Vihdoin valmis: Asteri-matto nro 3!

 

Tuntuu aina mukavalta kun saa ison työn päätökseen. Varsinkin jos se työ ei oikein ole ottanut tuulta alleen eikä ole valmistunut suitsait sukkelaan, vaan sen kanssa on saanut viettää pitkän pitkän tovin jos toisenkin.

 

 Tyttäremme ylioppilasjuhlia valmistellaan täällä kovalla tohinalla. 

Ystävien ja tuttavien juhlavalmisteluja seuranneena olen pannut merkille, että on enemmänkin sääntö kuin poikkeus, että näihin juhliin valmistaudutaan jonkinmoisella remontilla ja juhlakodin kasvojenkohotuksella. 

Meillä ei mies oikein innostunut remontoinnista, vaikka suunnitelmia minulla kyllä olisi ollut kasapäin. Joten se siitä, juhlat tulkoon ilman remontteja. 

Tytär kuitenkin halusi ja tilasi juhlapäiväksi huoneeseensa äidin tekemän maton. Joten onneksi sain Asteri kolmosen valmistumaan juurikin hyvissä ajoin ennen juhlia. 

Että meillä ei remontoitu, tein vain uuden maton! 

Niin mukavaa kuin tuota mattomallia onkin tehdä, niin kyllä nyt tuntuu, että voisi olla aika kokeilla jotain muuta mallia välillä. Eilen illalla mietiskelin, että josko tekisin mökille terassipöydälle jonkinlaiset tabletit. Virkkaamalla tietenkin. Muutama vuosi sitten hälistiin kovasti muurauslangasta. Silloin taisivat virkkaajat kovastikin innostua muurareiden käyttämästä tavarasta ja jossain taisi jo nousta ihan hätä, että käsityöihmiset vievät rakentajilta kaiken muurauslangan. Minä nyt yleensäkin hoksaan kaikki asiat hieman jälkijunassa, joten heräsin vasta nyt tätäkin pohtimaan, että toimisiko muurauslangasta tehdyt tabletit ulkona olevilla pöydillä paremmin kuin jostakin puuvillakuteesta tai -langasta tehty.

Pitänee varmaan kokeilla.

Eilen illalla kokeilin tehdä viikonlopun juhliin vaahtokarkeista pieniä ylioppilaslakkeja. Aina ei suju kuin strömsöössä. Kaikenlainen pieni pipertäminen ei ole enää näiden käsien puuhaa, näköjään. Antakaa armoa kun arvostelette näitä tekeleitä.😂😂 

Tänään ajattelin kyllä tehdä toisen setin. Josko kokemus nyt jo vähän auttaisi parempaan lopputulokseen.😀

Hyväntuulista viikkoa!

💜

Mari

Hyvän kesän alku Kaneli palmikkosukkien kera

Tästä tulee hyvä kesä. Tunnen sen. 
En ajattele edes, että tästä täytyy tulla hyvä kesä vaan, että tästä todellakin tulee. Jossain tuolla sisällä tiedän sen. Hyvä. Kesä.

Viime kesä ei todellakaan sitten ollut sellainen "hyvä kesä". Vaikka kelit olivat mitä parhaimmat ja lämpöä ja aurinkoa riitti yllinkyllin, niin se ei ollut hyvä kesä. Omat asiat olivat niin sekaisin ja olin niin rikki kaikkien terveydellisten syiden takia, että mikään määrä aurinkoa ja lämpöä ei tilannetta plussalle nostanut.

Nyt alkoi tämän kesän osalta kesäloman osa 1/2. Istun juuri nyt yksin mökillämme keittiönpöydän ääressä ja kirjoitan tätä. Järveltä puhaltaa kylmä tuuli ja saattaapi olla, että tänään saadaan vielä sadetta. Ei ihan sellainen yleisesti kovinkaan toivottu kesälomakeli. 
Mutta minä nautin. 

Minulle tämä ikkunasta avautuva maisema on kaikkein kaunein satoi tai paistoi. Kesä on kaunein kelistä riippumatta. Ihana hetki juuri nyt. Takassa loimottaa tuli, linnut laulavat ulkona ikkunan takana niin kovasti, että välillä tuntuu kuin laulaisivat sisällä. Meidän pienessä mökissä on rauha. Maailma makaa mallillaan.

Loma on parhaimmillaan juuri nyt.

