Reppujuttuja virkaten

Nyt olen viime aikoina saanut viettää, muutamien mustien sukkien teon lomassa, aikaa ihanan vaaleanpunaisissa tunnelmissa. On nimittäin ollut vähän höpöstelyhommia. Ja tuloksenahan siinä touhussa syntyi ihana pieni virkattu reppu jollekin pienelle tytöntyllerölle tai miksei myös pienelle pojanviikarille.

Saajaa tälle repulle ei ole vielä nimetty. Projekti syntyi lähinnä uteliaisuudesta. En ole koskaan reppua tehnyt ja muiden tekeminä kaikenlaiset virkatut reput näyttävät niin kovin kivoilta. Nyt kun sitten osui vielä kiva ja helpon oloinen ohje käsiini, niin pitihän tätäkin juttua kokeilla.

Malli tähän pikkuiseen virkattuun reppuun on peräisin Novitan kesän 2019 lehdestä. Lankana tässä minun tekemässäni repussa on Novitan Muumitalo. Ohjeessa oli suosituksena Novitan Muumit langoista Niiskuneiti. Vahingossa nappasin tuon Muumitalon, kun en hoksannut, että näitä Muumi-lankoja on niin paljon erilaisia. Ajattelin vain, että Muumilanka ja vaaleanpunainen, joten sen täytyi olla Niiskuneiti. Mutta Niiskuneiti onkin ihan oma lankansa. 

Aina oppii uutta.

 

Tässä teille reppua esittelee nelikymmenvuotias "pikkuneiti". Hänen nimensä on Marika. Nyt kun ei ollut muita pikkuisia malleja kuvaushetkeen saatavilla niin piti turvautua esittelyssä tähän malliin. Tämä pikkuneiti kyllä kovin mielellään toimii mallina ja esittelee repun toiminnallisuutta. 

Tuo nukke on siis minun vanha nukkeni jonka isovanhempani ovat ostaneet joskus seitsemänkymmentä luvulla. Oma tyttäreni on myös aikanaan leikkinyt tällä nukella. Nyt nukke sitten vain odottaa josko vielä tulisi joku joka nappaa leikkiin mukaan.

 

  

Tämä reppu jonka tein on kooltaan noin 30 cm x 25 cm. Pikkuneiti voi tähän laittaa vaikka eväät kerhomatkalle. Tuo etuosan kuvio on mielestäni tosi kaunis. Ja valmistui todella nopsaan, eli oli suhteellisen helppo tehdä. Ensimmäistä kertaa tein myös nyörin neulomalla. Se oli ihan uusi juttu ja jotenkin kuvittelin, että olisi myös vaikea tehdä. 

Vaan ei. Ihan helppo juttu.

 

Muutoinkin on nyt taas helppo olla, kun sain pään magneettikuvista tiedon. Edelleen tyhjää täynnä tämän neulojan pää! Tässä tapauksessa se on pelkästään hyvä juttu. Ei ole kasvain uusinut. Onneksi. Uusiutumisen mahdollisuus on se mikä pelottaa. Mutta ehkä nyt voin huokaista helpotuksesta ja rentoutua. Kaksi kertaa kuvattu ja edelleen ei mitään merkkejä uusiutumisesta. 

Muita juttuja paljastui kyllä mutta ne ovat sivuseikka tässä jutussa ja jollain tavalla niistä kuitenkin selviää. Tästä on hyvä lähteä eteenpäin ja kohti uusia seikkailuita. 

Toivon teille kaikille täydestä sydämestäni 

ihanaa eloa ja oloa

 sekä loistavaa viikonloppua!

💗

Mari

Kirjaillut huopakuviot

Täällä meidän taloudessa jatkuu edelleen tolkuton tavaroiden raivaus ja karsinta. Tila jäi vähän päälle nuorimmaisen muuttaessa omilleen tässä aiemmin syksyllä.

Tätä raivausta tehdessä kun on huomannut sen, miten paljon parempi fiilis sitä on kun joka paikka ei tursua tavaroita joita kukaan ei tarvitse ja kaapeistakin jopa löytää jotakin, kun niitä ei ole sullottu aivan täyteen kaikkea turhaa ja tarpeetonta.

