maanantai 21. syyskuuta 2020

Pieniä hitaita käsityöaskeleita

 

 Niin minä sitten vaan taas kampesin itseni positiivisen puolelle. Rämmin läpi sen ilkeän väsymyksen ja uupumuksen, voitin sen taas tällä erää ja tässä seison. Syksyn aurinko viime voimillaan lämmittää ihan vielä aavistuksen mutta silti niin valloittavan ihanasti. Ja jälleen kerran sitkeyteni tehdä käsitöitä edes pienen pienin askelin, auttoi pahimman yli. Ja tietenkin ne rakkaimmat ihmiset ympärilläni. 

  

Tällä kertaa niillä pienen pienillä hitaasti etenevillä käsityöaskeleilla syntyi lapaset, valloittavat palmikkolapaset. Ohjeen näihin lapasiin olen napannut joskus jo aiemmin blogista nimeltä Lahoa rautaa.

Hirmuisen tyytyväinen olen lopputulokseen. Nämä ovat sopivan yksinkertaiset kuitenkin vaikka näissä onkin tuo muhkea palmikkoraita.

 

Nämä ovat tällä ohjeella jo toiset lapaset jotka olen tehnyt. Ensimmäisten kohdalla taitotaso ei vielä ollut kovin korkea, joten sanomista niissä riitti. Näistä toisista tuli jo vähän enemmän edustuskelpoisempi pari.


 Langaksi näihin löysin Novitan ihanan Lapintaika -langan. Tai oikeastaan ensin oli lanka ja sitten vasta idea mitä siitä tulee. Lapintaika on nätti lanka, vähän semmoinen kimalteleva höpsöttelylanka. Kuviin sitä kimallusta ei kovin hyvin saanut talletettua mutta kun käytte lankahyllyllä, niin kurkatkaapa. Söpösti kimaltaa, ei liikaa kuitenkaan. 



 

Ja niin minä taas pyhästi päätin, että itseään on kuunneltava. On maltettava ottaa tarpeeksi rauhallisesti. Vielä se on toiminut. Toivottavasti muistan tällä kertaa vähän pidempään pitää tuosta päätöksestä kiinni.

Kuunnelkaa tekin itseänne tarkalla korvalla ja olkaa itsellenne tärkeitä.

💜

Mari



 

 

tiistai 8. syyskuuta 2020

Pienten töiden aika

 

 

Nyt on vain niin, että väsyttää. Tai ehkä väsymys on väärä sana kuvaamaan tätä vallitsevaa olotilaa, uupumus varmaan kuvaisi paremmin? Sillä väsymys on kai jotain mikä voi nukkumalla helpottaa mutta tätä oloa, tätä uupumusta, en nukkumalla pois saa. On jääneet käsityöt ja kaikki muukin elämästä hyvin pienelle roolille. En ole jaksanut tännekään kirjoitella, vaikka tiedän sen tuovan hyvää mieltä, ainakin itselleni. Teemana tässä hetkessä on selviytyminen. Päivä toisensa perään. Käyn töissä ja hoidan asiani mutta kotioven kun kiinni painan, niin en jaksa enää yrittää. 

Vaan tätä tämä on. Tämä on elämää, minun ihan omaa pientä elämääni. Ei tämä oleminen tietenkään jatkuvasti ole näin. Mukaan mahtuu pitkiäkin aikoja parempaa ja paljon reippaita päiviä mutta toisinaan tämä nyt vain on näin. Tämmöisinä päivinä yritän vain elää ja olla pienesti ilman turhia ärsykkeitä ja suunnitelmia. 

Ja vaikka tuntuu ettei mitään jaksaisi, niin silti yritän saada jokaiseen päivään mukaan myös edes hitusen jotain sellaista mistä tulee oikein hyvä mieli.