Työn alla tällä lomailijalla ovat nyt Vanillawoolin Marianne Heikkisen suunnittelemat Kaneli palmikkosukat. Aivan ihana malli. Ja todella hauskat tehdä. Keskittymistä tämä malli kyllä vaatii, joten edistyvät melko hitaasti.
Nyt vaan jännittää riittääkö tuo lanka. Ja jos loppuu kesken, niin mitäpä keksin.

 Ensimmäisen kerran ikinä olen tehnyt molempia sukkia yhtäaikaa. Yleensä kun olen aina tehnyt yhden sukan kerrallaan valmiiksi asti. On oikeastaan paljon mukavampaa tehdä näin, että molemmat etenevät suurinpiirtein samaa tahtia.

Nyt taidan hakea lisää kahvia ja sitten ehkä tuumailla, että mitäpä tekisin vai tekisinkö mitään.😃😃 Vai laittaisiko jo saunan pesään tulet ja kantaisi vedet saunaan. 


Ihanaa viikonloppua!
💗
Mari

Onko luonnonvalkoinen trikookude luonnonvalkoinen vai beige?

Viime aikoina minua on aika paljon mietityttänyt Novitan trikookuteiden laatu. Tai ei niinkään laatu vaan värjäyserien värisävyjen erilaisuus. 

Olen nyt tehnyt kolme virkattua Asteri-mattoa samasta Novitan trikookuteesta. Jokainen matto on valmiina ollut kuitenkin aivan erilainen. Ja tällä kertaa tekijä ei voi katsoa peiliin syytä hakiessaan. 

Ensimmäinen, eli se minkä tein itselleni, oli oikeinkin hyvän värinen, ihana luonnonvalkoinen. Sitten sain tehdä ystävälleni toisen, ja hän kävi itse ostamassa mattoon kuteet Tokmannilta. Kyseessä piti olla sama malli, sama kude ja sama väri kuin itselleni tekemässäni. No ei ollut. Maton väri oli enemmän beige kuin luonnonvalkoinen. Nätti mattohan siitäkin kuitenkin tuli. Mutta pistäähän se miettimään kun on noin iso väriero ja kyseessä kuitenkin saman valmistajan sama kude ja samalla värikoodilla.  Tokihan värjäyserissä voi olla eroja. Mutta aiemmin olen kohdannut vain ihan hienoisia sävyeroja, en värieroja.😊

Kudetta en ole kuitenkaan halunnut vaihtaa, sillä tuo kyseinen trikookude on muutoin aivan ihanaa tehdä ja se tuntuu antavan anteeksi tekijän kädenjäljen epätasaisuuden. Lisäksi valmiista matosta tulee suloisen pehmeä, sillä tuossa ontelokuteessa kuteen sisällä kulkee vanunauha.

Nyt on sitten valmistumassa kolmas samanmoinen matto. Ja kuteessa kolmas värisävy.😉 

En tiedä kuinka hyvin noista kuvista saa käsitystä värieroista. Kamera kun ei ole ihan kaikkein paras. Tuo piparkakkureunainen on kuitenkin se ensimmäinen matto. Se jossa väri oli mielestäni se mitä luvattiinkin.

Kokemukseni näistä trikookuteista on hyvin rajallista. Joskus opiskellessani olen kutonut pari mattoa trikookuteesta. Silloin kuteet muistaakseni tilattiin Lankavalta. Ja nyt sitten nämä matot. Onko sinulla kokemusta eri valmistajien kuteista ja laaduista? Mielelläni kuulisin kokemuksiasi ja vastaanotan mielelläni suosituksia, jos olet löytänyt hyvän valmistajan jolta löytyy suhteellisen tasalaatuisia tuotteita tilauskerrasta toiseen. Sillä kyllähän jokainen haluaa tehdä käsityönsä laadukkaista langoista ja kuteista.  

Hyvää alkanutta uutta viikkoa kaikille 

ja erityisesti sinulle!

💖

Mari

Toukokuun huumaa

Ei kilise kutimet eikä virkkuukoukku kovin tiuhaan tällä hetkellä. 

Täällä ollaan nyt niin huumaantuneita toukokuusta ja kesään valmistautuvasta luonnosta, ja aivan villinä tuosta ihanasta raikkaasta vihreästä mitä luonto on nyt tulvillaan. Vaikka nyt on ollut aika viileitäkin kelejä, niin huomaa kyllä, että päivä päivältä ottaa kesä haltuun tätä hommaa enemmän ja enemmän. Puissa lehdet sitkeästi kasvavat, vaikka välillä on vihmonut vettä, räntää ja lunta. Tämä on niin parasta aikaa!

