perjantai 27. toukokuuta 2022

Minun Runoni

 

Nyt tipahti puikoilta helmi.

Oman lyhyenlännän neulojan "urani" huikein tuotos. Omasta mielestäni ehkä kauneinta mitä näillä käsillä, tällä päällä, puikoilla ja langalla voin aikaiseksi saada.

 


 Tämän nimi on Runo. 

Runo-pitsipusero. 

 


Tämän pitsineuleen suuruus on ehdottomasti sen ihanissa pienissä yksityiskohdissa. Ihana pitsineule, kaunis pääntie ja hihansuut, ja ehdottomana kruununa takakappaleen pääntien suloiset helmiäisnapit ja halkio niskassa. Olen rakastunut💗

 

 

Ja ihan häpeilemättä tunnen myös suurta ylpeyttä, että olen saanut aikaiseksi jotain näin suloista. Että kyllä tyytyväisyys tulvii täällä aikalailla yli. Ohimennessäni täytyy joka kerralla hieman hipaista neuleen pintaa. Kokeilla onko se oikeasti siinä. 

Omilta puikoiltani ihan itselleni. Mitähän ihanaa seuraavaksi?

 

 

Malli on Novitan kevät/22 lehdestä. Siinä tämä paita oli neulottu hempeästä lemmikinsinisestä Novitan Merino 4PLY -langasta, kaunis oli sekin. 

Mutta meillä tinkimätön ja lahjomaton makutuomari oli sitä mieltä, että vihreä oli minun värini. Ensin epäröin väriä, ja nyt rakastan. 

 

 

Käytössäkin tämä ihanuus on ehtinyt jo olla. Itseasiassa jo kolmeen eri otteeseen. Ja on kyllä niin hauska päällä! Kevyt ja ilmava. 

Siis aivan täydellinen. 

 

Leppoisaa viikonloppua ystävät hyvät!

💗

Mari

torstai 5. toukokuuta 2022

Lumoavat Virvatulet

 

 

Viimeksi hämmästelin sitä, miten paljon tuntuu kertyvän noita keskeneräisiä töitä mutta valmiiksi asti ei niistä oikein tunnu ennättävän yksikään. Mutta ihan oikeasti, kun asiaa vähän kurkistelee enemmän, niin kyllähän kai aina väkisinkin jotain myös valmistuu. 

 

 

Niinkuin nämä huikean ihanat Virvatulet -sukat. Valmiina ovat olleet jo pidemmän aikaa mutta olen vähän niinkuin unohtanut näiden olemassaolon.

 


 

 Vaan nyt on sukat kaivettu esiin pölykerroksen alta, siistitty ja kuvattu. Nämä on NIIN kivat. 


Ohjeen näihin ihanuuksiin löysin jälleen kerran Merja Ojanperän Sydämellisestä sukkakirjasta. Siinä kirjassa on runsaasti upeita sukkamalleja! 

Lankana jälleen seiskaveikka ja puikot kolme ja puoli. 

 

 

Ensisilmäyksellä sukkien ohjekaavio oli suorastaan kammottava. Tuntui, että siinä oli ihan liikaa liikkuvia (ja liikkumattomia) osia. Oli ranskalainen kantapää, oli langankiertoja, takareunasta oikein, kolme oikein yhteen, sssk, langankierron neulominen etureunasta ja takareunasta ja välillä ei silmukkaa lainkaan. Ensisilmäys siis oli lievästi sanottuna katastrofaalinen.

Loppujen lopuksi ohje oli kuitenkin aika yksinkertainen. Kun vaan malttoi edetä rauhallisesti ja keskittyä yhteen riviin kerrallaan. Usein teen sen virheen, että yritän saada hahmotettua ohjeen ja kaavion kerralla. Siinä tulee kyllä lähinnä vain paniikki 😂 eikä kyllä mitään valmista.

