perjantai 9. syyskuuta 2022

Syksyn lapselle tossukoita

 

  

Lähipiiriimme syntyi muutama viikko sitten uusi ihana pieni ihme. Hän on tavattoman suloinen pieni tuhisija. Olen rakastunut💙 Onnittelut vielä tuoreille vanhemmille tätäkin kautta, jos sattuvat näitä tekstejä lukemaan. Ja koska heille odotettiin vauvaa, on neulojankin täällä tahollaan pitänyt tietenkin myös valmistautua suvun uuden jäsenen saapumiseen. Tottakai. Täällä on valmistunut pieniä tossukoita vauvalle ja jotain muutakin, mistä ei vielä valitettavasti voi hiiskua.😉 Myöhemmin siitä sitten lisää.

 


Mutta nämä tossukat. 

Sitä aina jotenkin tuppaa ajattelemaan, kun neuloo vauvalle asioita, että ne olisivat sitten semmoisia "hetkessä valmiita" -juttuja. Mutta ei kyllä ole. Tuntuu nimittäin, että pienen pienten tossukoiden tekeminen on jopa haastavampaa kuin ihan aikuisen kokoisten neulominen. Kun ne on niin pieniä. Ne tossukat. Ja sukat. Ja kaikki.

 Onhan niissä paljon vähemmän silmukoita ja lankaakaan ei kulu paljon mitään mutta voi että sitä näpräämistä, kun kaikki tapahtuu niin kovin pienessä "tilassa". Samanpituiset sukkapuikot kuin aikuiselle tekisi mutta silmukoita niillä vain muutama. 

 

Vaan ihanahan näitä on muutoin tehdä. Suloisia ovat, kun valmiiksi saa. 

 


Nämä molemmat pienet tossuparit on tehty samalla ohjeella, kääntövarsi valepalmikoilla ja ilman kärkikavennuksia. Ohjeen löysin, kun selailin Pinterestistä vauvajuttuja. Ohje on ilmeisesti alunperin kotoisin Pitsin viemää -blogista. Kiva, simppeli ohje. Se oli vaan taas toteutus, joka tökki.

 

 

Langat löytyivät tuolta oman lankalaatikkoni uumenista. On aina mukavaa, kun langat löytyy kotoa heti, kun inspiraatio iskee. Nyt alan pikkuhiljaa ymmärtää tuon lankahamstrauksenkin syvimmän olemuksen. 

Tummemmat tossut on tikuteltu Dropsin Baby Merinosta ja vaaleansiniset Viking Garnin Baby Ull -langasta.

 


Näistä tuli niin pienikokoiset, että olin jo aivan varma, etteivät nämä tossut mahdu vauvan jalkaan ollenkaan. Varasuunnitelmakin oli toki jo olemassa sen varalle, että oikeasti olisivat liian pienet. Ajattelin siinä tapauksessa antaa ne siskon tytölle nukkevauvan tossuiksi. Mutta niin kovin pienihän tuo oli uusi tulokas, että tossut taisivat loppujen lopuksi olla jopa väljät.💙


Nyt on puikoilla sitten taas jotain isompaa. Saa tikutella laajemmilla liikkeillä.😂

 




Mukavaa viikonloppua ja syyskuun kauniita päiviä!

💙

Mari

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lämmin kiitos kun poikkesit lukemaan blogiani. Kommenttejanne on aina mukavaa lukea, joten jätäthän viestin muistoksi minulle käynnistäsi.❤️