keskiviikko 19. helmikuuta 2020

Villasukissa paljon paljon pilkkuja





Taas pullahti puikoilta villasukat. 
Vaikka niitä pakkasia ei tänne eteläiseen Suomeen ole tänä talvena annettukaan, niin aina on silti hyvä tehdä lisää villasukkia. Niitä villasukkiahan tarvitaan aina. Eikä niitä ole koskaan liikaa. Eikö!?


Nämä villasukat saivat varteensa saman söpön pitsikuvion minkä tein edellisiin sukkiinkin. Se on se Novitan valkoisten pitsisukkien malli (ohje täältä) ja minusta se on kaunis ja mukavan yksinkertainen, että siis jopa minulta onnistuu ilman suurempia hikikarpaloita ja tuskaa.





Ihana pitsivarsi sai sitten kaverikseen pilkkuja. Paljon paljon pilkkuja. Ja raitoja. Näistä tuli pienet, koon 30 sukkaset. Saa nähdä kenen pieneen jalkaan päätyvät. 
Lankana näissä taas tuo ihan perinteinen seiskaveikka. Edelleen löytöjä tuolta lankalaatikosta. Alan kyllä luulla, että ne langat siellä lankalaatikossa jotenkin lisääntyvät keskenään, sillä vaikka niitä sieltä käytän niin yhtään eivät silti vähene.





Tuntuuko muistakin eteläisen Suomen asujista, että saattaisi olla jo kevättä ilmassa? Minulle jokavuotinen varma kevään merkki ovat joutsenet. Se hetki, kun ne ensimmäisen kerran lentävät tästä yli ja kaakattavat kovaäänisesti mennessään. Se on varmaakin varmempi merkki keväästä. Ja se on nyt. Joutsenet ovat täällä. 
Ja lisäksi eräänä päivänä töissä eräs asiakas tiesi kertoa, että sinivuokot jo kukkivat. Ja jos ei siinä ole vielä tarpeeksi kevään merkkejä, niin alueuutiset tiesivät kertoa, että Hämeessä jo näsiä kukkii. Kerrankin hämeessä ollaan ajoissa.😂

Kyllä kieltämättä hassulta tuntuu, sillä kun kalenteria katsoo niin onhan nyt vasta helmikuun puoliväli ohitettu niukin naukin. Saa nähdä mitä tästä seuraa. Pulkkamäkeä juhannuksena? Hiihtolenkille vapputorin sijaan? 
Ei voi tietää.

Mutta nyt nautitaan, kun aurinko paistaa!
Ja tehdään lisää villasukkia.
💜
Mari

keskiviikko 12. helmikuuta 2020

Pitsiset "matkasukat"




Vihdoin ja viimein sain taas palata villasukkien pariin. Työn alla oli pitkään isompi projekti, joka kesti ja kesti, ja välillä ajattelin jo ettei valmistu ikinä milloinkaan. No tokihan se valmistui kuitenkin, ajallaan. Ja kyllä tuntuikin sitten taas niin kovin mukavalta luoda puikoille ihania villasukkia. Ne kun sitä paitsi valmistuvat niin paljon nopeamminkin kuin villapaita. Tuntui nytkin, että ihan suit sait sukkelaan sain nämäkin putoamaan puikoilta. Aloittelin näitä kyllä jo aiemmin mutta sen isomman työn takia jäivät vähän paitsioon ja pahasti vaille huomiota.


Nämä sukkaset on tehty Novitan pitsisukkien ohjeella. 
Löydät ohjeen vaikka TÄÄLTÄ. 
Langaksi valikoitui joku iänkaiken vanha lanka jonka löysin tuolta lankalaatikostani, luultavasti seiskaveikkaa. Ja langan väriä olikin sitten  äärimmäisen hankala ja suorastaan mahdotonta saada kuvissa toistettua oikeanlaisena.