Ja siivotessahan tekee välillä ihan hauskoja löytöjäkin. Kaappien ja laatikoiden uumeniin on niin helppo unohtaa asioita. Ja voi, mikä ilo syntyy kun pitkien aikojen perästä löytää jotakin minkä on joskus laittanut huolella talteen ja autuaasti sinne myös unohtanut. Minulle käy noin aika usein. Asiat hukkuu ja häviää sen jälkeen kun ne huolella talletan. Onkohan meidän kaapeissa jotakin vikaa? Ne on kyllä niitä samoja kaappeja joissa säilyttäessä vaatteet tapaa kutistua. 

Epäilen kaappien valmistusvikaa.

Ja nythän taas saivat arkiston kätköt ja kaappien uumenet tuuletusta kun pyöräytin ympäri omia käsityötarvikevarastojani. Paljon heitin tavaraa pois ja jonkin verran olisi vielä tuolla "jemmassa" jos vaikka johonkin päiväkotiin tarjoaisi askarteluun materiaaleja.

 

Näiden huopakuvioiden tekemiseen innostuin joskus vuosia sitten. Ja näteiltä ne näyttävät edelleen. Tykkään kovasti kaikesta kirjailuista. Muutamia ristipistotöitä on tullut tehtyä, jonkin verran olen kokeillut ihan perinteistä kirjontaa ja myös sitten ihan kirjontaa "vapaalla kädellä" ilman malleja tai ohjeita.

 

Nämä huopakuviot on kirjailtu ilman mitään erillisiä malleja. Ja sen kyllä näkeekin kuvioiden epätäsmällisyydestä. Ei ole kahta samanlaista kuviota eikä kirjailua. Ja juuri siitä epätäydellisyydestä ja epätäsmällisyydestä tykkäänkin näissä niin kovin.  

 

Näiden huopakuvioiden tekemiseen ei tarvita kuin huopaa, sakset, neula ja lankoja. Kaksi huopakuviota ommellaan tikkipistoilla yhteen. Sisälle vanua juuri sen verran, että kuviosta tulee sellainen mukavan pehmeän pullea. Koristekuviot voikin sitten kirjailla miten parhaaksi näkee. Värikästä, runsasta, hauskaa, hillittyä tai hallittua. Kaikki käy.

 

  En tiedä oikein millä nimellä näitä tekemiäni kirjailtuja huopajuttuja tulisi kutsua.

Käyttötarkoituksen keksiminenkin jää sitten jokaisen omalle vastuulle. Jos vanua laittaa täytteeksi vähän enemmän kuin pullean pehmeästi, niin saahan näistä vaikka neulatyynyjä. Joihinkin olen laittanut taakse kiinni hakaneulan, jolloin näistä saa vaikka rintakorun. Tai koristeen laukkuun. Tai mitä vaan keksiikään. 

 

Nyt on taas niin ihanan rauhallinen sunnuntain tunnelma. 

Pullataikinan tein pitkästä aikaa. Tuolla se nousee keittiön pöydällä liinan alla. En muista koska olisin viimeksi leiponut pullaa. Siitä on niin kauan...

 Mutta kohta leijailee meidän uunista ihana tuoksu.

Eilen juhlistettiin maailman suloisimman 3-vuotiaan syntymäpäivää. Ja samalla sain vauvaterapiaa, kun pääsin paijaamaan kuukauden ikäistä kummipoikaani. Ihan sydän pakahtuu näiden pienten kanssa. Ja ihanaa oli tietenkin nähdä omia nuorianikin.💗 

Kaiken kaikkiaan siis loistava viikonloppu. Toivottavasti sinullakin on ollut ihana viikonloppu!

Positiivista energiaa uuteen viikkoon!

💖

Mari

Olet rakas

Jokin aika sitten kerroin ja kirjoittelin teille, kuinka meidän nuori nainen tilasi itselleen äidin tekemät villasukat. Nehän eivät saaneet sitten liikaa muistuttaa villasukkia. Värin piti olla musta ja sukkien sellaiset, että kun näkyvät kengistä housunlahkeiden päällä, niin eivät ole liian villasukkamaiset villasukat. Kuitenkin villasukat ovat kylmillä keleillä tarpeen ja mieluiset, kunhan eivät näytä villasukilta.

