torstai 28. huhtikuuta 2022

Keskeneräisyyden ylistys

 

  

Kevät villitsee neulojan ja kaikkea haluaisi opetella, kokeilla ja tehdä. Ja näin on ajauduttu siihen pisteeseen, että uusia neulejuttuja pompahtelee puikoille mutta oikein mikään projekti ei ajaudu maaliin asti. Lähinnä vain keskityn kartuttamaan keskeneräisten töiden pinoa. 

 

No, toiset projektit ovat osoittautuneet kieltämättä aika vaikeiksikin. Ja kun on liian vaikea työ, into tehdä aina vähän latistuu. Haluaisin niin kovin, että osaisin mitä vaan ja pystyisin ihan mihin vaan. Tuosta noin vaan ja taikoisin upeita neuleita. Mutta eihän tämä niin mene. 


 

Paljon olen neulomisesta ja kaikesta siihen liittyvästä muilta oppinut ja itsekseni opetellut. Paljon olisi silti vielä opittavaakin. Ei kai sitä koskaan näissä neulehommissa ihan valmiiksi tulekaan. Aina varmaan voi oppia jotakin uutta tai erilaista. Tai ainakin oppia tekemään paremmin, nopeammin tai mitä milloinkin. 

 

 

Keskeneräinen minä neulojana olen. Hyvin keskeneräinen. Mutta ylpeästi sellainen. Keskeneräisyydessä avautuvat kaikki mahdollisuudet. Keskeneräisenä on aina mahdollisuus oppia ja kehittyä. Olisi kauheaa olla aivan valmis ja paketissa. Mitä silloin odottaisi?

 


 

Keskeneräisiä ovat nämä minun neuleenikin. On älyttömän kiva saada aikaan valmista mutta keskeneräisetkin ovat hyvin tärkeitä. Itse pidän suuresti siitä tunteesta, kun tiedän, että siellä lankakopassa on muutama keskeneräinen työ minkä pariin voin palata milloin vain. 

Joten ei tehdä näistä keskeneräisistä numeroa. Perun puheeni. Ei pidä olla huolissaan. Keskeneräisyys on hyvä. Neuletöissä ja ihmisissä.


Tältä muuten näyttää neuloja, joka on juuri saapunut yhtenä kappaleena sairaalareissultaan. Takana tapaaminen neurologin kanssa ja taskussa tieto, että ehkä varmaan luultavasti saatan jonakin päivänä saada ajokorttini takaisin. Jos ei satu sinä päivänä satamaan eikä neurologilla ole juuri silloin ruoka-aika taikka sauna.😂

 

Hauskaa vappua ihan kaikille ja toivotaan toukokuun myötä lämpimiä ihania kevätpäiviä!

💛

Mari


 

 

2 kommenttia:

  1. Keskeneräiset ne vain lisääntyvät minullakin. Aina tulee innostuttua jostain uudesta! Mutta hyvin sanoit, keskeneräisiähän me kaikki olemme. Hyvää vappua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän se juuri on, kun aina löytää jotakin uutta mistä innostuu. Jokapaikasta tulvii ihania ideoita!
      Mukavaa oloa toukokuuhun!

      Poista

Lämmin kiitos kun poikkesit lukemaan blogiani. Kommenttejanne on aina mukavaa lukea, joten jätäthän viestin muistoksi minulle käynnistäsi.❤️