Muistojen Wilhelmiinat

Eräänä iltana jutusteltiin mieheni kanssa makumuistoista. Keskiössä olivat nimenomaan ne makumuistot joita meillä molemmilla on mummojemme tekemistä ruuista tai herkuista. Tähän muisteluhetkeen taisi innoittajana toimia telkkarissa pyörivä mainos, missä nuoret muistelevat mummonsa tekemiä lihapullia.

Miehelläni nousi päällimmäiseksi muistoksi oman mummonsa leipomat täytekakut. Olivat kuulemma, ah niin ihanan meheviä! Ja persikkaa päällä. Ja mummon tarjoamat Wilhelmiina-keksit. Ne ne vasta olivatkin!

Itsellänikin mummo oli melkoinen velho leipomaan. Mummon pullat, pikkuleivät, karjalanpiirakat ja sultsinat ovat kyllä aivojeni muistiosastoissa selvääkin selvempinä makumuistoina. Muistan niin hyvin ne monet kerrat kun olin mummon luona yökyläilemässä, ja mummo nousi jo aamun varhaisina tunteina tekemään pullataikinaa tai piirakkataikinaa ja riisipuuroa täytteeksi. Ja kun itse kömmin unisena kahvin tuoksun perässä keittiöön kuuden aikaan, odotti mummo siellä jo iloisena siitä, että nyt päästään leipomaan!

Mummoni opeilla teen itse tänäkin päivänä pullataikinani ja mummoni se opetti minut tekemään karjalanpiirakoita ja sultsinoita. Joka ainoan kerran kun kaulitsen pullataikinaa, soi päässäni mummon sanat siitä kuinka taikinalle täytyy olla hellä. Tai kun pulikalla pyörittelen karjalanpiirakkapohjia, mummo muistuttaa päässäni, että niiden pitää olla niin ohuita, että melkein läpi näkee.

Tämän keskustelun jälkeen ajattelin yllättää mieheni ja tein hänelle pellillisen Wilhelmiinoja. En ole koskaan aiemmin tehnyt niitä ja yllätyin, kun olivatkin niin helppoja ja nopeita valmistaa. 

Itse en ole oikein tämän tapaisten pikkuleipien ystävä. Esimerkiksi lusikkaleipiä en voi valmistaa enkä syödä, sillä saan niistä migreenin.😂😂 Mutta näiden kohdalla täytyy myöntää, että kyllä nämä melko hyville maistuivat. En muista, että olisinko koskaan missään aiemmin maistanut Wilhelmiinoja, joten vertailupohjaa ei oikein ole. Mutta omatekemät jututhan ovat (melkein) aina parempia kuin muut. Eikö!?

Eilen piipahdin taas kirjastossakin pitkästä aikaa. 

Vanhasta muistista suunnistin suoraan käsityökirjojen hyllylle. Ja arvatkaas mitä sieltä heti käteeni löysin!? Mehukekkerit-blogin Veeran uuden Neulekekkerit-kirjan! 

Nyt on siis välillä taas neulehaaveilun aika. 

Käsityöunelmointi on samalla kamalan ihanaa sekä ihanan kamalaa. Unelmointihan on itsessään aivan mahtavaa ja voimaannuttavaa mutta se äityy kamalaksi, jos haluaisi ihan heti päästä toteuttamaan niitä kaikkia. Se into mikä käsityöunelmoinnista syntyy kun ei malttaisi odotella mitään vaan päästä saman tein tekemään ja toteuttamaan kaikki. Ja kun ei enää tiedä mistä alottaisi kun kaikki mielessä pyörivät ideat tuntuvat niin ihanilta.

Elämme vaarallisia aikoja.😉

Unelman pehmeää ja suloista viikonloppua

teille kaikille 

ja erityisesti juuri sinulle!

💚

Mari