 


Tänään on vapaapäivä. Tuntuu melkein juhlapäivältä. Se on mukavaa. Tänään on myös hiljainen päivä. Ja hyvin hyvin verkkainen päivä. Ja tänään tuntui siltä, että juuri nyt olisi kiva kertoa teille mitä on työn alla ollut viime päivinä. Nyt on ollut pienten töiden aika. Ei mitään liian suurta, vain sellaisia ajatuksiin mahtuvia hitaita töitä.

 

Tässä taannoin piipahdin pikaisesti töiden jälkeen ensimmäistä kertaa Lankamaailman myymälässä, ja hullaannuin paikkaan täysin ja kokonaan! Sehän oli aivan valtava myymälä ja täynnä ihmeellisiä ja ihania lankoja vaikka ja mihin tarkoituksiin. Tosin en siinä hetkessä osannut enkä oikein jaksanutkaan miettiä mitä ehkä välttämättä tarvitsisin, joten tällä kertaa käyntini siellä oli todella kukkaroystävällinen. Mukaan tarttui ainoastaa muutaman kerä Hjertegarnin bambu-puuvillalankaa, kun sattuivat olemaan tarjouksessa. Vaan tiedänpähän nyt minne suuntaan kun seuraava langanhimo iskee.

 


 

Ja koska ostin bambulankaa, niin niistähän on melkein pakko tehdä lisää tiskirättejä. Näistä tulee nyt selkeästi isompia liinoja aikaisemmin tekemiini verrattuna, noin 25 cm x 25 cm. Edelliset rievut tein puuvillalangasta, joten ihan mielenkiintoista nähdä ja kokea kuinka tästä langasta virkatut liinat toimivat käytössä. Edellisiin olen ollut kovin tyytyväinen, joten odotukset ovat korkealla.

 

Mukavaa syksyistä viikkoa ihan jokaiselle! 

💗

Mari

sunnuntai 23. elokuuta 2020

Oma versioni Nelli-sukista

 

 
 Mistä ihmeestä mahtaa kummuta se tyhjyyden tunne, kun saa jonkun projektin valmiiksi? Eikö silloin juuri pitäisi olla kaikinpuolin oikein kiva ja tyytyväinen fiilis, kun pitkään työn alla ollut homma tulee päätökseen? 
Sen muutaman minuutin ajan on voittajafiilis, kun päättelyt saa valmiiksi ja sitten tulee vain se hassu tyhjyys. 
Tuttua kenellekään?!
Onko se sitten jonkinlainen turnausväsymys. Kun on päivästä ja viikosta toiseen tuhertanut jonkun asian kimpussa, ja vaikka kuinka on kyse mieleisestä jutusta niin silti vähän jo väsyttää. 
 

            Ja niinhän tässäkin sukkahommassa taas kävi. Niinkuin monen monet kerrat aiemminkin. 

Muistan tuon valmiin työn jälkeen mielen valtaavan tyhjyyden jo muutaman vuoden takaa. Silloin, kun päivittäin työskentelin kaverinani ompelukone, ja asiakastyön valmiiksi tultua ei tullutkaan hyvää fiilistä hyvin tehdystä työstä, vaan lähinnä helpotus ja sitten se tyhjä tunne. 

Näitä ajatuksia on mielessä vaellellut taas.

Mutta kaikesta huolimatta ja hyvillä mielin, valmista tuli! Pitkään työn alla ollut sukkaprojekti kuitattu. Hymy on herkässä vaikka vähän tyhjältä tuntuukin. Ja tulihan näistä sukista kivat.

 Tykkään tosi paljon!

Malli näihin sukkiin on suoraan Merja Ojanperän ihanasta Sydämellisestä sukkakirjasta. Nelli-sukat. Todella kaunis palmikkoinen ylipolvensukka. Nyt saa tulla syksyn sateet ja tuuliset säät, ja talven tuimat pakkaset. 

Olen valmis. 

Tai no, pipo ja lapaset pitäisi tässä vielä.

