tiistai 8. tammikuuta 2019

Keskity hyvään




"Välillä voi
 mennä hermot,
mutta
ei saa
luovuttaa"

💗-Tanhupallo-💗



Näin juuri. Mutta kyllä nyt on ollut hankalaa. On niin kovin vaikea hyväksyä sitä ettei välillä pysty, ei kykene. Toisen käden sormet olleet taas muutaman päivän  kuin nippu kylmiä nakkeja. Ei taivu silloin lanka puikoilla kovin hyvin silmukoille. Tekeminen on kuin ammoisina aikoina ala-asteella kun väännettiin sormet kipeinä ja otsa hiestä kimmeltäen ensimmäistä neulontatyötä. Ja silloin vannottiin, ettei ikinä enää, ei ikinä.

Vaan toisaalta. Kun muistaisi olla kiitollinen siitä, että edes silloin tällöin käsitöiden tekeminen onnistuu. Hyviäkin päiviä on. Niitä päiviä kun työ suorastaan lentää eteenpäin, ainakin hetken. Tilanne kun kuitenkin voisi olla niinkin, etten tänä päivänä pystyisi tekemään minkäänlaisia käsitöitä.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lämmin kiitos kun poikkesit lukemaan blogiani. Kommenttejanne on aina mukavaa lukea, joten jätäthän viestin muistoksi minulle käynnistäsi.❤️