mukaavaa viikon kulkua teille
kaikille!
💛
Mari

lauantai 7. syyskuuta 2019

Romuttunut haave pikkulapasista



Se on jännä juttu, miten sitä omissa mielikuvissaan on aina niin paljon parempi, nopeampi, taitavampi ja osaavampi kuin mitä karu todellisuus sitten osoittaa. Itse sain taas kovan tällin todellisuudelta tässä menneellä viikolla, kun ajattelin ihan vain nopsasti tekeväni pieniä lapasia. Ei siis vain yhdet pienet lapaset vaan monia pieniä lapasia.

Niin, kun ne pienet lapaset on sitten niin kovin nopeita tehdä ja helppojakin ovat. Että yhdessä parissa ei kovin kauan mene aikaa. Ai ei!? Ja näinhän siinä myös samalla ajattelin, että varustan lähisuvun pienet kädet ja kaikkien muidenkin mahdollisten lapsosten kädet ihanilla lapasilla. Mutta en kyllä. En muista ihan hetkeen, että mikään työ olisi ollut näin hankala toteuttaa. Aikaa meni ja hermoja. Tämä oli taas niitä projekteja missä riitti purkamista ja uudelleen neulomista. Ja en kyllä todellakaan tahdo ymmärtää mikä näissä oli lopulta niin vaikeaa.

Neuloessa olo oli kyllä niinkuin sisällä marssisi miljoonan muurahaisen armeija. Käsissä etenkin. Rauhallista liikettä en tahtonut käsiin saada ohjelmoitua ollenkaan. Ihan niinkuin eivät olisi välillä omat kädet ollenkaan. Se on aika pelottava fiilis kun sellainen iskee.


Joku osuus tietenkin saattaa tässä jutussa olla silläkin, että jännitän aivan hirveästi tulossa olevaa pään kontrollikuvausta. Kaikennäköisten asioiden takia putkeen menoa aikaistettiin viidellä kuukaudella. Itsessään jo sen magneettikuvauslaitteen kohtaaminen on sykettä nostavaa. Saati sitten se, että sinne pitää mennä pötköttelemään. Ja tietenkin tässä vielä hermostuttaa se, mitä sieltä sitten mahdollisesti löytyy. Toivottavasti vain olisi "tyhjää täynnä".

Vähän on neulojan hermoja kiristellyt tässä muutaman päivän. Muutama päivä olisi vielä odotusta jäljellä. Tietenkin yritän olla ajattelematta koko asiaa mutta eihän se joka hetki ihan onnistu.


Näiden lapasten malli löytyi Pinterestistä. On Novitan malleja. Vanhoja jämälankoja ajattelin näissä saada tuhottua, vaan hyvin vähäiseksi se jämälankojen kulutus jäi.
Mutta ihmettelen silti kaikista näistä selityksistäni huolimatta, miksi noiden pikkulapasten tekeminen osoittautui melkein ylivoimaiseksi hommaksi. Kun eivät nyt olleet siis edes ensimmäiset lapaset joita tein. Olen tehnyt lapasia ennenkin. Tavallisia ja palmikoilla, pääasiassa. Ja kerran jopa yhdet kirjoneulelapasetkin. Tuossa alla on niistä kuva. Ettette luule, että höpötän.😄 Jee!

Vaan en nyt sitten aiokaan varustaa kaikkia tuntemiani lapsia lapasilla. Nämä yhdet nyt vaan yhdelle tärkeälle pienelle. 
 



Suloista lauantai-iltaa kaikille!
💙
Mari

tiistai 3. syyskuuta 2019

Muunneltu malli Tanssi-villasukista




Ihanaa, kun on syksy. 
Ihanaa, että meillä on vuodenajat. 
Jokaisesta vuodenajasta löytyy omat hyvät puolensa. Mutta kaikkein ihaninta on juuri se vuodenaikojen vaihtuvuus. Luonto näyttäytyy aina erilaisena ja ihan selvästi me ihmisetkin muutumme vuodenaikojen mukaan. Kesällä olemme selkeästi todella paljon iloisempia, puheliaampia ja välillä oikein ylisosiaalisia, että näin syksyn tullen on oikeastaan mukavaa, kun kaikki käpertyvät pikkuhiljaa omiin koloihinsa ja omiin oloihinsa päivien painuessa harmaammiksi ja harmaammiksi. Talven tullen olemmekin sitten paksujen talvivaatteidemme alla harvasanaisia myssyn alta vilkuilijoita, jotka sitten kevättä kohti kulkiessa kuorivat päältään talvitamineiden lisäksi halun olla omissa oloissaan. 
Näin ainakin täällä Hämeessä.😂
 

Mutta se syksy. Kesän lämmön jälkeen jo kaipaa raikkaita syysaamuja ja pimeitä iltoja ja pikkupakkasta. Sitä kun iltalenkillä huomaa, että lätäköiden pinnat ovat jo jäässä. Ja kyllä, niitä vesisateitakin. Mikäs sen mukavampaa kuin lampsia sadetakki päällä kumppareissa. 
Ja  villasukat jalassa. 
Tietenkin.
 