Aika tarkkana sain tuon mallikuvion kanssa olla, että sain pidettyä oikean rytmin. Aika ajoin oli hieman haastavaa ja virheitä sujahti mukaan ihan varmasti, niiden osalta en vain alkanut kirjanpitoon ensinkään. Annoin mennä ja toivoin parasta.

Nämä sukat tein seiskaveikan Simeonista. Tuo väri vain oli tässä langassa niin söppänä, ei voinut vastustaa. Vaaleanpunainen mutta ei liian, ehkä vähän taittoi sinisen suuntaan. Kuviin on hankala saada ikuistettua juuri sitä oikeaa sävyä.

Nyt sitten täytyy varmaan aloitella uutta projektia ettei tunnu niin tyhjältä.😂 Ja sehän ei sitten ole ollenkaan vastenmielinen tehtävä.

Monta ihanaa ja houkuttelevaa ideaa odottelee omaa vuoroaan. Jos vaikka valikoituisi puikoille joku suhteellisen nopsa homma. Viimeaikaiset ovat tupanneet olla hieman isohkoja projekteja, minulle ehkä jopa liian isoja.


Suloista sunnuntai-iltaa jokaiselle!

Pirteyttä maanantaihin ja iloa uuteen alkavaan viikkoon.

                                                       Mari💚



tiistai 11. elokuuta 2020

Vanhojen käsitöiden lumo

 

Olen varmaan joskus aiemminkin kirjoitellut siitä, miten silloin kun omat työt eivät syystä tai toisesta oikein tunnu etenevän, on kertakaikkisen ihanaa kun saa ja voi ihastella muiden tekemiä asioita. Silloin, kun oma pää lyö tyhjää eikä anna yhtään armoa, ovat muiden tekemät käsityöt ja taide suorastaan taivaanlahjoja. Sillä ei ole merkitystä onko kyse uuden uutukaisesta työstä vai puhutaanko vuosikymmeniä tai satoja vuosia vanhoista töistä. Jonkun toisen omin käsin tekemästä saan vaan niin paljon tuommoisena huonona hetkenä voimaa ja virtaa.


Tämän kesän lomareissun suuntautuessa kotimaan ihmeiden pariin ja erityisesti länsirannikon suuntaan, löytyi Kristiinankaupungista näin käsityön harrastajan näkökulmasta mielenkiintoinen kohde. Monien toinen toistaan kauniimpien Kristiinankaupungin puutalojen lomasta löytyi vanha, vuodesta 1762 säilynyt Lebellin kauppiaantalo. Mielenkiintoinen kokonaisuus jossa voi tutustua 1700- ja 1800-luvun paikallisen kauppiasperheen elämäntyyliin.


Kaksikerroksinen puurakennus on pyritty ilmeisesti sisustamaan hyvin autenttisesti, joten siellä saa kyllä nykyihminenkin oikein hyvän kuvan siitä, miten kauppiasperhe on tuohon aikaan asunut ja elänyt. Tämmöiset paikat ovat hienoja kohteita käydä tutustumassa, jos yhtään aihe kiinnostaa.


Itselläni tällaisissa paikoissa eniten ihastusta ja tunnetta herättää vanhat käsityöt ja käsityövälineet joita usein on esillä vanhoissa kohteissa. 


Tämäkään kohde ei siltä osin, onneksi, tehnyt poikkeusta!

Kauppiaantalossa oli esillä runsaasti rouvien ja tyttöjen tekemiä upeita helmikirjontatöitä ja niihin liittyviä työvälineitä. Kyllä ainakin tämän neulojan sydäntä lämmittää ihanasti kaikki tämmöiset hienosti säilyneet vanhat käsityöt. Ja vielä kun ne ovat esillä näinkin upeassa vanhassa miljöössä, niin kyllä mielikuvitus taas laukkasi. Koen kyllä vahvasti, että näiden vanhojen käsitöiden kautta pääsen ikäänkuin lähemmäksi tuon ajan elämää. Tiedä sitten onko se vain nyt tämän neulojan mielenliikkeitä, vai kokeeko joku muukin näin? Ikäänkuin vanhojen käsitöiden kautta ympäristössä liikkuisi vielä tekijänkin henki. Mahtaako mennä jo liian aavemaiseksi? Ei kai.