Ja annas olla. Kyllä sain itsekin tänään sellaisen kevätpörriäispistoksen, että oksat pois! Aurinko on tänään lämmittänyt ihanasti ainakin täällä Hämeessä. Joten tänään on tuo meidän terassi saanut vihdoinkin perusteellisen siivouksen kesää silmällä pitäen. Pesin jopa terassilasit! Yleensä en niitä vielä näin aikaisin pese, ettei hömelöt pikkulinnut keväthuumassaan lentele päin liian kirkkaita laseja. 

Tietenkin sitten kaiken tämän touhun lomassa on pitänyt pyrähdellä ja sinkoilla pitkin pihaa kurkkimassa, että joko tuolta ja tuolta nousee kukkia ja joko potut kurkkaavat mullan seasta. Ja kyllähän ne jo sieltä kurkkivat!

Kesäkukkia en ole vielä uskaltanut edes ajatella ulos laittaa. Paleltuvat parat, kun tulee vielä varmasti kylmiä öitä enkä muista kuitenkaan niitä sisälle nostella. Onneksi pihassa jo kukkii.

 

Rönsyansikka ja valkovuokko kukkivat sulassa sovussa tontin laidalla varjoisessa rinteessä.

Maahumala taas haluaisi niin vimmatusti kasvaa ihan joka puolella. On vähän liiankin innokas mutta niin söpö. 

Muutaman kerroksen olen malttanut neuloakin tänään, ihanasti ulkona auringossa. Mutta sitten on taas silmä huomannut jotain uutta nousevan jostain päin pihaa ja sitä on sitten pitänyt taas lähteä ihmettelemään ja kutimet ovat saaneet jäädä rauhassa paistattelemaan päivää.

Ja raparperia tietenkin pitää käydä tervehtimässä joka päivä. Nyt alkaa jo varret olla siinä mitoissa, että piirakkaan jo saisi. Se voisi varmaan sitten olla huomisen hommia. 

Ihanaa toukokuuta💚

Mari

Arkiston kätköistä 4: Koruilua

Jossain vaiheessa tein sellaisen hassun päätöksen, että mistään askartelemistani koruista ja niiden tekemisestä en kirjoita yhtäkään juttua. Hassua siinä päätöksessä oli se, että muutamia vuosia sitten nämä olivat kuitenkin ihan ehdoton intohimoni. Korujen tekeminen vei täysin mukanaan. Ja toinen hassu asia tuossa päätöksessä olla kirjoittamatta niistä oli se, ettei se päätös kuitenkaan pidemmän päälle pidä. 

Ja tässä ollaan.

Syy miksi nyt halusin näistä teille kirjoittaa on juuri se, että koruilu oli tosiaankin suuren suuri innostuksen aihe muutama vuosi taaksepäin. Silloin koruja syntyi ihan liukuhihnatahtia jos jonkinlaisia. Mutta kaikkein mieluisimpia olivat kaikki monimutkaiset pienen pienistä siemenhelmistä tehdyt viritelmät. Nautin niiden tekemisestä ihan älyttömästi! Mitä pienempiä helmiä ja mitä monimutkaisempia malleja, niin aina parempi. 

Ehdottomia suosikkejani olivat nämä siemenhelmistä peyote-tekniikalla putkeksi punotut korut.

Sitten kuvaan astui pikkuhiljaa pahenevana vaikeus keskittyä tekemisiini ja pitkäjänteisyyden väheneminen. Vähitellen huomasin myös, ettei toinen käsi enää tottele entiseen malliin. Pienen pienten siemenhelmien käsittely kävi päivä päivältä vaikeammaksi ja työläämmäksi. En pystynyt ymmärtämään miksi tykkäämäni asia yhtäkkiä aiheuttikin lähinnä vain hermostumista ja ahdistusta. Yritin ja yritin jatkaa mutta eihän se mielekästä enää ollut. 

Se oli sitten se kasvain joka viestitteli olemassaolostaan jo kauan ennenkuin se diagnosoitiin. 

Mutta siihen loppui koruilu. Ei ole helmineula ollut käytössä pitkään aikaan. Varmaan jo sammalta kasvaa. Tai ainakin on ruostunut käyttökelvottomaksi.