 

 

Näiden sukkien nimi on siis Virvatulet. Aika osuva nimi. Vaikka kyllä itselleni tulee sukkien kuviosta mieleen myös keväinen, runsaana virtaava joki. Mitä sinulle tulee tuosta kuviosta mieleen?

 

 

Eilen oli neulojalla vapaapäivä, ja oli siis aikaa kaikelle tarpeelliselle ja tarpeettomallekin. Selailin iltapäivällä kotihommien lomassa puhelinta ja silmiin osui tämmöinen Riikka-Piikan hauska ohjeistus stressaantuneille.😂 Tätä ohjetta aion noudattaa ihan sanatarkasti heti, kun seuraava vapaapäivä koittaa.  



Mukavaa oloa loppuviikkoon ihan jokaiselle ja jokaiselle äidille ja äidinmieliselle ihanaa äitienpäivää!

💗💗💗

Mari


torstai 28. huhtikuuta 2022

Keskeneräisyyden ylistys

 

  

Kevät villitsee neulojan ja kaikkea haluaisi opetella, kokeilla ja tehdä. Ja näin on ajauduttu siihen pisteeseen, että uusia neulejuttuja pompahtelee puikoille mutta oikein mikään projekti ei ajaudu maaliin asti. Lähinnä vain keskityn kartuttamaan keskeneräisten töiden pinoa. 

 

No, toiset projektit ovat osoittautuneet kieltämättä aika vaikeiksikin. Ja kun on liian vaikea työ, into tehdä aina vähän latistuu. Haluaisin niin kovin, että osaisin mitä vaan ja pystyisin ihan mihin vaan. Tuosta noin vaan ja taikoisin upeita neuleita. Mutta eihän tämä niin mene. 


 

Paljon olen neulomisesta ja kaikesta siihen liittyvästä muilta oppinut ja itsekseni opetellut. Paljon olisi silti vielä opittavaakin. Ei kai sitä koskaan näissä neulehommissa ihan valmiiksi tulekaan. Aina varmaan voi oppia jotakin uutta tai erilaista. Tai ainakin oppia tekemään paremmin, nopeammin tai mitä milloinkin. 

 

 

Keskeneräinen minä neulojana olen. Hyvin keskeneräinen. Mutta ylpeästi sellainen. Keskeneräisyydessä avautuvat kaikki mahdollisuudet. Keskeneräisenä on aina mahdollisuus oppia ja kehittyä. Olisi kauheaa olla aivan valmis ja paketissa. Mitä silloin odottaisi?

 


 

Keskeneräisiä ovat nämä minun neuleenikin. On älyttömän kiva saada aikaan valmista mutta keskeneräisetkin ovat hyvin tärkeitä. Itse pidän suuresti siitä tunteesta, kun tiedän, että siellä lankakopassa on muutama keskeneräinen työ minkä pariin voin palata milloin vain. 

Joten ei tehdä näistä keskeneräisistä numeroa. Perun puheeni. Ei pidä olla huolissaan. Keskeneräisyys on hyvä. Neuletöissä ja ihmisissä.


Tältä muuten näyttää neuloja, joka on juuri saapunut yhtenä kappaleena sairaalareissultaan. Takana tapaaminen neurologin kanssa ja taskussa tieto, että ehkä varmaan luultavasti saatan jonakin päivänä saada ajokorttini takaisin. Jos ei satu sinä päivänä satamaan eikä neurologilla ole juuri silloin ruoka-aika taikka sauna.😂

 

Hauskaa vappua ihan kaikille ja toivotaan toukokuun myötä lämpimiä ihania kevätpäiviä!

💛

Mari


 

 

perjantai 25. maaliskuuta 2022

Lapaset ja minä

 

 

Olisiko Teillä hetki aikaa puhua lapasista? Jälleen. 

Tai sitten voitaisiin hetki puhua lapasten neulojasta?

