Niin minä sitten vaan taas kampesin itseni positiivisen puolelle. Rämmin läpi sen ilkeän väsymyksen ja uupumuksen, voitin sen taas tällä erää ja tässä seison. Syksyn aurinko viime voimillaan lämmittää ihan vielä aavistuksen mutta silti niin valloittavan ihanasti. Ja jälleen kerran sitkeyteni tehdä käsitöitä edes pienen pienin askelin, auttoi pahimman yli. Ja tietenkin ne rakkaimmat ihmiset ympärilläni.
Tällä kertaa niillä pienen pienillä hitaasti etenevillä käsityöaskeleilla syntyi lapaset, valloittavat palmikkolapaset. Ohjeen näihin lapasiin olen napannut joskus jo aiemmin blogista nimeltä Lahoa rautaa.
Hirmuisen tyytyväinen olen lopputulokseen. Nämä ovat sopivan yksinkertaiset kuitenkin vaikka näissä onkin tuo muhkea palmikkoraita.
Nämä ovat tällä ohjeella jo toiset lapaset jotka olen tehnyt. Ensimmäisten kohdalla taitotaso ei vielä ollut kovin korkea, joten sanomista niissä riitti. Näistä toisista tuli jo vähän enemmän edustuskelpoisempi pari.
Langaksi näihin löysin Novitan ihanan Lapintaika -langan. Tai oikeastaan ensin oli lanka ja sitten vasta idea mitä siitä tulee. Lapintaika on nätti lanka, vähän semmoinen kimalteleva höpsöttelylanka. Kuviin sitä kimallusta ei kovin hyvin saanut talletettua mutta kun käytte lankahyllyllä, niin kurkatkaapa. Söpösti kimaltaa, ei liikaa kuitenkaan.
Ja niin minä taas pyhästi päätin, että itseään on kuunneltava. On maltettava ottaa tarpeeksi rauhallisesti. Vielä se on toiminut. Toivottavasti muistan tällä kertaa vähän pidempään pitää tuosta päätöksestä kiinni.
Kuunnelkaa tekin itseänne tarkalla korvalla ja olkaa itsellenne tärkeitä.
💜
Mari
Ihanat taikalapaset olet neulonut 🤍 Ihana kuulla, että päässyt matalan yli 🤍 Muistetaan nauttia pienistä askelista ja asioista 🤍 Kauniita syyspäiviä sinulle!
VastaaPoista