Villasukkia ja lapasia on alkanut putoilemaan minunkin puikoiltani. Tai no, hieman ehkä liioiteltua sanoa, että niitä putoilee. Ei täällä nyt mikään kummoinen ropina käy. Yhdet sukat olen nyt saanut valmiiksi asti ja  yhdet lapaset työn alla. 

Näiden sukkasten mallin nappasin Novitan kesälehdestä. Alkuperäisen mallin nimi on Tanssi-villasukat. Kesälehdessä nämä oli toteutettu värikkäästä multiraita seiskaveikasta. Minä päädyin yksiväriseen hieman muunneltuun malliin. On paljon rauhallisemman näköinen sukkapari. Tykkään kovin. Ja vielä kun sain tehtyä nämä sukat jämälangoista, niin sekin tuntui mukavalta. Ei tarvinnut sännätä ostamaan lisää uutta.

Langoista ei ole tällä erää minkäänlaista muistikuvaa, että mitä ovat. Epäilen vahvasti seiskaveikkaa mutta varma en ole. Sen tiedän, että vanhoja ovat. Melkein jo jäkälää kasvoivat lankalaatikon pohjalla.😉
 


Vaan kyllä oli taas kärsivällisyys koetuksella näiden kanssa. Pientä kuviota ja kokoajan piti olla kartalla, ettei mene väärin. Sen takia näiden puikoilta pois saaminen kestikin niin kauan, kun ei vaan jaksanut pitkään kerrallaan seurata missä mennään. Muutaman kerran meinasin jo nakata koko komeuden parvekkeelta. Mutta en sitten raskinut kuitenkaan. Mutta en myöskään purkanut jos meni väärin. Sinnehän ne hukkuu muun kuvion sekaan. Ei haittaa!
Onpahan taatusti yksilöllinen kuvio.
 



Ihania syyskuun päiviä
kaikille ja erityisesti
sinulle!
💜
Mari

lauantai 31. elokuuta 2019

Neulatyyny kahvikupissa



Äitini varastoista olen joskus saanut vanhoja kahvikuppeja askartelutarkoitukseen. Ne on niitä kauniita kuppeja joille ei välttämättä enää löydy paria tai ovat sen verran kolhiintuneita, ettei niitä ole enää haluttu käyttää. 
Monta vuotta olen niitä piilotellut ja säilönyt omissa kaapeissani, kunnes tässä taannoin ne muistin ja kaivoin esille.





Kauniista vanhoista kupeista saa vähällä vaivalla ihania neulatyynyjä. Sillä neulatyynyjähän pitää olla. Itse en tykkää ollenkaan sellaisista pienistä pehmeistä neulatyynyistä, jotka sitten pyörivät milloin missäkin. Ne on aina hukassa. Ainakin minulla. Ne ei vaan kerta kaikkiaan pysy tallessa. Vaikka kuinka järjestelisin tavarat niin, että se pehmeä neulatyyny tietäisi paikkansa, niin ei se siellä ole silloin kun sitä tarvitsee. Kun neulatyynyn askartelee kuppiin, se on aina kauniisti esillä ja saatavilla. 


Joskus monta monta vuotta sitten tein ensimmäisen kuppineulatyynyni isoon teemukiin. Sekin toimi ja on käytössä itseasiassa edelleenkin. Siitä ei vaan tullut kovinkaan söpö. Se on vähän sellainen liiankin rouhea ja iso.
Nämä pieniin ihaniin kahvikuppeihin tehdyt ovat monta kertaa kauniimpia.




Nämä on mukavan yksinkertaisia valmistaa. Tarvitaan vain tuo kuppi ja lautanen, pieni tilkku kangasta, vähän vanua ja lankaa sekä liimaa.
Kangastilkusta tein nyytin jonka täytin vanulla ja ommellen kuroin nyytin kiinni, liimaa levittelin kupin sisäpuolelle ja painoin nyytin paikoilleen kuppiin. Kupin liimasin kuumaliimalla lautaseen kiinni. Voihan sen kupin jättää irralleenkin, itse halusin näistä napakan yhtenäisen setin.




