Unelmia ja purkuhommia

Tämä mennyt viikko on ollut kyllä äärimmäisen erikoinen. Oikeastaan juuri mikään homma ei ole mennyt lähellekään niinkuin pitäisi. Ei ole asiat menneet todellakaan niinkuin Strömsössä. Vaikka meneekö sielläkään aina kaikki oikein ja hyvin? Epäilen vahvasti.😂

Tiedä sitten onko nyt projekteja työn alla ihan liian monta samaan aikaan, ja sen takia tökkii. Sitä kun haluaisi taas saada kaikki tehtyä heti valmiiksi. Fiilis on vähän semmoinen "heti mulle kaikki tänne!". Ei malttaisi. Se on kait se suurin virhe. Malttamattomuus. Hyvän ajatuksen kun saa, niin sittenhän sitä ei malttaisi odottaa, että pääsee toteutuksen kimppuun! Vaan kun nimenomaan pitäisi muistaa edetä rauhassa.

Tuota virkattua mattoa teen ystävälle. Ja se varmaan olisi jo valmis, ellen olisi turhaan hosunut sen kanssa. Kävi tietenkin tässä eräänä päivänä niin, että innoissani virkkasin pitkät pätkät vain huomatakseni, että väärin menee. Ei auttanut kuin purkaa pois semmoiset viisitoista senttiä valmista mattoa. Eikä siinä mitään. Yhden kerran se olisi ollut ihan ok juttu mutta kun lopulta purkasin saman kohdan kolmeen kertaan. Siinä meinasi ihminen jo tuskastua. 

Ja ehkä aavistuksen tuskastuikin.

Siinä sitten sen maton kanssa päätettiin ottaa vähän etäisyyttä toisiimme.

 "Fiksuna" ja aavistuksen tuskastuneena käsityöntekijänä ajattelin aloittaa korvaavana hommana sen huivin mistä viime viikolla kirjoittelin. Jälkiviisaana voin nyt vain todeta, että eipä olisi siinä hetkessä kannattanut. 

Muutaman tunnin illalla yritin huivia työstää ja pari kolme tuntia seuraavana päivänä. Aikaansaannoksena useamman tunnin työstä oli tuommoinen surkean onneton ketunhäntä. Ei siitä huivinalkua saanut hyvällä tahdollakaan.

Tässä kohtaa alkoi kyllä jo oma fiilis mennä ihan hervottoman puolelle ja nauraa hekottelin yksinäni omille tuotoksilleni, kädentaidoilleni ja ohjeenlukutaidolle. 

Pakko oli ikuistaa kuvaksi tuo surullinen lopputulos, monen tunnin urakka virkkaamista ja purkamista. 

Tarpeeksi monta kertaa kun on purkanut ja aloittanut alusta, niin alkaahan mikä tahansa jo väkisinkin etäisesti muistuttaa sitä mitä siitä pitäisikin tulla. 

Kyllä siitä huivi alkaa muotoutua...

 Välillä ei vaan osu kerrasta kohdilleen. Eikä kahdesta.😂

Eikä siinä vielä kaikki. Sama homma kävi noiden vauvansukkien kanssa. Niiden pitäisi olla jo ihan tuttua juttua mutta silti niidenkin kanssa alkoi sama purkuprosessi. Ei ymmärrä ihminen.

Että kyllä tällä viikolla jotain on opittu. Nimittäin purkamista. Se alkaa olla jo kohtuullisen hyvin hallinnassa. Joten, kiitos riittää jo. 

Ehkä tässä on kuitenkin kehittynyt muutoinkin. Ennen olisi harmittanut aivan vietävästi mokoma purkamisen ja uudelleen tekemisen määrä. Nyt osaa kuitenkin suhtautua siihen(kin) suhteellisen leppoisasti ja osaa jopa nauraa mokomalle räpeltämiselle.

Iso peukku mulle!

Hauskaa viikonloppua kaikille! 

💛