keskiviikko 8. tammikuuta 2020

Nyt pukkaa pilkullista sukkaa

 
 
Nyt on tosiaan puikoilta pudonnut pilkullista sukkaa. 
Tämä sukkapari on ollut kyllä tekeillä jo luvattoman kauan. Kovin on ollut hidasta ja hankalaa hommaa. Miten tuo neulominen muuttuukin olevinaan niin äärimmäisen vaikeaksi heti, kun mukana kuljetettavia lankoja on matkassa enemmän kuin yksi. Hyvänen aika, kun en ymmärrä miten muut neulojat pystyvät neulomaan kirjoneuleita. Siinä täytyy olla jotakin yliluonnollista?
Luulin jo viime talvena selättäneeni tämän asia, vaan ei. 


Kaiken muun hankalan lisäksi tämän yhden sukkaparin kanssa tapahtui vielä sekin, että kun sain jotenkuten tuherrettua ja väkisin väännettyä valmiin parin, niin toinen sukkahan on nyt sitten rutkasti isompi kuin toinen. Eikä varmaan ole vaikea arvata kummasta sukasta tuli pienempi. No siitä ensimmäisestä. Sitä tietenkin kun kovalla jännityksellä ja äärimmäisellä keskittymisellä tuhersin, niin lopputulos oli sitten suhteellisen tiukkaa neulosta. Ei ollenkaan sellaista minulle tyypillistä kädenjälkeä. Toisen sukan osasin jo ottaa hieman rennommin, joten sen näkee myös työn jäljestä. Sama silmukkamäärä kummassakin, samat kerrosluvut vaan lopputuloksena aivan erikokoiset sukkaset. Että voi rähmä. Ainoa hyvä asia tässä on se, että nämä sukkaset on tehty jämälankavaraston Nalle-langoilla. Että en nyt ainakaan ostanut lankoja varta vasten tätä epäonnista projektia varten.
 Mutta olkoot. Vien ne mökille, siellä on aina käyttöä sukille, isoille ja pienille, täydellisille ja epätäydellisille.


Viimeiset kaksi ja puoli vuotta neulojan elämässä ovat olleet äärimmäisen kaoottista aikaa.  Asiat jotka ovat vaikeina hetkinä kantaneet ja tuoneet iloa ovat olleet ne omat rakkaat ihmiset ja käsityöt (ne epäonnistuneet ja onnistuneet). Voinnin heilahdukset suuntaan ja toiseen näkyvät minulla suoraan näissä käsitöissäni. Silloin kun on huono päivä ei pysty keskittymään eikä käden ja pään yhteistyö aina oikein toimi. (Tosin tässä olen mennyt eteenpäin.) Virheet olen oppinut hyväksymään mutta kyllä ne silti vähän aina harmittaa. Niinkuin nyt nuo pilkkusukat.😂 Ja iloa on  tietenkin tuonut myös se, että olen saanut ja voinut kirjoitella tänne näitä omia pieniä höpötyksiäni. 

Ja nyt voin viimeinkin sanoa, että tässä reilun parin vuoden synkkyydessä alkaa viimein näkyä hieman myös ihan oikeaa valoa. Viimeinkin kohtasin pari neurologia, jotka ihan tosissaan kuuntelivat ja ymmärsivät mitä heille kerron, perehtyivät asiaan ja halusivat lisätutkimuksia. Heille en ollut vain nimi potilaslistassa ja joku josta on syytä päästä vain nopeasti eroon. Kerrankin tunsin, että minulla on oikeasti jotakin merkitystä siellä sairaalan seinien sisäpuolella, enkä ole poliklinikallakaan vain lääkäreiden harmina. Nyt on tutkimukset tehty ja epilepsia lääkitys aloitettu. Ja voin onnellisena sanoa, että nyt mennään ihan selvästi oikeaan suuntaan. Tämä on niin mahtavaa!
Nyt tuntuu, että voin viimeinkin laskea hartiat alas. Nyt tämä neuloja on hyvissä käsissä.


Mari

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lämmin kiitos kun poikkesit lukemaan blogiani. Kommenttejanne on aina mukavaa lukea, joten jätäthän viestin muistoksi minulle käynnistäsi.❤️