Neulatyynyn täytteenä vanu ei vissiin ole vain ihan se paras täyte. Kuulemma tylsyttää neulat. Parempia täytteitä on esimerkiksi ihan villalanka tai vaikka koirankarvat. Joku luonnonmateriaali kuitenkin olisi vanua parempi. 
Mutta tietoinen riski siis otettu. 


Nyt vain kaikki koluamaan omista ja sukulaisten kaapeista kaikki kauniit parittomat kupit ja taikomaan niistä ihania neulatyynyjä. Niin, ja kirpputoreilta varmaan löytyisi myös nättejä kuppeja tähän tarkoitukseen.
Nämä on niin suloisia. 


Suloista viikonloppua kaikille!
💕
Mari

keskiviikko 28. elokuuta 2019

Loviisan LWT -tapahtuma





 Minua on jo vuosia kiehtonut tuo Loviisassa joka vuosi järjestettävä 
Loviisan Wanhat Talot -tapahtuma. Milloinkaan ei vain ole tullut mentyä. Milloin on lomat jo ohi ja huonolla onnella työpäiviä juuri siinä ajankohdassa tai muuten vain muita suunnitelmia jo ennätetty tehdä tai sitten on vain unohtunut ja mennyt ohi ja seuraavalla viikolla havahtunut siihen, että nythän se meni ohi.


Vaan kuulkaas nyt!
Tänä vuonna tuo tapahtuman päivämäärä on siinnellyt hyvinkin kirkkaasti hämärässä päässäni. Ja niinhän sitä sitten tehtiin, että viime sunnuntaina siippani hyppäsi auton rattiin, ja onneksi otti minut mukaan, ja hurautettiin Loviisaan. Mutta hieman kun olen tällainen hitaan puoleinen, niin matkaan päästiin vasta kun sunnuntaita oli kulunut jo hyvän matkaa. Joten perillä ei sitä aikaa ihan mahdottomasti jäänyt. Mutta toisaalta sitä oli juuri sopivasti yhden päivän kiertelyyn.






Ja voi yllätys! Kyseessähän on siis iso tapahtuma. Paljon isompi kuin mitä etukäteen osasin ajatellakaan. Joissakin kohteissa sai jopa jonotella, että pääsi etenemään. Tämähän oli aivan kuin asuntomessuilla. 
Vanhojen talojen asuntomessut! 
Miten ihanaa kun osui vielä niin kaunis päivä tuolle sunnuntaille. 




Kuvattavaahan Loviisassa olisi riittänyt. Mutta kaikesta kivasta ja kauniista en ehtinyt kuvaa napata, enkä aina muistanutkaan. Siellä kuljin pää ihmetyksestä ja väenpaljoudesta sekaisin. Täytyy kyllä näkymätöntä hattua nostaa kaikille heille, jotka ovat lähteneet tuollaista, iältään sadan vuoden molemmin puolin olevaa, puutaloa remontoimaan. Uskomatonta sitkeyttä ja osaamista. Puhumattakaan siitä, että remontoijan täytyy osata nähdä jo ennalta mitä kaikkea mistäkin on mahdollisuus saada. Nähdä jo kaiken "roskan" alta se kaunis mikä siellä on.

Ja ne puutarhat talojen ympärillä ovat sitten ihan oma lukunsa. Ihania vuosikymmeniä vanhoja puutarhoja, vanhoja perennoja jotka ovat saaneet kasvaa sijoillansa aivan rauhassa isojen vanhojen puiden katveessa. 
I am in love💗




Upeaa, että tällaisia tapahtumia järjestetään. 
Ja ihanaa, että on ihmisiä jotka haluavat avata oman kotinsa ovet meille muille ihmeteltäväksi. Oli upeaa nähdä miten asukkaat näissä vanhoissa puutaloissa ovat sisustaneet kotinsa. Upeita, kauniita, luovia ja rohkeitakin ratkaisuja oli esillä paljon. Tuntuu, että näissä kaikissa puutaloissa joihin pääsimme kurkkaamaan, asuu perheitä jotka ovat sisustaneet kotejaan suurella sydämellä ja rakkaudella. Mikä määrä luovuutta, kädentaitoja ja osaamista!
Taloista ja sisustuksista päätellen iso osa Loviisalaisista on jonkin sortin taiteilijoita ja kädentaitajia. Ja monen talon pihapiiristä löytyi vielä talon isännän tai emännän ateljee tai työtila jossa syntyy upeaa taidetta.