Malli oli erittäin mukava neuloa. Jujusta kun sain kiinni, niin sen jälkeen ei tarvinnutkaan kummempia miettiä. Sai vaan antaa mennä ja nauttia tekemisestä ja nopeasta edistymisestä.😂
 

Nämä ovat ihan selvästi "matkasukat", sillä näitä on neulottu yön pimeydessä halki vähemmän talvisen Suomenmaan, kun ajeltiin lumen perässä loman viettoon pohjoiseen. Mainoksien uhrina hankin itselleni ennen matkaa sellaisen kaulaan laitettavan lampun, jonka valossa oli hyvä neuloa vaikka muuten oli aivan tolkuttoman pimeää. 
Se ostamani lamppu on sellainen pitkä taipuisa pötkö jonka molemmissa päissä on pienet led-valot. Sen pötkön saa taitettua niskan yli lenkiksi niin, että lampun pienet led-päät jäävät vartalon etupuolella. Valon saa kohdistettua hyvinkin tarkasti siihen mitä tekee, eikä se kirkkaudellaan häiritse kuskia ajon aikana.
Loistohankinta!


Jaahas, ja sitten tilanne olisikin niin, että edessä olisi paluu arkiseen rytmiin. Lomat on nyt tällä erää lomailtu ja huomenna paluu työn pariin. Lomathan on itsestään selvästi aina mukavia, vaan on tuohon arkiseen rytmiinkin ihan kiva taas solahtaa tämän pienen velttoilun jälkeen.😂 
 


Mukavaa viikonjatkoa kaikille! 
💗
Mari

maanantai 3. helmikuuta 2020

Villapaita pohjoisen pakkasiin




Voi tätä onnen tunnetta juuri nyt! 
Neuloja on tällä hetkellä hyvin väsynyt mutta äärimmäisen onnellisessa olotilassa. Leijun ihan omassa pienessä henkilökohtaisessa onnenkuplassani. Siinä kuplassa on juuri nyt kaikki kohdallaan. Siinä kuplassa minä pystyn mihin vaan ja osaan mitä vaan.

Monien tuskallisten hetkien jälkeen sain vihdoin valmiiksi mieheni villapaidan. Sen mikä on työn alla ollut jo pidempään. Valmiiksi se tuli juurikin sopivasti ajallaan ja armas puolisoni sai pohjoisen pakkasiin uuden lämpimän villapaidan mukaan. Auton nokka käännettiin kohti pohjoista sunnuntaina illalla työpäivän jälkeen, ja paidan viimeiset päättelyt tein lauantai-iltana. Pari viimeistä päivää puikot suihkivat kyllä aivan sauhuten. Päätin, että paidan saan valmiiksi ennenkuin lähdetään, ja se piti.


 Tämä oli toinen villapaita minkä olen ikinä milloinkaan tehnyt. Siitä ensimmäisestä virityksestä ei paljon kannata meteliä pitää. Se oli monta vuotta  sitten ja siitä tuli liian lyhyt ja liian leveä, eikä se paita ole enää keskuudessamme. Mutta tästä tekeleestä voin puhua kyllä enemmänkin! Aivan häpeilemättä tunnen tästä suurta tyytyväisyyttä. Onhan se mahtavaa, kun osaa ja pystyy tekemään tärkeälle ihmiselle ihan omin pikku kätösin lämmittävän villapaidan. 
En tiennyt, että pystyn. Mutta nyt tiedän. 
Ja mielestäni lopputuloskin on vielä aika onnistunut. Mainittakoon vielä, että kyllä saajakin oli mielissään.


Pohjana tähän työhön oli Kotivinkin vuonna 2016 julkaisema kalastajaneuleen ohje. Mikä lie mielenhäiriö sitten iski mutta halusin hieman muokata tuota ohjetta. Lopputuloksena oli monta tuskaista hetkeä. Ja koska ohjetta halusin muokata vähän joka suuntaan, ei siitä lopuksi ollut muuta apua kuin että sain ns. raamit työlleni. Tietenkin olisi ehkä ensikertalaisena vain kiltisti kannattanut tehdä ihan tasan niinkuin ohjeessa sanottiin. Ja koska sitä kokemusta ei ole kovin paljon aiheesta kertynyt, niin kyllähän mittoja, silmukkamääriä, lisäyksiä ja kavennuksia sai aikalailla pohtia.


 Lankana tässä käytin, yllättäen ihan ohjeen mukaan, TeeTee Tundra -lankaa. Värinä oli tumma harmaa, jota olikin sitten aika vaikea saada ikuistettua kuviin juuri oikean värisenä. Ehkä tuossa ihan viimeisessä kuvassa ollaan aika lähellä totuutta. Tundra on ihanan pehmeää lankaa (70% alpakkaa 30% polyamidia) Iholla se on miellyttävän tuntuista eikä kutita. Tästä voisin itsellenikin tehdä jotain.


