Tasamaan tallaajalle Vuorikiipeilijä-neulepusero

Olen tässä jo hyvän aikaa uteliaana seuraillut somen loputonta kuvavirtaa taitavien neulojien tekemistä kaarrokevillapaidoista. Mukana on ollut lukemattomia toinen toistaan upeampia islantilaisneuleita ja sitten islantilaisista neuleista vaikutteita ottaneita kauniita neuleita. Olen kuvia selaillut ja ihastellut, ja huokaillut, ja taas ihastuneena huokaillut. Miten kauniita kaikki nuo neuleet ovatkaan! Ihania kuvioita, upeita väriyhdistelmiä. Tämä maa on pullollaan taitavia neulojia!

 

Ja tottakai tässä(kin) hommassa kävi niin, että kun aikansa muiden tekemiä ihastelee, niin alkaahan sitä väkisinkin tehdä mieli itsekin kokeilla että mitäpä saisi aikaiseksi. Vai saako mitään. Ja kyllähän minäkin hankkimistani langoista sain kivan villapaidan aikaiseksi, sopivasti vielä näille tämän talven lumille ja pakkasille. 

 

Mallin tähän omaan kaarrokepaitaani nappasin Novitan sivuilta neuleohjeiden aarrearkusta. Ohje on vissiin ollut myös Novitan 2019 talvi -lehdessä.

 Vuorikiipeilijä-neulepusero. 

Mahtipontinen kaiku neuleen nimessä mutta ihan perusulkoilijalle lämmikkeeksi kylmää vastaan tämä. Natura-langoista tikuteltu vitosen puikoilla. Kirjoneulettakin vähän. Kirjoneule ei minun puikoilla edelleenkään oikein tahdo luonnistua, sen ehkä kuvistakin voi päätellä. Mutta enpä anna sen haitata. Ei noita kuvioita kukaan tule ihan vierestä tiiraamaan. Varsinkaan nyt, kun turvavälitkin vaan venyvät venymistään.

 

Oli sitten yllättävän nopeaa touhua tämän paidan valmistuminen. Tosin jos kalenterin kautta katson, niin aikaa meni paljon mutta todellisia neulomispäiviä tämän homman kimpussa ei sitten niin kovin montaa ollutkaan. Välissä kun vaan syntyi yhtä ja toista tarpeellista (ja ehkä hieman myös ei niin tarpeellista). Vaan väliäkös tuolla. Pakkasille ehti kuitenkin paita valmiiksi oikein mainiosti. 

Kävi näiden kuvien kanssa vähän sillä viissiin hassusti, että paita ehti jo käyttöön ennen kuin muistin kuvia ottaa. Joten, kuvista hieman kyllä jo näkee, että villapaita on ollut kovasti käytössä ja äärimmäisen hyväksi todettu. 

Tuo Natura-lanka on semmoista mukavan kevyttä ja ilmavaa, eikä edes kutita ihoa yhtään. Siitä voisin melkein vielä neuloa toisenkin paidan. Ehkä jotain punaista.

Ja ystävät hyvät, koska nyt on talvi, lunta ja pakkasta, on hyvä muistaa välillä keittää kaakaot!

Mukavia lumisia talvipäiviä ihan kaikille!

💗

Mari

Ylipitkän villapaidan lyhennysprojekti

 

Viime talven isoin neuleprojektini oli TeeTee Tundra -langasta neulottu ihanan pehmoinen ja lämpöinen villapaita miehelleni. Jos klikkaat TÄSTÄ niin pääset tutustumaan tuohon projektiin halutessasi tarkemmin. Paidasta tuli tuolloin aika kiva ja sekä saaja että neuloja olivat lopputulokseen tyytyväisiä.

 

Vaan aina on joku mutta tai mutka matkassa. Se "mutta" tämän paidan kohdalla oli se, että jostain toistaiseksi tuntemattomasta syystä paita on venähtänyt pituutta huomattavasti. Hihoissa mittaa ei mielestäni ole tullut mutta paidan helma alkoi roikkua käyttäjänsä päällä ikävän alhaalla. Ei näyttänyt enää niin kovin kivalta tuo ylipitkä neule. 

Että sitten olisi pitänyt käydä lyhennyshommiin. Mutta ei sitten niin minkäänlaista hajua miten lyhennetään neulottu neule. Kyllähän lyhennyshommat ompelukoneella sujuu mutta kuinkas lyhentyy villapaita? Ja että vielä sen lyhennyksen jälkeenkin näyttää hyvältä?

Pää sauhuten asiaa mietin ja pohdin, käännös googlen puoleen ja avunpyyntö ilmoille. Yhden sivuston löysin, jossa neuleen lyhentämistä ohjeistettiin. Ullaneule.net pelasti.

Kuukauden päivät ohjeistusta makustelin ja hauduttelin sekä keräsin rohkeutta lähteä tuohon lyhennyshommaan. Tällä viikolla sen sitten uskalsin tehdä. Mutta jos olisin oikeasti tajunnut miten iso, hankala ja pelottava homma se olikaan, niin en olisi ruvennut. Vaan sitten toisaalta, nyt on tyytyväinen olo kun sen sain tehtyä.😄

 

Lyhennystä varten oli ihan ensimmäiseksi kerättävä silmukat talteen siitä kohdasta neuletta mistä aioin aloittaa uuden helmaresorin. Oli yllättävän hankalaa poimia silmukoita oikein ja oikealta riviltä, kun lanka ja neulos oli niin kovin tummaa väriltään. Ja niinhän se sitten myöhemmin osoittautuikin, että ihan en oikealta riviltä aina ollut silmukoita puikoille nostellut. Tämä toi sitten sellaista pientä lisähaastetta siihen purkuvaiheeseen. 