Ja saattoihan tältä reissulta muutama ideanpoikanenkin tarttua mukaan. Eihän sitä koskaan tiedä mitä elämä eteen heittää... Aina on hyvä kulkiessaan katsella vähän "sillä silmällä". Tähän keittiöön rakastuin. Voi olla, että joskus voisin poimia näistä kuvista muutaman yksityiskohdan toteutukseen. Aika näyttää.





Kyllä kelpaisi istuskella tuolla terassilla ja katsella mäeltä avautuvaa näkymää. Vai mitä mieltä olette?

Itse olen sitä mieltä, että kyllä kannatti lähteä Loviisaan. Mukava tapahtuma ja kauniita puutaloja. Paljon jäi näkemättäkin. Loviisahan on tapahtuman aikaan täynnänsä tapahtumia. On vanhan tavaran markkinoita, pieniä kirpputoreja siellä täällä, pop up kahviloita ja ravintoloita ja vaikka mitä muuta. Jos sinne suunnittelee menevänsä, niin ehdottomasti kahdeksi päiväksi, niin ehtii rauhassa koluta kaikki paikat läpi. 


Paluumatkalla piti sitten tietenkin kaivaa oma pieni käsityöni esille. Menee nuo automatkat paljon joutuisammin kun on jotakin tekemistä. 
Jos ei siis aja.😂


Mahtavaa helteistä loppuviikkoa
kaikille!
🌞
Mari

sunnuntai 25. elokuuta 2019

Suomen kaunein kaupunki



Tämän viikonlopun aikana on tältä neulojalta jääneet käsityöt nurkkaan. 
Toki lauantaina oli kyllä vielä työpäiväkin, ja työthän kyllä aina vähän haittaa ja hidastaa harrastuksia.😃 Ei vaan, leikki sikseen. Lauantain työpäivä, niinkuin koko viikonloppu, oli mitä mainioin. Ihania asiakkaita, hauskoja kohtaamisia upeiden ihmisten kanssa. 
Tykkään kyllä niin kovin paljon siitä mitä teen.💜

Yleensä työpäivän jälkeen iltasella tulee aina nykerrettyä virkaten tai neuloen jotakin siinä sohvan nurkassa istuessa, vaan nyt ei kertakaikkiaan ehtinyt. 
Sain nimittäin lauantaina koko pesueeni ja lisäksi puolet "lisäpesueesta" saman pöydän ääreen. Oli niin kertakaikkisen ihanaa kun pöydän ympärillä oli ääntä, hälinää ja hyvää mieltä. Ihan parasta. Hymy korvissa neulojalla vieläkin.


Ja ennestäänkin jo hyvän päivän päälle pyrähdimme siipan ja tyttären kanssa vanhaan kotikaupunkiini iltavisiitille. Hurautimme kaupungin läpi, siitä Särkänniemen porteille ja ylös korkeuksiin Näsinneulaan. Ylös päästessä korvat olivat täysin lukossa. Niinkuin monta monituista kertaa aiemminkin. Ja alas mennessä vielä pahemmin.
 

 Ja maisemat olivat tietenkin aivan yhtä upeat kuin aina ennenkin. 
Tosin todella paljon muuttuneet siitä kun viimeksi torniin olen noussut. Tampere on kuitenkin kaunis kaupunki. Ja kun ikää tulee lisää, niin sitä kauniimmaksi se kaupunki muuttuu. Liekö se sitten sitä kaipuuta synnyinseudulle...


 Mutta pakkohan teidän muidenkin on myöntää, että hyvältähän tämä kylä näyttää! Kyllä tuosta Näsinneulasta avautuvasta näkymästä, muutoksista huolimatta, vielä löytää ja tunnistaa tutut maamerkit. Onneksi perusasiat eivät muutu vaikka Tampere niin kovasti kasvaa ja uudistuu.


 Tämän lähemmäksi Särkänniemen laitteita ei enää parane mennä. 
Huono olo iskee jo pelkästä ajatuksesta, että pitäisi mennä pyörimään laitteisiin ja leijumaan jonnekin epämääräisesti maan ja taivaan välille.
JA varsinkin jos juuri on syönyt Näsinneulan jäätelökahvilassa maailmanhistorian isoimman jäätelöannoksen.😂
Joka oli muuten tosi hyvä.



Suloista sunnuntain iltaa
ja 
iloa uuteen viikkoon!
💙
Mari