 


 Olen saanut tässä vuosien aikana muutamia viestejä joissa on toivottu, että kertoisin hieman ihmisestä tämän blogin takana. Joku aika sitten kyselinkin jonkun postauksen lopuksi josko teillä lukijoilla olisi ollut jotain kysymyksiä heitellä ilmoille. Ei ollut. Joten kaikki valta asiassa on siis ketjusilmukoiden kiristäjällä.😂

 Eli puhutaan noista lapasista hieman myöhemmin.

  

Tämän blogin neuleita tikuttelee, kuvia näpsii ja tekstiä kirjoittelee rutkasti päälle nelikymppinen nainen Tampereelta. Olen kahden jo omillaan elelevän nuoren äiti. Olen opiskellut taideteollisuusalan perustutkinnon, ja olen vaatetusalan artesaani (vaatetuksen suunnittelu ja valmistus). Opintojen myötä sain myös aika kattavan ja perusteellisen tutustumispaketin käsityöalan perinnetekniikoihin, tutustuttiin verkon kutomiseen, käpyiltiin pitsiä (ihan mahtavaa!), kirjontapistot tulivat hyvin tutuiksi, ristipistokirjontaan hurahdin hetkellisesti aivan täysin, värjättiin kankaita, kudottiin mattoja ja jopa yhden torkkupeiton olen kutonut kangaspuilla, ja tietenkin neulottiin ja virkattiin. Tämä oli kyllä niin ihanan monipuolinen koulutus!

Käsityöt ovat aina kiinnostaneet mutta peruskoulun käsityötunnit eivät ihan varsinaisesti luoneet mitään suurta käsityön hurmaa ja tekemisen pakkoa. Ne lapaset joita neulottiin koulussa, hikikarpaloiden valuessa ja kädet nihkeinä hiestä, eivät nyt ihan varsinaisesti saaneet innostumaan uuden projektin aloittamisesta. Tässä kohtaa on myös pakko mainita, että silloin syy ei todellakaan ollut opettajassa vaan ihan puhtaasti oppilaassa. Meillä oli ihan huippu käsityönopettaja!

 Peruskouluaikojen jälkeen meni muutama vuosi ennenkuin innostuin uudelleen kokeilemaan neulontaa. Sen jälkeen olen ollut neuloja, jolta on kerran vuodessa valmistunut yksi sukkapari. Enemmän olen viihtynyt ompelukoneen äärellä sekä työssäni, että vapaa-ajalla. 

 

Käänne tässä neulomis- ja virkkausinnostuksessa tapahtui 2017. Silloin minulta löydettiin kasvain aivoista ja tiesin, että kun se leikataan, edessä on pitkä sairasloma. Mietin silloin kuumeisesti, että täytyisi keksiä jokin pidempi projekti mitä voisin sitten hissun kissun voimien mukaan sairaslomalla tehdä. Ja tadaa! Silloin aloin virkata torkkupeittoa. Minä, joka en koskaan ole oikein virkkaamisesta välittänyt ja pidin sitä vielä jotenkin kovin vaikeana. Niin minä sitten opettelin ja virkkasin peittoa pala kerrallaan. Virkkasin, purkasin ja tuijottelin opetusvideoita. Mutta sain myös valmista. Ja innostuin.

 

Leikkaukseni jälkeen käsillä tekeminen ei sitten ollutkaan enää ihan niin helppoa kuin ennen leikkausta. Tuntui, että yhteyttä pään ja käsien välillä ei ole. Yritin neuloa lapasia ja siitä ei vaan tuntunut tulevan yhtään mitään. Koulun tunneilta tuttu hiki ja tuskaisuus oli läsnä kaikessa käsillä tekemisessä ja ihan koko ajan. Silloin minulle sanottiin monelta taholta, että käsityöt olisivat parasta terapiaa kuntoutuville aivoilleni. Että neulo vaan vaikka välillä olisi hankalaa, neulo vaikka silmukka päivässä. Ja niinhän minä neuloin. Ensin ihan pieniä hetkiä ja vähitellen huomasin, että pystyn aina vaan pidemmän ja pidemmän aikaa keskittymään siihen mitä teen. Ja tästä huomiosta innostuneena neuloin vielä enemmän. 