Ja tokihan äiti mielellään lapsellensa sukat neuloo, kun sellaiset kerran toiveena olivat. Tosin pienesti tämä neulova äiti protestoi mustaa väriä. Sitä kun on näin iltojen hämärtyessä aika haastava neuloa. Ei tahdo ilman tehokasta valonheitintä erottaa työstä yhtään mitään. Ja olisinhan mieluimmin neulonut nuorelleni väriä...mutta toive on toive. Musta oli näiden sukkien väri. Ja lanka ihan perus seitsemän veljestä.

Vähän kuitenkin salaisesti ujutin väriä mustaan sukkaan. Ja samalla sinne rakkaani sukkiin pienen salaisen viestin. Nuo pienet sydämet tein näiden sukkien pohjaan silmukoimalla ja samalla ne siellä muistuttavat nuorelleni kuinka rakas hän on. Tietäähän hän varmasti sen muutenkin mutta tuntui kivalta ajatukselta silmukoida se salaisesti myös hänen sukkiinsa. Sydän ei sieltä sukan pohjasta juurikaan näy, ne ovat siellä ihan piilossa mutta aina kuitenkin mukana.

  Nyt tässä istuskelen taas sohvannurkassa työpäivän jälkeen ja kirjoittelen tätä. Ikkunasta katselen, kun aurinko paistelee vielä niin kivasti. Pihavaahterakin alkaa jo pikkuhiljaa vaihtaa väriään. Puun reunimmaisten oksien lehdet hehkuvat jo upeissa punaisen ja oranssin väreissä. Kesäkukkiakaan en ole vielä raaskinut laitella pois, kun kukkivat mokomat vielä niin kauniisti. Joko te olette vaihtaneet kukat kanerviin? Täällä se on vasta ajatteluasteella. Hyvin ajateltu ja suunniteltu on katsokaas jo puoliksi tehty.😄

Toivottavasti saamme nauttia näistä kauniista aurinkoisista syyspäivistä vielä pitkään!  

Ihania syyskuun päiviä teille kaikille!

💛

Mari

Muistojen Wilhelmiinat

Eräänä iltana jutusteltiin mieheni kanssa makumuistoista. Keskiössä olivat nimenomaan ne makumuistot joita meillä molemmilla on mummojemme tekemistä ruuista tai herkuista. Tähän muisteluhetkeen taisi innoittajana toimia telkkarissa pyörivä mainos, missä nuoret muistelevat mummonsa tekemiä lihapullia.

Miehelläni nousi päällimmäiseksi muistoksi oman mummonsa leipomat täytekakut. Olivat kuulemma, ah niin ihanan meheviä! Ja persikkaa päällä. Ja mummon tarjoamat Wilhelmiina-keksit. Ne ne vasta olivatkin!

Itsellänikin mummo oli melkoinen velho leipomaan. Mummon pullat, pikkuleivät, karjalanpiirakat ja sultsinat ovat kyllä aivojeni muistiosastoissa selvääkin selvempinä makumuistoina. Muistan niin hyvin ne monet kerrat kun olin mummon luona yökyläilemässä, ja mummo nousi jo aamun varhaisina tunteina tekemään pullataikinaa tai piirakkataikinaa ja riisipuuroa täytteeksi. Ja kun itse kömmin unisena kahvin tuoksun perässä keittiöön kuuden aikaan, odotti mummo siellä jo iloisena siitä, että nyt päästään leipomaan!

Mummoni opeilla teen itse tänäkin päivänä pullataikinani ja mummoni se opetti minut tekemään karjalanpiirakoita ja sultsinoita. Joka ainoan kerran kun kaulitsen pullataikinaa, soi päässäni mummon sanat siitä kuinka taikinalle täytyy olla hellä. Tai kun pulikalla pyörittelen karjalanpiirakkapohjia, mummo muistuttaa päässäni, että niiden pitää olla niin ohuita, että melkein läpi näkee.