 Vaan loppu hyvin kaikki hyvin. Seuraavan paidan kyllä taidan tehdä nöyränä tyttönä tasan ohjeen mukaisesti. Ja nauttia vain tekemisestä ilman epävarmuutta lopputuloksesta.


Nyt vaikenen ja jään nauttimaan lomasta. Aurinkoista keliä luvattu tälle viikolle. Aivan mahtavaa!
Täällä pohjoisessa on todellakin hanget korkeat nietokset. Josko huomenna hiihtämään?!

Suloista viikkoa kaikille
ja
erityisesti sinulle!
💗
Mari

keskiviikko 29. tammikuuta 2020

Voimaa taiteesta

Neulojan käsityöt ovat talviunilla. Tai oikeammin, ei ne työt vaan se tekijä. Talviuni tai talvihorros, joku hyvin jähmeä olotila kuitenkin. Eikähän ne keskeneräiset työtkään ihan itsekseen sitten etene jos tekijä puuttuu tai neuloja ei neulo. Keskeneräisiä töitä on. Ja blogikin on jäänyt oman onnensa nojaan. Nyt ei ole ollut voimia. Väsyttää. Uuteen lääkkeeseen tottuminen on ollut elimistölle taas pienen haasteen paikka. Mutta tästäkin päästään yli. Huomenna varmasti on jo taas vähän helpompaa. Ihan niinkuin tänäänkin on helpompaa kuin eilen.

Ja mitäs silloin tehdään, kun omat työt eivät luista? Silloin mennään mahdollisuuksien mukaan ihastelemaan muiden töitä ja muiden mahtavaa osaamista! Niin nytkin. 
Käännettiin siipan kanssa nokat kohti Kangasala-taloa ja Kimmo Pyykkö -taidemuseota ja siellä 25.1. avattua kuvataiteilija Jussi TwoSevenin upeaa näyttelyä All is One


Ensimmäisen kerran tutustuin Jussi TwoSevenin töihin Taidekeskus Salmelassa kesällä 2017. Nyt pääsin ihastelemaan hänen töitään vähän isommassa mittakaavassa, kirjaimellisesti. Kimmo Pyykkö -museossa on nimittäin esillä Jussi TwoSevenin kankaalle maalamia töitä ja lisäksi suoraan seinään maalamia teoksia.



Taiteilijan taiteelliset juuret ovat katutaiteessa ja graffitissa. Ja se on se mikä ainakin minua näissä töissä viehättää. Töissä on tietty katutaiteen rouheus mutta silti ne ovat hyvinkin tarkkoja teoksia. Mukaansa tempaavaa taidetta. Kannattaa käydä tutustumassa.


Ainoa työ mikä itselläni tällä hetkellä edistyy edes pienen pienin askelin on tuo mieheni villapaita, mistä aiemminkin olen kirjoitellut. Pahimmat karikot lienee sen osalta nyt selätetty ja matka jatkuu hitaasti mutta vääjäämättä kohti pääntietä. Se kun on alhaalta aloitettu, hihat jo lisätty ja raglankavennusten salat selvitetty. Ehkä jonakin päivänä valmis. 


Iloista viikkoa kaikille!
💙
Mari

lauantai 18. tammikuuta 2020

Minä vain haaveilen

Nythän tämä touhu meinaa täällä kääntyä ihan väkisin pelkäksi haaveiluksi. Työn alla on nimittäin elämäni toinen itse tekemäni villapaita ja taisin lähteä tähän(kin) projektiin hieman sillä lailla "takki auki ja soitellen sotaan" -meiningillä. 
Minulla on periaatteessa tuohon villapaitaan ohje jota olisin voinut noudattaa ja jonka olisi pitänyt myös helpottaa koko hommaa. Mutta tietenkin päätin hieman muuttaa valmista ohjetta itselleni mieluisampaan suuntaan. 
Käsi pystyyn virheen merkiksi! 
Ja koska kokemusta ei ole vielä kertynyt ihan edes välttävästi, niin nyt olen sitten ihan helisemässä lisäysten ja kavennusten ja kavennusten kavennusten kanssa. 