Jossain vaiheessa sairaslomalla pötkötellessä sitten heräsi ajatus blogin kirjoittamisesta tämän kaiken toipumisen ja käsitöiden ympäriltä. Miehelle kerroin ajatuksesta ja hän oli sitten se joka tämän nimen tälle blogille keksi. Koska niinhän se silloin oli ja on vähän vieläkin, että kyllä ne silmukat ja hermot on välillä aika kireällä olleet mutta sinnillä eteenpäin on menty ja enimmiltä osin puuhasta hurjasti nauttien.

 

Ja nämä lapaset. 

Oma muunnos Lovikka-lapasista Viking Garnin Naturgarn-langasta. Ihana paksu 100% villalanka. Näiden lapasten piti päätyä eräälle lähipiirin henkilölle mutta vielä eivät ole sinne asti ehtineet. Itseasiassa iski vähän ujous, kun aattelin ettei hän ehkä tykkääkään moisista lapasista. Mutta rakkaudella ovat neulotut ja ehkä sitten vaikka ensi syksynä seuraavan talven lumille kehtaan nämä jo viedä.

 

Mukavaa viikonloppua ihan kaikille!

💚

Mari
 

perjantai 11. maaliskuuta 2022

Kevättalven lapaset

 


 

Eikös vielä voikin neuloa lapasia vaikka kalenterin sivu on kääntynyt jo maaliskuun aukeamalle? Kyllä varmasti voi. Tukevasti olen sitä mieltä, että aina on hyvä aika lapasille ja sukille. Ja sitä paitsi, kun maailma velloo surussa, huolessa, hädässä ja pelossa, on hyvä kun on jotain tuttua ja turvallista mitä käsissään pyörittelee ja joka vie ajatukset hetkeksi pois ikävien uutisten ja ajatusten tulvasta. Välillä on hyvä ja ihan oikein paeta hetkeksi todellisuutta omaan pehmoiseen neulemaailmaan. Siellä on mukavaa, turvallista, pehmeää ja lämpöistä. Ja siellä ei mikään pelota.

 


 Nämä lapaset tippuivat puikoilta jo jonkin aikaa sitten. Mutta eipä huolta, lisää uusia lapasen poikasia on jo puikoilla tulossa.

Edellisessä postauksessa kerroin tekemistäni raitasukista. Siitä hommasta jäi lankoja aika reilusti yli, ja halusin niistä vielä tehdä jotain muutakin kivaa. No, lapaset oli aika selvä vaihtoehto. Pinterestistä olen joskus tallentanut näiden lapasten ohjeen itselleni talteen. Tämä on alkujaan Dropsin ohje, Christmas Magic Hands. Värimaailman vaihdoin vähemmän jouluiseksi ja muutenkin hieman jouduin ohjetta muokkaamaan paremmin seiskaveikalle ja omalle käsialalleni sopivammaksi. 

 


 Kuten olen joskus aikaisemminkin (monta kertaa) tuskaillut, niin kirjoneuleen tekeminen on minulle edelleen haaste. Ei juurikaan mahdollisuus. Yritän aina säännöllisin väliajoin ottaa siitä niskalenkkiä mutta hankalaa se on. Aika hyvin olen oppinut jo pitämään langat niin, että en ihan aina ole aivan umpisolmussa ja sekaisin niiden kanssa. Ja neuleen nurjapuolikin alkaa näyttää jo ihan nätiltä ja siistiltä. Hyvä minä!

Mutta langankireys ja käsialan muuttuminen kirjoneuletta neuloessa on edelleen mysteeri. Milloin neulon ihan liian löysää ja toisinaan taas aivan liian kireää. Se on jännä miten käsiala on heti epävakaampaa, kun on kaksi lankaa mukana. Yhden kanssa ei mitään ongelmaa, vaan ootappas, kun edes ehdotetaan toista lankaa, niin metsään menee. 