Tämän keskustelun jälkeen ajattelin yllättää mieheni ja tein hänelle pellillisen Wilhelmiinoja. En ole koskaan aiemmin tehnyt niitä ja yllätyin, kun olivatkin niin helppoja ja nopeita valmistaa. 

Itse en ole oikein tämän tapaisten pikkuleipien ystävä. Esimerkiksi lusikkaleipiä en voi valmistaa enkä syödä, sillä saan niistä migreenin.😂😂 Mutta näiden kohdalla täytyy myöntää, että kyllä nämä melko hyville maistuivat. En muista, että olisinko koskaan missään aiemmin maistanut Wilhelmiinoja, joten vertailupohjaa ei oikein ole. Mutta omatekemät jututhan ovat (melkein) aina parempia kuin muut. Eikö!?

Eilen piipahdin taas kirjastossakin pitkästä aikaa. 

Vanhasta muistista suunnistin suoraan käsityökirjojen hyllylle. Ja arvatkaas mitä sieltä heti käteeni löysin!? Mehukekkerit-blogin Veeran uuden Neulekekkerit-kirjan! 

Nyt on siis välillä taas neulehaaveilun aika. 

Käsityöunelmointi on samalla kamalan ihanaa sekä ihanan kamalaa. Unelmointihan on itsessään aivan mahtavaa ja voimaannuttavaa mutta se äityy kamalaksi, jos haluaisi ihan heti päästä toteuttamaan niitä kaikkia. Se into mikä käsityöunelmoinnista syntyy kun ei malttaisi odotella mitään vaan päästä saman tein tekemään ja toteuttamaan kaikki. Ja kun ei enää tiedä mistä alottaisi kun kaikki mielessä pyörivät ideat tuntuvat niin ihanilta.

Elämme vaarallisia aikoja.😉

Unelman pehmeää ja suloista viikonloppua

teille kaikille 

ja erityisesti juuri sinulle!

💚

Mari 

Suodatinpussikranssi ja mustia sukkia

Eilisen hellepäivän jälkeen ulkona näyttää nyt tosi syksyiseltä. Kova tuuli helisyttää ikkunoita ja pihan puut joutuvat taipumaan aikalailla tuulen tahdossa. Vettä vihmoo vaakatasossa. Joten nyt on oikein hyvä hetki kaivautua sohvan nurkkaan tyynyjen keskelle viettämään vapaapäivää. 

Kotona on ihana hiljaisuus. Takana on neljän päivän työputki. Joo, tiedetään. Sehän on varsin normaali tilanne, tai siis jopa normaalia parempi. Ihmisethän käyvät töissä ja useimmat vielä viisi päivää putkeen. Kyllä. Mutta minulle neljä päivää on tällä hetkellä paljon, liian paljon. Joten nyt aivan hyvällä omallatunnolla käperryn tähän sohvan nurkkaan ja otan rauhallisesti. En tee mitään. Tai jos teen, niin omaan rauhalliseen tahtiini. Hiljaisuudessa. 

Päivät kauppakeskuksen hälinässä vie voimat. Vaikka toisaalta pidän siitä hälinästä ja hulinasta, niin nyt en vain oikein kestä sitä. Ainakaan montaa päivää putkeen. Pitkään yritin vain väkisin sietää ja kestää sinnikkäästi, olla ihan "normaalisti" koska luulin, että näin minun täytyy. Vaan ei täydy. Joskus se mitä jokaisen täytyy, on itsensä huomioiminen. Meitä jokaista on vain yksi ja ainoa. Itseään pitää vaalia ja arvostaa.

Ja paasaus sikseen.😄 

Tässä teille on taas yksi asia mitä niin kovasti haluaisin tehdä lisää mutta en ole oikein varma jaksaisinko ja pystyisinkö näiden näpertelyyn. En ole kyllä edes kokeillut miten tekeminen sujuisi. Voisihan näitä kransseja toki tehdä sillä lailla pikkuhiljaa näperrellen, pikkuruusuke kerrallaan. Kenties. Mutta kauniita nämä joka tapauksessa ovat.

