perjantai 13. lokakuuta 2023

Lokakuun Sun Dance

Lokakuu. Kylmenevät päivät. Pimeät illat. Vesisade. Lähestyvä marraskuu. 

Mutta toisaalta. Kauniit syksyn värit. Koti-illat sohvanmutkassa villasukat jalassa. Omppupiirakat. Kynttilänvalo. Lempeä sateen ropina. Punaiset posket ulkoilun jäljiltä. Kumisaappaat. Monen läheisen synttäripäivät. Ja ne villasukat, lapaset, pipot ja huivit. 

Ja näinhän siinä kävi, että plussan puolelle kääntyi tämäkin lokakuu. Kaikesta huolimatta hyviä puolia löytyy siis enemmän kuin huonoja. Ehkä sitten kuitenkin itseltäni salaa fanitan lokakuuta vaikka en olevinaan syksystä kovin isosti tykkää. Hyvä näin.


 Ja niin, ne villasukat. Nyt saa niitäkin fanittaa ihan luvan kanssa ja isoon ääneen. Koska syksy ja viileää. 



Niitä sukkiahan täälläkin puikoilta putoilee aikalailla tasaiseen tahtiin. Lisäksi tällä hetkellä on työn alla neulepusero Neulottu Kalevala -kirjasta. Se neulotaan alhaalta ylöspäin ja siinä tulee kirjoneulekuvio paidan helmaan. Ja on kyllä osoittautunut aika hidastekoiseksi. Mutta eihän sen kanssa kiire kai ole. Teen sitä kerros kerrallaan. Ja jos oikein hyvä päivä, niin saattaa syntyä jopa kaksi kerrosta. 😂



Nämä hempeät pikkusukat olen neulonut tässä jo aiemmin syksyllä. Lankana näissä on Socki fine -sukkalanka. Tässä langassa on aika kova tuntuma, tiedä sitten miltä ne käytössä tuntuu. Tehdessä tuntui ainakin tosi karhealta ja mietinkin sitten, että voiko näitä pitää esim. paljaassa jalassa ollenkaan. Tässä langassa on 75% villaa ja 25% polyamidia. Varmaan semmoisena "välikerros"sukkana voi toimia hyvinkin. En tiedä, vielä ei ole kokemusta.

Näiden malli on hieman muunneltu Drops Designin, Sun Dance. Tämä oli aika mukava ja nopea malli neuloa. Ei taaskaan mitään ihmeellisiä vippaskonsteja, vaan aika selkeää perusjuttua. Se sopii mulle. 

Se aina jaksaa ihmetyttää miten kivoja ja erilaisia pitsikuvioita saakaan aikaiseksi, kun tekee vain langankiertoja ja välillä kaventelee jotain pois.😂 

Pienillä jutuilla paljon ihanuuksia.💜

 


Nauttikaahan syksystä ja kaivelkaa ne villasukat jo jalkoja lämmittämään!

💜

Mari

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lämmin kiitos kun poikkesit lukemaan blogiani. Kommenttejanne on aina mukavaa lukea, joten jätäthän viestin muistoksi minulle käynnistäsi.❤️