Ja kyllä, eivät nämäkään lapaset ihan kerrasta menneet maaliin. Vaati hyvin paljon purkamista ja uudelleen neulontaa. Mutta valmiiksi sain ja kivalta näyttää.

 


 

Viettäkää kaikki mukava viikonloppu ja nautitaan kevättalven ihanista päivistä!

💙💛

Mari 

perjantai 18. helmikuuta 2022

Hiirenhammasreunuksia ja raitoja


 

Yllättääkö, jos kerron, että taas on pudonnut puikoilta villasukat. 

Ensi vilkaisulla näyttää siltä, että kyseessä olisi varsin tavalliset villasukat. Vaan voi miten väärässä onkaan, jos näitä pitää tavallisina sukkasina. Sillä nämä ovat hyvin erityiset.


 

Sukat on tehty erittäin tarkasti erään hyvin läheisen ja erityisen henkilön toiveiden mukaan. Värien valinta oli tässä projektissa äärimmäisen tarkka prosessi, jota sain ilokseni seurata vierestä. Ja kun ne oikeat värit vihdoin löytyivät, niin innostus oli valtaisaa. Itseenkin tarttui sellainen hykerryttävän iloinen tunne ja kutkuttavan odottava fiilis uudesta työstä ja toisen toiveiden täyttämisestä. Uskoisin, että ainakin aika moni lankahamsteri ja neuloosiin sairastunut tunnistaa kyseiset tunteet. 

 


 Nämä lämpimät villasukat on neulottu seiskaveikan langoilla mausteena suuri määrä rakkautta.  Malli on tämän erityisen henkilön suunnittelema jonka parhaani mukaan siirsin puikoille. Tuo varren hiirenhammasreunus on aika söpö yksityiskohta muuten aika simppeleissä sukissa. 

Mutta värit ovat ne mitkä näissä sukissa ovat pääosassa.



Ja koska talvi vaan tuntuu jatkuvan ja jatkuvan, niin villasukille kyllä riittää käyttöä vielä pitkään. Ja tuleehan se talvi kuitenkin taas jossain vaiheessa uudestaan. Kerta vuoteen kai se on ollut tapana. Ja joskus vielä toisenkin kerran, juhannuksena.😂


Letkeää perjantai-iltaa ja mukavaa viikonloppua ihan jokaiselle!

💛

Mari


lauantai 5. helmikuuta 2022

Projektina villatakki



 Meillä on lähipiirissä muutamia Hyvin Tärkeitä Pieniä Ihmisiä, joille olisi mukavaa silloin tällöin neuloa (tai ommella) jotain pieniä suloisia juttuja. Olisi siis ihanaa, jos ennättäisi. Kasvavat mokomat niin vauhdilla, että tällä neulomistahdilla en taida oikein ennättää pysyä matkassa neuleineni. Paitsi tietenkin, jos ymmärtäisi vähän ennakoida ja tekisi aina vähän isompaa kokoa, kuin mitä pikkuiset kulloisellakin hetkellä käyttävät. 

Siinäpä se taisi vastaus tulla kysymykseen mitä en ennättänyt edes kysyä.😂

 

 

No, tässä viime vuoden puolella sain ajatuksen neuloa tällaiselle Hyvin Tärkeälle Pienelle Ihmiselle ja hänen uuden uutukaiselle vauvanukelleen samanmoiset villanutut. Lankaideasta löysin tätä tarkoitusta varten täydellisen ihanan marjapuuronpunaisen merinovillalangan, ja hankin tätä lankaa tarvittavan määrän kahteen takkiin. Ja kyllä ihan tosissani siinä vaiheessa kuvittelin, että jouluksi saisin pakettiin molemmille söpöt villatakit.

 


No eihän homma sitten kuitenkaan mennyt taas ihan samalla tavalla kuin oman pään sisäisissä unelmissa. Tokihan siinä oli ennen joulua monen monta muutakin puuhaa jonossa mutta kuvittelin silti ehtiväni. 

