Nyt tässä on ehkä neulojalla vähän tunnustettavaa.
On nimittäin ehkä hieman alkanut neulominen hetkellisesti uuvuttaa, kun sain taisteltua loppuun asti ja valmiiksi nuo työn alla jo jonkin aikaa olleet kirjoneuleiset lapaset. Niinkuin jo aiemminkin olen sen todennut, kirjoneule ei taida olla minun juttuni. Kaikesta huolimatta kuitenkin, aika ajoin (ehkä vuoden välein) nousee pintaan halu kokeilla josko kirjoneuleen neulominen olisi jotenkin salaperäisesti ajatustasolla hautunut ja kypsynyt sen verran, että pikkuhiljaa alkaisi sujua.
No ei ala.
Kun ei tähdet ole kohdillaan eikä tuuli myötäinen, niin eihän se suju.
Aloin kyllä hommaan taas ihan into piukassa. Oli tarve uusille lapasille, löysin kivan mallin ja lankalaatikosta sopivat jämälangat seiskaveikkaa. Jotenkin fiilis tuntui siltä, että nyt lähtee ja valmista tulee.
Ja kyllähän tulikin. Neuloin molemmat lapaset valmiiksi asti tässä oudossa huumassa. Ihan vain, että sain sitten huomata, että toinen lapanen olikin sitten kooltaan mallia valtava. Tilannetta piti sitten hetki miettiä ja mutustella, että onko se kokoero ongelma vai ei. Totesin sen olevan juuri sitä, ONGELMA. Ja niin päädyin purkamaan sen isomman lapasen alkutekijöihinsä samalla ihmetellen, että millä vippaskonstilla muut neulojat saavat aikaiseksi KAUNIITA ja SAMANKOKOISIA kirjoneulelapasia.
Ja sitten käynnistyi erä kaksi. Neuloin uuden lapasen sen ylisuuren tilalle.
Oi ja voi sitä ilon määrää, kun tajusin saavani aikaiseksi nyt jo paljon paremman kokoisen lapasen! Fiilistelin jo sitä mahtavaa tunnetta, kun olen ihan omin pikku kätösin saanut aikaiseksi kirjoneuleiset lapaset. Ja vielä suht siistit.
Mutta annas olla. Viimeisiä kerroksia neuloessani tajusin, että lapasen peukaloaukko oli väärällä puolella. Mullahan oli nyt siis kaksi vasemman käden lapasta.
Tässä kohtaa ei ollut oikein muuta tehtävissä, kuin koittaa hengitellä ihan rauhassa hissukseen hetki. Ja sitten aloittelin taas vähin äänin lapasen purkamiseen niin pitkälle, että pääsin korjaamaan peukun paikan omalle puolelleen. Eihän tämmöinen söheltäminen voi olla mahdollista! Tällä työmäärällä olisi jo tehnyt isommallekin sakille lapaset.
Sittenhän se olikin kolmas erä aika. Peukun paikka pääsi omalle puolelleen lapasen toiselle sivulle, ja kun syke oli tarpeeksi laskenut, jatkui homma sitkeästi eteenpäin ja loppuun.
Että kyllä ihmettelen kuinka ylipäätään sain lopulta aikaiseksi parin lapasia, jotka vielä suurinpiirtein näyttävät samoilta. Sanomistahan näistä varmasti riittää mutta ne on nyt kuitenkin valmiit.
Pirteän kirpakoita pakkaspäiviä saa nyt sitten tulla.
Mulla on hyvät lapaset.😉
Talvista eloa ja oloa kaikille!
💙
Mari
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Lämmin kiitos kun poikkesit lukemaan blogiani. Kommenttejanne on aina mukavaa lukea, joten jätäthän viestin muistoksi minulle käynnistäsi.❤️