Mietteitä ylioppilasjuhlien jälkeen

 Tyttäremme ylioppilasjuhlia vietettiin viime lauantaina. 

Ja ihanat juhlat olikin. Nyt näin maanantaina voin jo hieman juhlista toipuneena todeta, että meillä vietettiin lauantaina ihanat, hauskat ja tunteelliset juhlat. Juhlapäivässä oli paljon naurua ja muutama kyynelkin. Päivän päätähden sai kyyneliin isän tuoreelle ylioppilaalle pitämä puhe. Taisi siinä silloin muutaman läsnäolleen vieraankin silmäkulmaan vierähtää kyynel. Itse olin jo onneksi aikaisemmin lukenut tuon puheen, joten itse juhlassa pystyin sen itkemättä kuuntelemaan.

 Koululla tilaisuus oli perinteisen arvokas. Puheita ja musiikkiesityksiä. Suvivirsi ja Gaudeamus Igitur. Riemuylioppilaita ja uudet ylioppilaat. Valokuvia ja paljon iloisia ja onnellisia nuoria kasvoja.

Ja nyt sitten nuorilla edessään monta mahdollista tienhaaraa. Minkä tien kukakin sitten valitsee, sen näyttää tulevaisuus. Uutta on edessä vanhemmillakin kun nuoret suunnittelevat omaa polkuaan tässä elämässä. 

Nyt meidän tehtävä on tukea nuorta valinnoissa. Niihin valintoihin ei meidän äitien ja isien kuulu enää vaikuttaa. Meidän tärkeä tehtävä on uskoa, luottaa ja tukea. Ja olla läsnä silloin kun meitä tarvitaan.

Tänään toivoisin, että nuoreni muistaisi olla rohkea, luottaa itseensä ja kuunnella itseänsä. Että hän uskaltaisi olla oma itsensä ja uskaltaisi kulkea oikeita haluamiaan polkuja ja valita rohkeasti omat tapansa toteuttaa itseään.

Nalle Puhin sanoin: Lupaa minulle, että tulet muistamaan,

 että olet paljon rohkeampi kuin uskot, vahvempi miltä näytät ja fiksumpi kuin luulet.

Ihanaa viikkoa!

💗

Mari