Jossain vaiheessa tein sellaisen hassun päätöksen, että mistään askartelemistani koruista ja niiden tekemisestä en kirjoita yhtäkään juttua. Hassua siinä päätöksessä oli se, että muutamia vuosia sitten nämä olivat kuitenkin ihan ehdoton intohimoni. Korujen tekeminen vei täysin mukanaan. Ja toinen hassu asia tuossa päätöksessä olla kirjoittamatta niistä oli se, ettei se päätös kuitenkaan pidemmän päälle pidä.
Ja tässä ollaan.
Syy miksi nyt halusin näistä teille kirjoittaa on juuri se, että koruilu oli tosiaankin suuren suuri innostuksen aihe muutama vuosi taaksepäin. Silloin koruja syntyi ihan liukuhihnatahtia jos jonkinlaisia. Mutta kaikkein mieluisimpia olivat kaikki monimutkaiset pienen pienistä siemenhelmistä tehdyt viritelmät. Nautin niiden tekemisestä ihan älyttömästi! Mitä pienempiä helmiä ja mitä monimutkaisempia malleja, niin aina parempi.
Ehdottomia suosikkejani olivat nämä siemenhelmistä peyote-tekniikalla putkeksi punotut korut.
Sitten kuvaan astui pikkuhiljaa pahenevana vaikeus keskittyä tekemisiini ja pitkäjänteisyyden väheneminen. Vähitellen huomasin myös, ettei toinen käsi enää tottele entiseen malliin. Pienen pienten siemenhelmien käsittely kävi päivä päivältä vaikeammaksi ja työläämmäksi. En pystynyt ymmärtämään miksi tykkäämäni asia yhtäkkiä aiheuttikin lähinnä vain hermostumista ja ahdistusta. Yritin ja yritin jatkaa mutta eihän se mielekästä enää ollut.
Se oli sitten se kasvain joka viestitteli olemassaolostaan jo kauan ennenkuin se diagnosoitiin.
Mutta siihen loppui koruilu. Ei ole helmineula ollut käytössä pitkään aikaan. Varmaan jo sammalta kasvaa. Tai ainakin on ruostunut käyttökelvottomaksi.
Korutarvike varastot on edelleen aika isot, mitään en ole raaskinut hävittää. Siellä ne kaikki ihanat helmet ja muut tarvikkeet nätisti odottavat sitä päivää kun taas pystyn jatkamaan. Säännöllisesti käyn niitä tavaroita kyllä pyörittelemässä ja ihailemassa mutta vielä ei ole tullut tunnetta, että haluaisin edes kokeilla sujuisiko korujen teko. Lähinnä iskee vain se ahdistus.
Se on surullista.
Salaa ehkä elättelen toivetta siitä, että kun tämän asian teille kirjoittelen, niin pikkuhiljaa saisin tilanteen käännettyä jollain keinolla itselleni positiivisempaan suuntaan. Että sitten vaikka sisulla saisin sen ahdistuksen työnnettyä pois ja pystyisin taas tarttumaaan helmineulaan. Sainhan sisulla virkattua sen röyhelöhuivinkin kun siitä ensin teille kirjoitin ja tein haaveestani julkisen.💓
Iloa päiväänne!
💜
Mari
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Lämmin kiitos kun poikkesit lukemaan blogiani. Kommenttejanne on aina mukavaa lukea, joten jätäthän viestin muistoksi minulle käynnistäsi.❤️