torstai 5. toukokuuta 2022

Lumoavat Virvatulet

 

 

Viimeksi hämmästelin sitä, miten paljon tuntuu kertyvän noita keskeneräisiä töitä mutta valmiiksi asti ei niistä oikein tunnu ennättävän yksikään. Mutta ihan oikeasti, kun asiaa vähän kurkistelee enemmän, niin kyllähän kai aina väkisinkin jotain myös valmistuu. 

 

 

Niinkuin nämä huikean ihanat Virvatulet -sukat. Valmiina ovat olleet jo pidemmän aikaa mutta olen vähän niinkuin unohtanut näiden olemassaolon.

 


 

 Vaan nyt on sukat kaivettu esiin pölykerroksen alta, siistitty ja kuvattu. Nämä on NIIN kivat. 


Ohjeen näihin ihanuuksiin löysin jälleen kerran Merja Ojanperän Sydämellisestä sukkakirjasta. Siinä kirjassa on runsaasti upeita sukkamalleja! 

Lankana jälleen seiskaveikka ja puikot kolme ja puoli. 

 

 

Ensisilmäyksellä sukkien ohjekaavio oli suorastaan kammottava. Tuntui, että siinä oli ihan liikaa liikkuvia (ja liikkumattomia) osia. Oli ranskalainen kantapää, oli langankiertoja, takareunasta oikein, kolme oikein yhteen, sssk, langankierron neulominen etureunasta ja takareunasta ja välillä ei silmukkaa lainkaan. Ensisilmäys siis oli lievästi sanottuna katastrofaalinen.

Loppujen lopuksi ohje oli kuitenkin aika yksinkertainen. Kun vaan malttoi edetä rauhallisesti ja keskittyä yhteen riviin kerrallaan. Usein teen sen virheen, että yritän saada hahmotettua ohjeen ja kaavion kerralla. Siinä tulee kyllä lähinnä vain paniikki 😂 eikä kyllä mitään valmista.

 

 

Näiden sukkien nimi on siis Virvatulet. Aika osuva nimi. Vaikka kyllä itselleni tulee sukkien kuviosta mieleen myös keväinen, runsaana virtaava joki. Mitä sinulle tulee tuosta kuviosta mieleen?

 

 

Eilen oli neulojalla vapaapäivä, ja oli siis aikaa kaikelle tarpeelliselle ja tarpeettomallekin. Selailin iltapäivällä kotihommien lomassa puhelinta ja silmiin osui tämmöinen Riikka-Piikan hauska ohjeistus stressaantuneille.😂 Tätä ohjetta aion noudattaa ihan sanatarkasti heti, kun seuraava vapaapäivä koittaa.  



Mukavaa oloa loppuviikkoon ihan jokaiselle ja jokaiselle äidille ja äidinmieliselle ihanaa äitienpäivää!

💗💗💗

Mari


2 kommenttia:

  1. On kyllä ihanat sukat! Ensin katoin, että ne on Kalajoki-sukat, jollaiset olen joskus neulonut, mutta eivätpä olleetkaan. Hauskasti sinullekin kuitenkin tuli joki noista mieleen 💖

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos❤️ Nämä on kyllä kivat. Googlasin kyllä heti nuo mainitsemasi Kalajoki-sukatkin, ja nekin on kivat. Täytyy ehkä ottaa nekin puikoille piakkoin.☺️

      Poista

Lämmin kiitos kun poikkesit lukemaan blogiani. Kommenttejanne on aina mukavaa lukea, joten jätäthän viestin muistoksi minulle käynnistäsi.❤️