 Vuosia sitten näin ensimmäisen tämmöisen suodatinpusseista tehdyn kranssin Pinterestiä selaillessani. Se näytti niin kauniilta ja herkältä, että pakkohan sitä oli kokeilla. Muutaman olen tehnyt sen jälkeen. Sen viimeisen tein äidilleni ja siihen laitoin vielä pienen valosarjan. Se oli nätti. Mutta sen tekeminen oli jo niin hankalaa, ja on vielä liian tuoreessa muistissa, että uutta ei ole tullut aloitettua.

Hyvin vähän on taas ollut jaksamista tehdä mitään ylimääräistä työssäkäynnin, syömisen ja nukkumisen lisäksi. Sain kuitenkin sen verran tässä itsestäni irti, että aloitin tyttärelle toiveen mukaisesti mustat villasukat. 

Hän halusi äidin tekemät sukat mutta sellaiset, että ne eivät liikaa näytä villasukilta. Että kun ovat jalassa ja näkyvät kenkien varsista housujen päällä, niin ei tule liikaa sellaista tunnetta, että on pukenut villasukat.😂

Mustien perussukkien parissa siis nyt hetken aikaa.

Vapaapäiväläinen toivottelee

mukaavaa viikon kulkua teille

kaikille!

💛

Mari

Romuttunut haave pikkulapasista

Se on jännä juttu, miten sitä omissa mielikuvissaan on aina niin paljon parempi, nopeampi, taitavampi ja osaavampi kuin mitä karu todellisuus sitten osoittaa. Itse sain taas kovan tällin todellisuudelta tässä menneellä viikolla, kun ajattelin ihan vain nopsasti tekeväni pieniä lapasia. Ei siis vain yhdet pienet lapaset vaan monia pieniä lapasia.

Niin, kun ne pienet lapaset on sitten niin kovin nopeita tehdä ja helppojakin ovat. Että yhdessä parissa ei kovin kauan mene aikaa. Ai ei!? Ja näinhän siinä myös samalla ajattelin, että varustan lähisuvun pienet kädet ja kaikkien muidenkin mahdollisten lapsosten kädet ihanilla lapasilla. Mutta en kyllä. En muista ihan hetkeen, että mikään työ olisi ollut näin hankala toteuttaa. Aikaa meni ja hermoja. Tämä oli taas niitä projekteja missä riitti purkamista ja uudelleen neulomista. Ja en kyllä todellakaan tahdo ymmärtää mikä näissä oli lopulta niin vaikeaa.

Neuloessa olo oli kyllä niinkuin sisällä marssisi miljoonan muurahaisen armeija. Käsissä etenkin. Rauhallista liikettä en tahtonut käsiin saada ohjelmoitua ollenkaan. Ihan niinkuin eivät olisi välillä omat kädet ollenkaan. Se on aika pelottava fiilis kun sellainen iskee.

Joku osuus tietenkin saattaa tässä jutussa olla silläkin, että jännitän aivan hirveästi tulossa olevaa pään kontrollikuvausta. Kaikennäköisten asioiden takia putkeen menoa aikaistettiin viidellä kuukaudella. Itsessään jo sen magneettikuvauslaitteen kohtaaminen on sykettä nostavaa. Saati sitten se, että sinne pitää mennä pötköttelemään. Ja tietenkin tässä vielä hermostuttaa se, mitä sieltä sitten mahdollisesti löytyy. Toivottavasti vain olisi "tyhjää täynnä".

Vähän on neulojan hermoja kiristellyt tässä muutaman päivän. Muutama päivä olisi vielä odotusta jäljellä. Tietenkin yritän olla ajattelematta koko asiaa mutta eihän se joka hetki ihan onnistu.

Näiden lapasten malli löytyi Pinterestistä. On Novitan malleja. Vanhoja jämälankoja ajattelin näissä saada tuhottua, vaan hyvin vähäiseksi se jämälankojen kulutus jäi.