No, niin tai näin. Tämä neuloja kokee vanhat käsityöt näin. Ihastelen ja tunnen voimakkaasti. Voisin tutkia vanhoja töitä aivan loputtomasti. Pikaisesti niitä ei voi ohittaa milloinkaan. 


Ja nyt kotona. Olen yrittänyt lämmitellä uudelleen suhdetta tuohon entiseen parhaaseen ystävääni. Tiedä sitten syntyykö meille enää koskaan niin kiinteää suhdetta kuin mitä se joskus oli. Mutta jos edes jotain. Ja voi olla, että nyt olemme oikealla tiellä. Nimittäin selkä ei enää ollut hiestä märkä kun pienen verhon ompelin. Aikaa se vei mutta ei tuntunut enää ihan niin pahalta. Kyllä tästä vielä hyvä tulee.


 

Ihania elokuisia lämpimiä päiviä teille jokaiselle!

Pidetää edelleen itsestämme ja toisistamme huolta.

💙

Mari

sunnuntai 2. elokuuta 2020

Kotimaan matkailua. Helmenä Strömsö.


Kotimaan matkailu.
Se on ollut tämän kesän trendi.
Tosin jotkut huimapäisimmät ovat jo uskaltautuneet seikkailemaan maailmalle mutta valtaosa heistä, jotka yleensä lomansa ovat ulkomailla viettäneet, ovat tänä kesänä päätyneet tutkailemaan kotimaan upeita kohteita. Ja ehkä hyvä niin.
Itse löysin tänä kesänä upeita ja mielenkiintoisia elämyksiä ihan täältä kotimaan kamaralta. Ihan fiiliksissä vieläkin. Tämän postauksen kaikki kuvat ovat Vaasasta, Strömsöstä.


Itselläni ei olisi vielä rohkeus riittänyt matkaamiseen ulkomaan ihmeiden ääreen. Ja toisaalta oli ehkä parempikin niin, sillä teimme mieheni kanssa suhteellisen hauskan reissun länsirannikon suuntaan. Ajatuksenamme oli käydä katsastamassa rannikon pieniä paikkoja, niitä joihin yleensä ei tule suunnattua. Ja niitä joihin ei kyllä ihan sattumalta tule päädyttyä. Ja kyllähän se oli aika avartavaa.



Kotimaastakin löytyy paljon mielenkiintoisia ja käymisen arvoisia paikkoja. Ihmisten kannattaisi ehkä enemmänkin lomilla suunnata tutkailemaan näitä oman maamme kohteita ja nähtävyyksiä. Veikkaisin, että kotimaan kohteet tarjoavat jopa osin mielenkiintoisempia kokemuksia kuin loppuunkalutut etelän kohteet. Ja erityisen hienoa oli se runsas turistien määrä länsirannikolla. Vaikka tietenkin se syy miksi näin tänä kesänä oli, ei tietenkään kovin hieno juttu ollutkaan. Mutta toivottavasti tämä kesä antoi meille jonkinlaisen sysäyksen siihen, että kotimaassakin voi lomansa viettää ja että nähtävää ja kokemuksia riittää täälläkin.


Meidän reissumme suuntautui Pori-Kristiinankaupunki-Kokkola-Kalajoki reitille. Porissa on tullut toki joskus aiemminkin käytyä mutta muuten oli uutta ja outoa. Tuosta matkasta riittäisi tarinaa vaikka (ja ehkä niistä myöhemmin) ja kuinka mutta se mikä neulojaa säväytti oli Vaasa ja visiitti Strömsöhön. Kummasti tuli väsyneeseen matkailijaan virtaa, kun äkkäsin, että Vaasassa voi vierailla Strömsössä.


