keskiviikko 30. joulukuuta 2020

Vielä viipyilee jouluinen tunnelma

 

Vuoden vaihteen lähestyessä saa ihan luvan kanssa viivähtää vielä hetken ihanassa joulun tunnelmassa. Tänä vuonna taisi kaikkien joulu olla hieman erilainen kuin ennen. Meillä se oli ainakin paljon rauhallisempi kuin aikaisemmin. Toisaalta se oli mukavaa, ja toisaalta taas joulusta tuntui puuttuvan paljonkin, kun ei vierailtu isovanhempien luona, ei käyty joulukirkossa eikä tavattu muitakaan sukulaisia. Oltiin ihan vain tämän oman pienen porukan kesken.

Nämä kuvissa pilkistelevät joulusukat ehdin kuin ehdinkin saada valmiiksi pukinkonttiin pakattavaksi. Toive villasukista lensi ilmoille aika lähellä joulua, ja hieman neulojaa jännitti miten pukin apulaisen mahtaa tässä hommassa käydä. Saako tikuteltua tarpeeksi vikkelään tahtiin valmiiksi. 

Ja no sitten tietenkin sai! 

Asiaa tosin avitti aikalailla yllättävä ja ylimääräinen "lomaviikko" sairaalassa. Ja kyseessä kun oli "vain" tutkimuksia, niin siellä oli hyvinkin aikaa neuloa, täytellä ristikoita ja lukea. Täydellisen rento, joskin tylsä, laskeutuminen jouluun.

Ohje näihin joulusukkasiin löytyi Novitan ohjearkistosta. Oli jotenkin kovin söpösen ja hauskan näköiset, oli kyllä ihan pakko tarttua ohjeeseen. Sukat on neulottu ihan perus seiskaveikoista 3,5 puikoilla. Näitä jouluisia sukkia oli hirmu kiva neuloa. Ovat semmoiset hyvänmielen joulusukat.


Mielellään tässä vielä viipyilee rauhassa joulun tunnelmassa. Joulukuusi seisoo vielä ryhdissään ja kaikkine neulasineen tuossa olohuoneen nurkassa, kynttilöitä sytyttelen, edelleen, mielelläni heti kun vähänkin hämärtää (eli siis koko ajan). 

Silti vähän alkaa mieli hissukseen hiippailla jo uuden vuoden puolellekin. Tässä on taas vähän sellaisen pienen, oman henkilökohtaisen tilinpäätöksen tuntua, kun vanha vuosi lähtee ja uusi astuu remmiin. 

Mitäköhän vuodella 2021 on meille tarjota? Toivon todella, että uusi vuosi tuo jotain piirun verran mukavampaa kuin edeltäjänsä. Nähtäväksi jää.

 Vuoden päästä ollaan viisaampia.

 

Levollisia vanhan vuoden viimeisiä hetkiä ja iloa ja uteliaisuutta uuden vuoden vastaanottamiseen!

💗

Mari

2 kommenttia:

  1. Todella kauniit sukat 🤍 Vuosi on jo vaihtunut, mutta meillä on vielä joulukuusi, koristeet yms. paikoillaan. Juuri tänään mietin, pitäisikö käyttää loppiaisen vapaapäivä joulun poissiivoamiseen, vai ei. Ehkä saavat olla vielä viikon verran esillä ja ehkä ensi viikonloppuna sitten aletaaan odottaa kevättä (nyt satoi luntakin reilusti....) Hyvää ja onnellista alkanutta vuotta Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos❤️ Tuo sukkamalli on kyllä mieluinen. Näitä varmaan tulee putoilemaan puikoilta vuoden mittaan. Meilläkin on vielä joulu sisällä. Yleensä ollaan nautittu joulun tunnelmasta Nuutinpäivään saakka. Saa nähdä miten nyt käy.

      Poista

Lämmin kiitos kun poikkesit lukemaan blogiani. Kommenttejanne on aina mukavaa lukea, joten jätäthän viestin muistoksi minulle käynnistäsi.❤️