lauantai 18. tammikuuta 2020

Minä vain haaveilen

Nythän tämä touhu meinaa täällä kääntyä ihan väkisin pelkäksi haaveiluksi. Työn alla on nimittäin elämäni toinen itse tekemäni villapaita ja taisin lähteä tähän(kin) projektiin hieman sillä lailla "takki auki ja soitellen sotaan" -meiningillä. 
Minulla on periaatteessa tuohon villapaitaan ohje jota olisin voinut noudattaa ja jonka olisi pitänyt myös helpottaa koko hommaa. Mutta tietenkin päätin hieman muuttaa valmista ohjetta itselleni mieluisampaan suuntaan. 
Käsi pystyyn virheen merkiksi! 
Ja koska kokemusta ei ole vielä kertynyt ihan edes välttävästi, niin nyt olen sitten ihan helisemässä lisäysten ja kavennusten ja kavennusten kavennusten kanssa. 

Ja tietenkin kun homma alkaa mennä liian hankalaksi, sen tekeminenkin hidastuu merkittävästi. Mielummin puuhailee jotakin ihan muuta kuin sitä hankalaksi käyvää neuletta. 



Ja siinä juuri minä olen tosi hyvä. Siinä muiden puuhailtavien asioiden keksimisessä. On paljon mukavampaa selailla vaikka ihania neulekirjoja kuin miettiä ja pähkäillä miten ihmeessä neulon sen villapaidan loppuun. Sitä paitsi, nyt on käsillä kaksi niin ihanaa sukkakirjaa, että niitä on aivan pakko välillä  vähän selailla ja haaveilla. Ja suunnitella mitä sitä sitten neuloisi jos paita joskus valmistuu. Tai jos vaikka ihan vähän aloittaisi jo jonkun ihanan pitsisukkaprojektin. Jos ihan vaan vähän lipsuisi siitä hassusta päätöksestä, että yksi työ kerrallaan. Ajatelkaas nyt ihan oikeasti! Onhan se nyt ihan hassu päätös. Kyllä enemmän tykkään kun on monta keskeneräistä työtä. Sitten voi aina siirtyä toiseen työhön jos yksi alkaa puuduttaa.


No jaa, ehkä nyt kuitenkin koitan saada tuota paitaa pikkuhiljaa eteenpäin. Eihän raglanhiha nyt niin vaikea voi olla. Vai voiko? Ehkä se voi tai sitten ei. 
Jos vain päätän, että se ei ole vaikea, niin ehkä se ei sitten olekaan. Olisikohan tämäkin vain asennekysymys.😊



Ihanaa lauantai-iltaa jokaiselle!
Haaveillaan.😀

💙
Mari

1 kommentti:

  1. Niin tutulta kuulostaa ;) Minulla ihan sama vika ja etsin vaihtoehtoista tekemistä, aloitan uusia (ja taas kesken jääviä neuleita) jne., kun joku jo aloitettu alkaa tökkiä. Mutta en pura, en hitsi vieköön!
    Minullakin on muuten juuri nuo samat sukkakirjat! Yhden mallin olen vaan tehnyt, mutta kauniita kuvia niissä on ja niitä on kiva katselle - ja haaveilla:) Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista

Lämmin kiitos kun poikkesit lukemaan blogiani. Kommenttejanne on aina mukavaa lukea, joten jätäthän viestin muistoksi minulle käynnistäsi.❤️