Ja tietenkin kun homma alkaa mennä liian hankalaksi, sen tekeminenkin hidastuu merkittävästi. Mielummin puuhailee jotakin ihan muuta kuin sitä hankalaksi käyvää neuletta. 



Ja siinä juuri minä olen tosi hyvä. Siinä muiden puuhailtavien asioiden keksimisessä. On paljon mukavampaa selailla vaikka ihania neulekirjoja kuin miettiä ja pähkäillä miten ihmeessä neulon sen villapaidan loppuun. Sitä paitsi, nyt on käsillä kaksi niin ihanaa sukkakirjaa, että niitä on aivan pakko välillä  vähän selailla ja haaveilla. Ja suunnitella mitä sitä sitten neuloisi jos paita joskus valmistuu. Tai jos vaikka ihan vähän aloittaisi jo jonkun ihanan pitsisukkaprojektin. Jos ihan vaan vähän lipsuisi siitä hassusta päätöksestä, että yksi työ kerrallaan. Ajatelkaas nyt ihan oikeasti! Onhan se nyt ihan hassu päätös. Kyllä enemmän tykkään kun on monta keskeneräistä työtä. Sitten voi aina siirtyä toiseen työhön jos yksi alkaa puuduttaa.


No jaa, ehkä nyt kuitenkin koitan saada tuota paitaa pikkuhiljaa eteenpäin. Eihän raglanhiha nyt niin vaikea voi olla. Vai voiko? Ehkä se voi tai sitten ei. 
Jos vain päätän, että se ei ole vaikea, niin ehkä se ei sitten olekaan. Olisikohan tämäkin vain asennekysymys.😊



Ihanaa lauantai-iltaa jokaiselle!
Haaveillaan.😀

💙
Mari

tiistai 14. tammikuuta 2020

Pöytävalaisimen tarina


Nyt seuraa jotakin hyvin erityistä ja ainutlaatuista. Koska omat projektit jumittavat oikein kunnolla, eikä valmista tunnu tulevan millään, ei siltä saralta juuri irtoa mitään kerrottavaakaan. Mutta meidän kaikkien iloksi sain puolisoltani luvan jakaa hänen projektinsa lopputuloksen teille kaikille.


Tämän lampun sain syntymäpäivälahjaksi rakkaalta mieheltäni. Ei ole ollenkaan hullumpaa täyttää vuosia, kun lahjaksi saa jotakin näin hienoa! 
Lahjakassiin kun kurkkasin, niin ei riemulla ollut rajaa. Tämä pöytävalaisin on NIIN HIENO. En voi käsittää, että puolisoni on kaikessa hiljaisuudessa (ja minulta salaa😄) valmistanut tämän upean valaisimen.


Lampun jalka on tehty vanhasta hirren pätkästä. Tässä meidän lähellä sijaitsee Metsänkylän Navetta, jossa myydään vanhoja rakennustarpeita. Silloin tällöin siellä on tullut vierailtua ja joskus sieltä on tarttunut mukaan myös vanhoista taloista purettuja hirsiä, lattialankkuja ja vanha ikkunakin. Niistä puolisoni on sitten tehnyt meille kotiin kaikenlaista mm. ruokapöydän. Jos haluatte nähdä sen, niin voin joskus tehdä postauksen siitäkin. Se on hieno.

No mutta tämä lamppu. 
Se on siis tehty hirren pätkästä mikä jäi ylimääräiseksi juuri tuosta ruokapöytäprojektista. Vuosikymmeniä vanha puu on itsessään jo niin kaunis ettei siihen tarvitse mitään lisätä eikä siitä juuri tarvitse mitään poistaakaan. Hieman puolisoni on tuota pintaa hionut ja viimeisenä sipaissut pintaan puuvahan. (niinköhän se oli...😏)



Muistan kyllä, että tästä valaisimesta on ollut jossain kohtaa puhetta ja sen tekemisestä on keskusteltu. Mutta sinnehän se on hautautunut jonnekin arjen kiireiden alle ja itse olin unohtanut koko asian aivan täysin. 
Onneksi mieheni ei ollut unohtanut. 
 