Korutarvike varastot on edelleen aika isot, mitään en ole raaskinut hävittää. Siellä ne kaikki ihanat helmet ja muut tarvikkeet nätisti odottavat sitä päivää kun taas pystyn jatkamaan. Säännöllisesti käyn niitä tavaroita kyllä pyörittelemässä ja ihailemassa mutta vielä ei ole tullut tunnetta, että haluaisin edes kokeilla sujuisiko korujen teko. Lähinnä iskee vain se ahdistus. 

Se on surullista.

Salaa ehkä elättelen toivetta siitä, että kun tämän asian teille kirjoittelen, niin pikkuhiljaa saisin tilanteen käännettyä jollain keinolla itselleni positiivisempaan suuntaan. Että sitten vaikka sisulla saisin sen ahdistuksen työnnettyä pois ja pystyisin taas tarttumaaan helmineulaan. Sainhan sisulla virkattua sen röyhelöhuivinkin kun siitä ensin teille kirjoitin ja tein haaveestani julkisen.💓

Iloa päiväänne!

💜

Mari

Virkattu röyhelöhuivi

Tänään tunnen kyllä ihan häpeilemättä suurta tyytyväisyyttä ja onnistumisen iloa! 
 Onni ja ilo on niin suurta, että sisuksissa ihan kuplii.😄 
Taannoin postasin tarinaa käsityöhaaveistani ja erityisesti Kodin Kuvalehdestä löytämästäni kauniista virkatusta huivista. Silloin oli projektiin langatkin jo hankittuna, puuttui vain tekijän innostuksen herättely. Ja heräsihän se innostus siinä kun tarpeeksi asiaa mielessäni kypsyttelin. 

Ja nyt se kyseinen huivi on valmis!

Onneksi tuli tämä takatalvi vielä tähän kevään keskelle, niin olen saanut ihan hyvillä mielin käpertyä vapaahetkinä tuohon sohvatyynyjen keskelle tämän projektin parissa. Ei ole ollut isompaa poltetta pihatöihin, kun lunta ja räntää sataa joka toinen hetki ja järveltä puhaltaa jäätävä tuuli. 

Ohje tähän ihanaan huiviin tipahti käsiini vuoden takaisesta Kodin Kuvalehdestä. Malli on Silmukoita -käsityöblogin Nanna P.:n käsialaa. Tätä tehdessä sai kyllä haastaa itsensä. Huivi ei syntynyt kovin helposti mutta silti nautin sen tekemisestä todella paljon ja joka hetki. No, ihan rehellisesti jos sanon, niin alussa kyllä meinasi epätoivo iskeä virkkaajaan, kun malli ei ottanut muotoutuakseen lainkaan. Vaan tarpeeksi monta kertaa taas kun teki ja purkasi, niin kyllähän se homma siitä alkoi sitten pikkuhiljaa sujuakin.

  

Kyllä ylpeys omista taidoista on nyt kova. Tärisevin ja vapisevin käsin huivia toisinaan tein. Se on kummallista miten välillä tuo vasen käsi pelittää ihan melkein normaalisti ja sitten toisinaan vapina ja tärinä on niin kova ettei oikein tekemisestä tahdo tulla mitään. Ohuehko lanka ja suht paksu koukku eivät myöskään tärinän iskiessä ole hyvä yhdistelmä. 
Mutta pikkuvaivoista viis! 
Minä onnistuin ja minä pystyin tekemään jotain näinkin hienoa. 

Se tunne on mahtavaa!

Ohjeessa huivista oli kaksi kokoa. Tämä minkä tein on niistä se isompi ja kooltaan 29cm x 230 cm. Lankana oli Hjertegarnin Arezzo. Se on kiva sekoitus pellavaa, puuvillaa ja bambua.

Ihan mikään yhden illan projekti tämä ei minulle todellakaan ollut. Kuukauden päivät siinä suurinpiirtein tämän parissa meni. No, välillä oli työn alla tietenkin muitakin kivoja projekteja ja puuhia.

Tämä työ oli itsensä ylittämistä ja omien taitojen haastamista parhaimmillaan.  

 ”Haasteet tekevät elämästämme mielenkiintoista, ja niiden voittaminen tekee elämästämme tarkoituksellista.” 

—Joshua J. Marine

Ihania isoja ja pieniä onnistumisen hetkiä teille kaikille!

💓

Mari