Siis kyllähän te tiedätte. The Strömsö. Kaikkien askartelijoiden ja käsillätekijöiden pyhä ohjelma. Ja siellä se oli. Strömsö ihan konkreettisesti. En ole koskaan aiemmin käynyt paikassa, vaan kyllä olisi kannattanut. Kaunis miljöö uimarantoineen ja puistoineen. Ja parastahan oli tietenkin se, että asiat joita Strömsön väki on vuosien varrella tehnyt ja itse on televisiosta noita projekteja  seurannut, löytyivät sieltä ihan oikeasti. Ja sieltä löytyi myös neulojan oma neuleprojekti.
Tietenkin.
Kyllä oli neuloja fiiliksissä.



Sisään Strömsöön huvilaan ei tuolloin meidän käyntimme aikana päässyt.
1852 rakennettuun huvilaan pääsee tutustumaan opastetuilla kävelykierroksilla ja erikseen varattavilla ryhmävierailuilla. Tuolloin ei harmillisesti ollut mahdollisuutta vierailuun mutta onneksi huvilaa ympäröivä puistoalue uimarantoineen on aina kaikille avoin ja alueeseen pääsee tutustumaan vapaasti omaan tahtiin.


Hieno paikka kaikkineen. Suosittelen lämpimästi käyntiä, ota mukaan vaikka viltti ja retkieväät ja viivähdä pidempäänkin. Nauti tunnelmasta ja ihanasta miljööstä. Tutkaile telkkarista tuttuja projekteja tai ota ideoita omiin juttuihin.
Ennen kaikkea, ota kotimaa haltuun ja huomaa miten loistavia kohteita ja paikkoja meillä täällä on.


Ihanaa alkavaa uutta viikkoa!
💙
Mari

keskiviikko 22. heinäkuuta 2020

Vakavaa hurmaannusta



Ja varmaahan on nyt sitten tällä hetkellä ainakin se, että virkkuuhommat ja neuleprojektit näyttelevät tällä hetkellä neulojan elämässä vahvaa sivuosaa.
Näin ne asiat muuttuu. Yhtenä hetkenä loistoa pääosassa ja seuraavana hetkenä vain sivuosa.
Ei vaineskaan. Ei tilanne niin paha ole. Neulottelija on vain tällä hetkellä niin hurmaantunut uudesta kotikaupungista ja sen kesäisestä kulttuuritarjonnasta, että ei vaan aika riitä ihan kaikkeen.


Yksi vakavaa hurmaannusta aiheuttanut kohde on ehdottomasti
Finlaysonin alueelle heinäkuun alussa avautunut hieno ja mielenkiintoinen Finlayson Art Area 2020. Se on upea sekoitus maalauksia, valokuvia, installaatioita, taidegrafiikkaa ja paljon muutakin. Ja sieltähän neulojan on voinut bongata useampana päivänä ihmettelemässä, ihastelemassa ja nauttimassa tunnelmasta.


Taidetta voi löytää Finlaysonin alueella mitä ihmeellisimmistäkin paikoista. Teoksia on kirjaimellisesti ripoteltu sinne tänne ympäri vanhaa tehdasmiljöötä. Siellä kannattaa liikkua todella hitaasti ja nautiskella ainutlaatuisesta tunnelmasta.




Ja vaikka muutamaan kertaan olisi jo koko paikka tullut koluttua, niin kyllä sitä välillä kuitenkin hämmästyy taas jostakin uudesta.

Olen rakastunut tähän paikkaan.