 


Loppujen lopuksi sain valmiiksi vain tämän pikkuisen vauvanuken takin. Langat pikkuneidin takkiin odottelevat edelleen tuolla lankalaatikossa. Ja kun ei vaan saa aloitetuksi. Neiti pääsee varmaan ylioppilaaksi ennen kuin täti saa neuletakkihommat maaliin. Että pitäisiko sitten ennakoida sen verran, että lähden heti suosiolla tekemään aikuisen kokoista neuletakkia?😂

 


Tämä nuken takki on tehty KlompeLompen David -neuletakin ohjeella. Ohje löytyy KlompeLompen Kesälapset -kirjasta. Ihan sivuhuomautuksena vaan, että siinä kirjassa on kyllä toinen toistaan söpömpiä neulemalleja pienille ihmisille. 

Ja tuo lanka mistä pienen takin neuloin, on Sandnes Tynn merinovilla. Takissa toistetaan ihan vaan oikeita ja nurjia kerroksia, minkä takia kuvittelinkin, että suoriudun työstä suht nopsaa. Joku siinä vaan vähän tökki koko ajan ja tuntui ettei etene minnekään. 

Tiedä näistä. 

Joskus sujuu ja joskus ei sitten millään.





Mukavaa viikonloppua ja ihania helmikuun runsaslumisia päiviä ihan jokaiselle!

💗💗💗

Mari


maanantai 24. tammikuuta 2022

Pikkumiehen Perkins -neulepusero

 

 Mukavaa tammikuista maanantaita täältä piilopirtiltä! 

Talviloman vietossa ja lumet täällä hupenee silmissä. Maisema on hyvin, hyvin harmaa ja ankea. Eilen vielä hiihdeltiin järven yli, nyt taitaa enemmän aueta tuommoinen valtava loskakenttä tuosta laiturinnokasta. 

 

 

Istun tässä ikkunan ääressä naputtelemassa tekstiä koneella. Pihalla laulaa moottorisaha ja sisällä Rod Stewart, Dire Straits, Cher ja minä.😃



Palaan tämän postauksen myötä vielä joulua edeltävään aikaan, vaikka tässä kohtaa kalenteria pitäisi kai olla jo nokka tukevasti kohti tuoreen vuoden kujeita. 

Neuloin nimittäin tämän kuvissa esiintyvän neuleen eräälle hyvin tärkeälle pienelle henkilölle joulupakettiin piilotettavaksi. 



Pusero on neulottu Dropsin ohjeella ja Dropsin BabyMerino -langasta.

Vähän harmittaa, kun tähän vuodenaikaan ei luonnonvaloa ole kuin pienen hetken päivässä, että voisi kuvata ja saisi vielä kohtuullista jälkeäkin aikaiseksi. Tämän puseron kuvaamisessa tuli vielä pienoinen kiire ja hoppu, kun sain sen valmiiksi aivan viime tingassa ennen joulua. Kuvaamisen suhteen ei siis jäänyt juuri valinnanvaraa ja nyt se ohuesti harmittaa. Tuo puseron värihän ei nyt pääse laisinkaan oikeuksiinsa. Oikeasti väri on ihanan hehkuva, vähän tuommoinen petroolinsininen, joka siis kuvissa on nyt lähinnä harmaa.


Jo pelkästään tuon langan värin takia tätä oli kiva neuloa. Toki lanka tuntui muutenkin mukavalta työstää. Vähän jännitti, että osuuko koon suhteen arvailut yhtäänkään oikeaan ja mahtuuko puseron päälle. En ole juurikaan tehnyt puseroita näin etten välillä pääsisi mittaamaan ja sovittamaan mutta eihän yllätystä voinut pilata etukäteen paitaa kohdehenkilön päällä mittailemalla.


