keskiviikko 12. helmikuuta 2020

Pitsiset "matkasukat"




Vihdoin ja viimein sain taas palata villasukkien pariin. Työn alla oli pitkään isompi projekti, joka kesti ja kesti, ja välillä ajattelin jo ettei valmistu ikinä milloinkaan. No tokihan se valmistui kuitenkin, ajallaan. Ja kyllä tuntuikin sitten taas niin kovin mukavalta luoda puikoille ihania villasukkia. Ne kun sitä paitsi valmistuvat niin paljon nopeamminkin kuin villapaita. Tuntui nytkin, että ihan suit sait sukkelaan sain nämäkin putoamaan puikoilta. Aloittelin näitä kyllä jo aiemmin mutta sen isomman työn takia jäivät vähän paitsioon ja pahasti vaille huomiota.


Nämä sukkaset on tehty Novitan pitsisukkien ohjeella. 
Löydät ohjeen vaikka TÄÄLTÄ. 
Langaksi valikoitui joku iänkaiken vanha lanka jonka löysin tuolta lankalaatikostani, luultavasti seiskaveikkaa. Ja langan väriä olikin sitten  äärimmäisen hankala ja suorastaan mahdotonta saada kuvissa toistettua oikeanlaisena.

Malli oli erittäin mukava neuloa. Jujusta kun sain kiinni, niin sen jälkeen ei tarvinnutkaan kummempia miettiä. Sai vaan antaa mennä ja nauttia tekemisestä ja nopeasta edistymisestä.😂
 

Nämä ovat ihan selvästi "matkasukat", sillä näitä on neulottu yön pimeydessä halki vähemmän talvisen Suomenmaan, kun ajeltiin lumen perässä loman viettoon pohjoiseen. Mainoksien uhrina hankin itselleni ennen matkaa sellaisen kaulaan laitettavan lampun, jonka valossa oli hyvä neuloa vaikka muuten oli aivan tolkuttoman pimeää. 
Se ostamani lamppu on sellainen pitkä taipuisa pötkö jonka molemmissa päissä on pienet led-valot. Sen pötkön saa taitettua niskan yli lenkiksi niin, että lampun pienet led-päät jäävät vartalon etupuolella. Valon saa kohdistettua hyvinkin tarkasti siihen mitä tekee, eikä se kirkkaudellaan häiritse kuskia ajon aikana.
Loistohankinta!


Jaahas, ja sitten tilanne olisikin niin, että edessä olisi paluu arkiseen rytmiin. Lomat on nyt tällä erää lomailtu ja huomenna paluu työn pariin. Lomathan on itsestään selvästi aina mukavia, vaan on tuohon arkiseen rytmiinkin ihan kiva taas solahtaa tämän pienen velttoilun jälkeen.😂 
 


Mukavaa viikonjatkoa kaikille! 
💗
Mari

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lämmin kiitos kun poikkesit lukemaan blogiani. Kommenttejanne on aina mukavaa lukea, joten jätäthän viestin muistoksi minulle käynnistäsi.❤️