Kovin nopeita emme kumpikaan näissä projekteissamme ole mutta sillähän ei ole mitään väliä. Parasta on, kun saa rauhassa tehdä ihan ilman aikatauluja. Valmista kuitenkin jossain kohtaa tulee.

Ihanaa viikkoa teille kaikille
ja 
erityisesti sinulle
💚
Mari

keskiviikko 8. tammikuuta 2020

Nyt pukkaa pilkullista sukkaa

 
 
Nyt on tosiaan puikoilta pudonnut pilkullista sukkaa. 
Tämä sukkapari on ollut kyllä tekeillä jo luvattoman kauan. Kovin on ollut hidasta ja hankalaa hommaa. Miten tuo neulominen muuttuukin olevinaan niin äärimmäisen vaikeaksi heti, kun mukana kuljetettavia lankoja on matkassa enemmän kuin yksi. Hyvänen aika, kun en ymmärrä miten muut neulojat pystyvät neulomaan kirjoneuleita. Siinä täytyy olla jotakin yliluonnollista?
Luulin jo viime talvena selättäneeni tämän asia, vaan ei. 


Kaiken muun hankalan lisäksi tämän yhden sukkaparin kanssa tapahtui vielä sekin, että kun sain jotenkuten tuherrettua ja väkisin väännettyä valmiin parin, niin toinen sukkahan on nyt sitten rutkasti isompi kuin toinen. Eikä varmaan ole vaikea arvata kummasta sukasta tuli pienempi. No siitä ensimmäisestä. Sitä tietenkin kun kovalla jännityksellä ja äärimmäisellä keskittymisellä tuhersin, niin lopputulos oli sitten suhteellisen tiukkaa neulosta. Ei ollenkaan sellaista minulle tyypillistä kädenjälkeä. Toisen sukan osasin jo ottaa hieman rennommin, joten sen näkee myös työn jäljestä. Sama silmukkamäärä kummassakin, samat kerrosluvut vaan lopputuloksena aivan erikokoiset sukkaset. Että voi rähmä. Ainoa hyvä asia tässä on se, että nämä sukkaset on tehty jämälankavaraston Nalle-langoilla. Että en nyt ainakaan ostanut lankoja varta vasten tätä epäonnista projektia varten.
 Mutta olkoot. Vien ne mökille, siellä on aina käyttöä sukille, isoille ja pienille, täydellisille ja epätäydellisille.


Viimeiset kaksi ja puoli vuotta neulojan elämässä ovat olleet äärimmäisen kaoottista aikaa.  Asiat jotka ovat vaikeina hetkinä kantaneet ja tuoneet iloa ovat olleet ne omat rakkaat ihmiset ja käsityöt (ne epäonnistuneet ja onnistuneet). Voinnin heilahdukset suuntaan ja toiseen näkyvät minulla suoraan näissä käsitöissäni. Silloin kun on huono päivä ei pysty keskittymään eikä käden ja pään yhteistyö aina oikein toimi. (Tosin tässä olen mennyt eteenpäin.) Virheet olen oppinut hyväksymään mutta kyllä ne silti vähän aina harmittaa. Niinkuin nyt nuo pilkkusukat.😂 Ja iloa on  tietenkin tuonut myös se, että olen saanut ja voinut kirjoitella tänne näitä omia pieniä höpötyksiäni. 

Ja nyt voin viimeinkin sanoa, että tässä reilun parin vuoden synkkyydessä alkaa viimein näkyä hieman myös ihan oikeaa valoa. Viimeinkin kohtasin pari neurologia, jotka ihan tosissaan kuuntelivat ja ymmärsivät mitä heille kerron, perehtyivät asiaan ja halusivat lisätutkimuksia. Heille en ollut vain nimi potilaslistassa ja joku josta on syytä päästä vain nopeasti eroon. Kerrankin tunsin, että minulla on oikeasti jotakin merkitystä siellä sairaalan seinien sisäpuolella, enkä ole poliklinikallakaan vain lääkäreiden harmina. Nyt on tutkimukset tehty ja epilepsia lääkitys aloitettu. Ja voin onnellisena sanoa, että nyt mennään ihan selvästi oikeaan suuntaan. Tämä on niin mahtavaa!
Nyt tuntuu, että voin viimeinkin laskea hartiat alas. Nyt tämä neuloja on hyvissä käsissä.


Mari