Mutta ihmettelen silti kaikista näistä selityksistäni huolimatta, miksi noiden pikkulapasten tekeminen osoittautui melkein ylivoimaiseksi hommaksi. Kun eivät nyt olleet siis edes ensimmäiset lapaset joita tein. Olen tehnyt lapasia ennenkin. Tavallisia ja palmikoilla, pääasiassa. Ja kerran jopa yhdet kirjoneulelapasetkin. Tuossa alla on niistä kuva. Ettette luule, että höpötän.😄 Jee!

Vaan en nyt sitten aiokaan varustaa kaikkia tuntemiani lapsia lapasilla. Nämä yhdet nyt vaan yhdelle tärkeälle pienelle. 

 

Suloista lauantai-iltaa kaikille!

💙

Mari

Muunneltu malli Tanssi-villasukista

Ihanaa, kun on syksy. 

Ihanaa, että meillä on vuodenajat. 

Jokaisesta vuodenajasta löytyy omat hyvät puolensa. Mutta kaikkein ihaninta on juuri se vuodenaikojen vaihtuvuus. Luonto näyttäytyy aina erilaisena ja ihan selvästi me ihmisetkin muutumme vuodenaikojen mukaan. Kesällä olemme selkeästi todella paljon iloisempia, puheliaampia ja välillä oikein ylisosiaalisia, että näin syksyn tullen on oikeastaan mukavaa, kun kaikki käpertyvät pikkuhiljaa omiin koloihinsa ja omiin oloihinsa päivien painuessa harmaammiksi ja harmaammiksi. Talven tullen olemmekin sitten paksujen talvivaatteidemme alla harvasanaisia myssyn alta vilkuilijoita, jotka sitten kevättä kohti kulkiessa kuorivat päältään talvitamineiden lisäksi halun olla omissa oloissaan. 

Näin ainakin täällä Hämeessä.😂

 

Mutta se syksy. Kesän lämmön jälkeen jo kaipaa raikkaita syysaamuja ja pimeitä iltoja ja pikkupakkasta. Sitä kun iltalenkillä huomaa, että lätäköiden pinnat ovat jo jäässä. Ja kyllä, niitä vesisateitakin. Mikäs sen mukavampaa kuin lampsia sadetakki päällä kumppareissa. 

Ja  villasukat jalassa. 

Tietenkin.

 

Villasukkia ja lapasia on alkanut putoilemaan minunkin puikoiltani. Tai no, hieman ehkä liioiteltua sanoa, että niitä putoilee. Ei täällä nyt mikään kummoinen ropina käy. Yhdet sukat olen nyt saanut valmiiksi asti ja  yhdet lapaset työn alla. 

Näiden sukkasten mallin nappasin Novitan kesälehdestä. Alkuperäisen mallin nimi on Tanssi-villasukat. Kesälehdessä nämä oli toteutettu värikkäästä multiraita seiskaveikasta. Minä päädyin yksiväriseen hieman muunneltuun malliin. On paljon rauhallisemman näköinen sukkapari. Tykkään kovin. Ja vielä kun sain tehtyä nämä sukat jämälangoista, niin sekin tuntui mukavalta. Ei tarvinnut sännätä ostamaan lisää uutta.

Langoista ei ole tällä erää minkäänlaista muistikuvaa, että mitä ovat. Epäilen vahvasti seiskaveikkaa mutta varma en ole. Sen tiedän, että vanhoja ovat. Melkein jo jäkälää kasvoivat lankalaatikon pohjalla.😉

 

Vaan kyllä oli taas kärsivällisyys koetuksella näiden kanssa. Pientä kuviota ja kokoajan piti olla kartalla, ettei mene väärin. Sen takia näiden puikoilta pois saaminen kestikin niin kauan, kun ei vaan jaksanut pitkään kerrallaan seurata missä mennään. Muutaman kerran meinasin jo nakata koko komeuden parvekkeelta. Mutta en sitten raskinut kuitenkaan. Mutta en myöskään purkanut jos meni väärin. Sinnehän ne hukkuu muun kuvion sekaan. Ei haittaa!

Onpahan taatusti yksilöllinen kuvio.

 

Ihania syyskuun päiviä

kaikille ja erityisesti

sinulle!

💜

Mari