 

Hihan lisäykset tuotti puseroa neuloessa päänvaivaa, että miten ne tehdään niin, että ovat vielä kauniitkin?! Ohjeesta en oikein selkoa ottanut ja sen mukaan kun tein, niin jälki oli karmeaa.🙈 Aiheutti hieman tuskaa ja harmaita hiuksia lisää, kun yritin asiaa pähkäillä. Lopulta päädyin ihan omalaatuiseen ja omapäiseen ratkaisuun jossa yritin keskittyä vain siihen, että saan lisäykset tehtyä ja, että ne lisäyskohdat eivät olisi aivan luokattoman näköisiä. 

No, eihän se lopputulos ihan kaikkein kaunein sitten kuitenkaan ollut mutta siistimpiä kuitenkin, kuin sen alkuperäisen ohjeen mukaan. Onneksi kyseessä on hihan "alasauman" kohta, joten ei ne lisäykset sieltä niin näy. 

Ja sitä paitsi... luulen, että puseron omistaja liikkuu sitämyöten vikkelästi ettei pieniin virheisiin kenenkään silmä ennätä tarttua.

 

Mukavaa uutta alkanutta viikkoa ihan jokaiselle!

💙

Mari

lauantai 1. tammikuuta 2022

Pipohommia ja uuden vuoden onnea

 


Oikein hyvää uuden vuoden ensimmäistä päivää!

 

Uusi vuosi on minulle aina yhtä kuin uusi alku. Vaikka sitten asiat jatkaisivatkin kulkuaan kokolailla vanhaan malliin. Siltikin, uusi vuosi, uusi alku. 

Uusi vuosi on ajatustasolla vähän niinkuin tyhjä taulu, jonka jokainen sitten maalaa omalla tavallaan, täyttää omalla elämällään.

Tietenkin vuoden vaihde aina pakottaa katsomaan myös taaksepäin, mitä mennyt vuosi on tarjonnut ja miten sen on täyttänyt. Mutta liikaa ei kannata jäädä menneitä vatvomaan. Katse eteenpäin ja askel kohti uutta.

 


 

Neuloin tämän kuvissa esiintyvän pipan puolisolleni joululahjaksi. Että sen verran tässä kohtaa voidaan palata vielä menneeseen vuoteen. 

Pipo on neulottu kaksinkertaisesta Novitan Suomivilla -langasta. Siitä tuli ihanan paksu ja muhkea. Langat on hankittu jo joskus pimeimpään korona-aikaan. Tuolloin sain innostettua puolisoni opettelemaan neulomista. Hän halusi neuloa itselleen pipon. Ja neuloikin. Mutta sattuneesta syystä hän ei neulonut niin isoa myssyä kuin alunperin oli tarkoitus, joten lankoja jäi. Ja niistä langoista nyt neuloin hänelle tämän myssyn. 

Täytyy melkein tehdä itsellenikin samanlainen, niin kiva tästä piposta tuli.

 



Me täällä siipan kanssa on vietetty aika rauhallista vuodenvaihdetta mökillä ihan vaan kahdestaan. Ollaan hiihdetty, aurattiin tuohon järvenjäälle luistelukenttä ja siinä on luisteltu, on saunottu ja oltu vaan ja nautittu. 

Pientä draamaakin tässä koettiin, kun saunan ovi pamahti eilen uuden vuoden kunniaksi lukkoon eikä suostunut enää aukeamaan. Loppujen lopuksi piti rikkoa saunan ikkuna, että päästiin siitä saunan sisäpuolelle yrittämään oven aukaisua. Vaan ei auennut ovi sisäpuoleltakaan. Piti vielä irrotella lukko kokonaan siitä saunan ovesta, että se saatiin auki. 

Mutta nyt ei ainakaan enää mene mokoma ovi umpilukkoon.

 


Kivoja tammikuun alun päiviä jokaiselle!


Toivon sinulle 12 kuukautta iloa,

52 viikkoa rakkautta,

365 päivää toteutuneita toiveita,

8750 tuntia ystävyyttä,

525600 minuuttia auringonpaistetta

ja

3153600 sekuntia onnea!


💙

Mari