perjantai 18. helmikuuta 2022

Hiirenhammasreunuksia ja raitoja


 

Yllättääkö, jos kerron, että taas on pudonnut puikoilta villasukat. 

Ensi vilkaisulla näyttää siltä, että kyseessä olisi varsin tavalliset villasukat. Vaan voi miten väärässä onkaan, jos näitä pitää tavallisina sukkasina. Sillä nämä ovat hyvin erityiset.


 

Sukat on tehty erittäin tarkasti erään hyvin läheisen ja erityisen henkilön toiveiden mukaan. Värien valinta oli tässä projektissa äärimmäisen tarkka prosessi, jota sain ilokseni seurata vierestä. Ja kun ne oikeat värit vihdoin löytyivät, niin innostus oli valtaisaa. Itseenkin tarttui sellainen hykerryttävän iloinen tunne ja kutkuttavan odottava fiilis uudesta työstä ja toisen toiveiden täyttämisestä. Uskoisin, että ainakin aika moni lankahamsteri ja neuloosiin sairastunut tunnistaa kyseiset tunteet. 

 


 Nämä lämpimät villasukat on neulottu seiskaveikan langoilla mausteena suuri määrä rakkautta.  Malli on tämän erityisen henkilön suunnittelema jonka parhaani mukaan siirsin puikoille. Tuo varren hiirenhammasreunus on aika söpö yksityiskohta muuten aika simppeleissä sukissa. 

Mutta värit ovat ne mitkä näissä sukissa ovat pääosassa.



Ja koska talvi vaan tuntuu jatkuvan ja jatkuvan, niin villasukille kyllä riittää käyttöä vielä pitkään. Ja tuleehan se talvi kuitenkin taas jossain vaiheessa uudestaan. Kerta vuoteen kai se on ollut tapana. Ja joskus vielä toisenkin kerran, juhannuksena.😂


Letkeää perjantai-iltaa ja mukavaa viikonloppua ihan jokaiselle!

💛

Mari


lauantai 5. helmikuuta 2022

Projektina villatakki



 Meillä on lähipiirissä muutamia Hyvin Tärkeitä Pieniä Ihmisiä, joille olisi mukavaa silloin tällöin neuloa (tai ommella) jotain pieniä suloisia juttuja. Olisi siis ihanaa, jos ennättäisi. Kasvavat mokomat niin vauhdilla, että tällä neulomistahdilla en taida oikein ennättää pysyä matkassa neuleineni. Paitsi tietenkin, jos ymmärtäisi vähän ennakoida ja tekisi aina vähän isompaa kokoa, kuin mitä pikkuiset kulloisellakin hetkellä käyttävät. 

Siinäpä se taisi vastaus tulla kysymykseen mitä en ennättänyt edes kysyä.😂

 

 

No, tässä viime vuoden puolella sain ajatuksen neuloa tällaiselle Hyvin Tärkeälle Pienelle Ihmiselle ja hänen uuden uutukaiselle vauvanukelleen samanmoiset villanutut. Lankaideasta löysin tätä tarkoitusta varten täydellisen ihanan marjapuuronpunaisen merinovillalangan, ja hankin tätä lankaa tarvittavan määrän kahteen takkiin. Ja kyllä ihan tosissani siinä vaiheessa kuvittelin, että jouluksi saisin pakettiin molemmille söpöt villatakit.

 


No eihän homma sitten kuitenkaan mennyt taas ihan samalla tavalla kuin oman pään sisäisissä unelmissa. Tokihan siinä oli ennen joulua monen monta muutakin puuhaa jonossa mutta kuvittelin silti ehtiväni. 

 


Loppujen lopuksi sain valmiiksi vain tämän pikkuisen vauvanuken takin. Langat pikkuneidin takkiin odottelevat edelleen tuolla lankalaatikossa. Ja kun ei vaan saa aloitetuksi. Neiti pääsee varmaan ylioppilaaksi ennen kuin täti saa neuletakkihommat maaliin. Että pitäisiko sitten ennakoida sen verran, että lähden heti suosiolla tekemään aikuisen kokoista neuletakkia?😂

 


Tämä nuken takki on tehty KlompeLompen David -neuletakin ohjeella. Ohje löytyy KlompeLompen Kesälapset -kirjasta. Ihan sivuhuomautuksena vaan, että siinä kirjassa on kyllä toinen toistaan söpömpiä neulemalleja pienille ihmisille. 

Ja tuo lanka mistä pienen takin neuloin, on Sandnes Tynn merinovilla. Takissa toistetaan ihan vaan oikeita ja nurjia kerroksia, minkä takia kuvittelinkin, että suoriudun työstä suht nopsaa. Joku siinä vaan vähän tökki koko ajan ja tuntui ettei etene minnekään. 

Tiedä näistä. 

Joskus sujuu ja joskus ei sitten millään.





Mukavaa viikonloppua ja ihania helmikuun runsaslumisia päiviä ihan jokaiselle!

💗💗💗

Mari