 

Kyllä myönnän, että ihan oikeasti nousi hiki pintaan, kun olin saanut silmukat puikoille ja oli aika tarttua saksiin ja katkaista lanka muutaman kerroksen päästä. Oli pelottavaa sörkkiä saksilla isolla vaivalla tekemääni neuletta. Mutta niin vain sen tein ja pääsin purkamaan lyhennettävää pätkää irti muusta neuleesta. Ja tässä kohtaa oli ongelmia, sillä puikoille poimimani silmukat oli kerätty vähän yhdeltä jos toiseltakin riviltä. Mutta sitkeästi etenin silmukka silmukalta ja purkasin palan irti. 

 

Tämän jälkeenhän homma oli enää uutta resoria vaille valmis. Ja se oli ehdottomasti tässä se helpoin osa. 

 

Ja tuohon loppuunhan piti vielä muistaa päätellä silmukat niin, ettei helma kiristä.

 

Aika hyvä vai mitä? 

Mielestäni onnistuin oikeinkin hyvin. Paita ei purkaantunut kokonaan eikä mennyt muutoinkaan pilalle. Edes tuota rajakohtaa ei kyllä valmiissa neuleessa huomaa laisinkaan. Ja lisäksi nyt on hyvä mieli, kun paita ei näytä kantajansa päällä ylisuurelta möhkäleeltä.

 

Mukavaa viikonloppua teille kaikille!

💚

Mari

Kirjoneuleen kitkutusta

Nyt tässä on ehkä neulojalla vähän tunnustettavaa. 

On nimittäin ehkä hieman alkanut neulominen hetkellisesti uuvuttaa, kun sain taisteltua loppuun asti ja valmiiksi nuo työn alla jo jonkin aikaa olleet kirjoneuleiset lapaset. Niinkuin jo aiemminkin olen sen todennut, kirjoneule ei taida olla minun juttuni. Kaikesta huolimatta kuitenkin, aika ajoin (ehkä vuoden välein) nousee pintaan halu kokeilla josko kirjoneuleen neulominen olisi jotenkin salaperäisesti ajatustasolla hautunut ja kypsynyt sen verran, että pikkuhiljaa alkaisi sujua. 

No ei ala.

Kun ei tähdet ole kohdillaan eikä tuuli myötäinen, niin eihän se suju.

Aloin kyllä hommaan taas ihan into piukassa. Oli tarve uusille lapasille, löysin kivan mallin ja lankalaatikosta sopivat jämälangat seiskaveikkaa. Jotenkin fiilis tuntui siltä, että nyt lähtee ja valmista tulee.

Ja kyllähän tulikin. Neuloin molemmat lapaset valmiiksi asti tässä oudossa huumassa. Ihan vain, että sain sitten huomata, että toinen lapanen olikin sitten kooltaan mallia valtava. Tilannetta piti sitten hetki miettiä ja mutustella, että onko se kokoero ongelma vai ei. Totesin sen olevan juuri sitä, ONGELMA. Ja niin päädyin purkamaan sen isomman lapasen alkutekijöihinsä samalla ihmetellen, että millä vippaskonstilla muut neulojat saavat aikaiseksi KAUNIITA ja SAMANKOKOISIA kirjoneulelapasia.

 

Ja sitten käynnistyi erä kaksi. Neuloin uuden lapasen sen ylisuuren tilalle.

Oi ja voi sitä ilon määrää, kun tajusin saavani aikaiseksi nyt jo paljon paremman kokoisen lapasen! Fiilistelin jo sitä mahtavaa tunnetta, kun olen ihan omin pikku kätösin saanut aikaiseksi kirjoneuleiset lapaset. Ja vielä suht siistit.

 

  Mutta annas olla. Viimeisiä kerroksia neuloessani tajusin, että lapasen peukaloaukko oli väärällä puolella. Mullahan oli nyt siis kaksi vasemman käden lapasta.

Tässä kohtaa ei ollut oikein muuta tehtävissä, kuin koittaa hengitellä ihan rauhassa hissukseen hetki. Ja sitten aloittelin taas vähin äänin lapasen purkamiseen niin pitkälle, että pääsin korjaamaan peukun paikan omalle puolelleen. Eihän tämmöinen söheltäminen voi olla mahdollista! Tällä työmäärällä olisi jo tehnyt isommallekin sakille lapaset. 

 

Sittenhän se olikin kolmas erä aika. Peukun paikka pääsi omalle puolelleen lapasen toiselle sivulle, ja kun syke oli tarpeeksi laskenut, jatkui homma sitkeästi eteenpäin ja loppuun.

Että kyllä ihmettelen kuinka ylipäätään sain lopulta aikaiseksi parin lapasia, jotka vielä suurinpiirtein näyttävät samoilta. Sanomistahan näistä varmasti riittää mutta ne on nyt kuitenkin valmiit.

Pirteän kirpakoita pakkaspäiviä saa nyt sitten tulla.

Mulla on hyvät lapaset.😉

 

Talvista eloa ja oloa kaikille!

💙

Mari