Vaikka kyllä kuitenkin minun suurin rakkauteni on Näsikallion suihkulähde ja sen takana avautuva Näsinpuisto. Puistoon mennessä on ihana pakata reppuun kirjat ja käsityöt ja viivähtää hieman pidempäänkin.
Rakkaus tähän paikkaan kumpuaa varmaan jo kaukaa lapsuudesta. Mummolleni oli aikanaan hyvin tärkeää käydä alkukesästä katsastamassa Näsikallion suihkulähde ja sen upeat kukkaistutukset. Se oli ikäänkuin virallinen varmistus kesän alkamiselle. Se oli tärkeä rituaali mummolle ja sitä myöten siitä tuli tärkeää myös minulle. Nuorempana joskus se oli jotenkin jopa vähän noloa. Myöntää nyt, että jonkun suihkulähteen kesäkukat ovat niin tärkeitä. Mutta hei, miks ei?!


Eikähän tämä kesä nyt aivan ilman käsitöitä kulu. Tietenkään.
Työn alla on, ja monta. Niistä tarinaa teille myöhemmin. Mutta innoissani olen niistäkin. Niinkuin nyt kaikesta muustakin!


Ihanaa heinäkuun loppupuolta ihan jokaiselle!
💗
Mari



keskiviikko 8. heinäkuuta 2020

Kesäneuleprojekti. Valmis!





Vihdoin valmis!
Fanfaari ja hurraa huudot!
Pelkäsin kyllä vähän, että tästä kesäisestä pitsipaidasta tulisi sellainen päättymätön loppuelämän projekti. Ja vähän sellaiselta se alkoi kyllä jossain vaiheessa tuntuakin, vaan onneksi sain selätettyä sellaiset pelot ja ajatukset.
Ja nyt on äärimmäisen tyytyväinen olo.



Tässä se on. Neulepusero pitsineen kaikkineen.
Neulottu Sandnes Garnin Mandarin Medi puuvillalangasta.
Virheitä täynnänsä mutta silti neuloja on todella tyytyväinen työnsä jälkeen. Päätin alkaa sokeaksi mokomille virheille. Isoja tai pieniä, ei väliä.
Sillä niiden virheiden ilmaantumista ei nyt vaan voi näköjään välttää. Kun pää on kuin pärekoppa eikä kokemustakaan näistä pitsijutuista niin kovin paljon ole, niin sattuuhan sitä. Ja jos erehdyin muutaman päivän tauon ottamaan tästä projektista, kostautui se täydellisenä muistinmenetyksenä. Ei hajuakaan siitä missä mennään ja mitä tehdään. Vaikka ohje oli koko ajan homman edetessä nenän alla, niin jostakin syystä välillä en ymmärtänyt ollenkaan ohjetta sen paremmin tekstinä kuin kuvinakaan. Joten siihen nähden suorastaan leijun onnesta kun sain kuitenkin aikaiseksi ihan paitaa muistuttavan tekeleen.


Ja yhdet juhlatkin olen tämä päällä ehtinyt jo käydä juhlimassa. Kerrankin kehtasin laittaa päälleni pieneen perhepiirissä vietettyyn juhlaan itsetekemäni neuleen.
Oli aika kiva tunne.


Pestähän tämä neule toki piti jo ennenkuin sen arvasi edes ensimmäistä kertaa laittaa päällensä. Valkoista lankaa kun olen hikisin kämmenin vääntänyt paidan muotoon, niin eihän valkoinen väri ollut siis ihan puhtain valkoinen enää siinä vaiheessa kun silmukat sain päätellä. Neule oli salaa hiljaa hiipien muuttunut sellaiseksi hyvin kellertäväksi. Vähän jännitti miten neuleen kanssa käy kun sen jouduin heti pesemään, vaan hyvähän siitäkin tuli. Turhaan hermoilin sitä(kin).


Ohjeen tähän neuleeseen löysin selaillessani vanhoja Moda -lehtiä.
Tämä malli oli vuoden 2008 lehdessä. Ei siis ihan viimeisimmän muodin mukainen, mutta ei neulojakaan.
Joten hyvä tasapaino säilyi.



Ihanaa lähestyvää kesäistä viikonloppua
teille kaikille!

Mari