lauantai 7. syyskuuta 2019

Romuttunut haave pikkulapasista



Se on jännä juttu, miten sitä omissa mielikuvissaan on aina niin paljon parempi, nopeampi, taitavampi ja osaavampi kuin mitä karu todellisuus sitten osoittaa. Itse sain taas kovan tällin todellisuudelta tässä menneellä viikolla, kun ajattelin ihan vain nopsasti tekeväni pieniä lapasia. Ei siis vain yhdet pienet lapaset vaan monia pieniä lapasia.

Niin, kun ne pienet lapaset on sitten niin kovin nopeita tehdä ja helppojakin ovat. Että yhdessä parissa ei kovin kauan mene aikaa. Ai ei!? Ja näinhän siinä myös samalla ajattelin, että varustan lähisuvun pienet kädet ja kaikkien muidenkin mahdollisten lapsosten kädet ihanilla lapasilla. Mutta en kyllä. En muista ihan hetkeen, että mikään työ olisi ollut näin hankala toteuttaa. Aikaa meni ja hermoja. Tämä oli taas niitä projekteja missä riitti purkamista ja uudelleen neulomista. Ja en kyllä todellakaan tahdo ymmärtää mikä näissä oli lopulta niin vaikeaa.

Neuloessa olo oli kyllä niinkuin sisällä marssisi miljoonan muurahaisen armeija. Käsissä etenkin. Rauhallista liikettä en tahtonut käsiin saada ohjelmoitua ollenkaan. Ihan niinkuin eivät olisi välillä omat kädet ollenkaan. Se on aika pelottava fiilis kun sellainen iskee.


Joku osuus tietenkin saattaa tässä jutussa olla silläkin, että jännitän aivan hirveästi tulossa olevaa pään kontrollikuvausta. Kaikennäköisten asioiden takia putkeen menoa aikaistettiin viidellä kuukaudella. Itsessään jo sen magneettikuvauslaitteen kohtaaminen on sykettä nostavaa. Saati sitten se, että sinne pitää mennä pötköttelemään. Ja tietenkin tässä vielä hermostuttaa se, mitä sieltä sitten mahdollisesti löytyy. Toivottavasti vain olisi "tyhjää täynnä".

Vähän on neulojan hermoja kiristellyt tässä muutaman päivän. Muutama päivä olisi vielä odotusta jäljellä. Tietenkin yritän olla ajattelematta koko asiaa mutta eihän se joka hetki ihan onnistu.


Näiden lapasten malli löytyi Pinterestistä. On Novitan malleja. Vanhoja jämälankoja ajattelin näissä saada tuhottua, vaan hyvin vähäiseksi se jämälankojen kulutus jäi.
Mutta ihmettelen silti kaikista näistä selityksistäni huolimatta, miksi noiden pikkulapasten tekeminen osoittautui melkein ylivoimaiseksi hommaksi. Kun eivät nyt olleet siis edes ensimmäiset lapaset joita tein. Olen tehnyt lapasia ennenkin. Tavallisia ja palmikoilla, pääasiassa. Ja kerran jopa yhdet kirjoneulelapasetkin. Tuossa alla on niistä kuva. Ettette luule, että höpötän.😄 Jee!

Vaan en nyt sitten aiokaan varustaa kaikkia tuntemiani lapsia lapasilla. Nämä yhdet nyt vaan yhdelle tärkeälle pienelle. 
 



Suloista lauantai-iltaa kaikille!
💙
Mari

4 kommenttia:

  1. Tiedän niin tuon jännityksen tunteen ennen tutkimuksia ja kaikki se tulosten odottaminen on yhtä piinaa. Kovasti tsemppiä ja jaksamista<3

    VastaaPoista
  2. Kauniit lapaset sait kuin saitkin aikaiseksi! Mutta tuo mitä toteat kuvausten odottelusta ja sitten tulosten odottelusta on kyllä hermoja raastavaa. Valitettavasti tiedän tunteen minäkin.. Ja ihmismieli tekee aina niin helposti tepposet itselleen...
    Mutta toivotaan nyt todella, että kaikki on hyvin! Halaukset sinulle!

    VastaaPoista

Lämmin kiitos kun poikkesit lukemaan blogiani. Kommenttejanne on aina mukavaa lukea, joten jätäthän viestin muistoksi minulle käynnistäsi.❤️