torstai 6. toukokuuta 2021

Kesäkelit tulee! Oletko valmis?

 

 

Satuin tässä, vähän niinkuin vahingossa ohimennen, vilkaisemaan tulevien kymmenen päivän sääennustetta ja yllätyin, todella. Tarjolla oli alkuun kylmää, paljon tummia pilviä ja vesipisaroita. Sitten hups! Ihan yhtäkkisesti lämpötilan lupaillaan kipuavan kahteenkymmeneen ja jopa yli. Enpä ensin oikein uskonut lukemaani. Piti ottaa ennuste uudemman kerran ruudulle luettavaksi, ja kyllä, edelleen ruudulla oli ensi viikon lämpötilat hyvinkin kesäisissä lukemissa. Aika mahtavaa!

 


Ja sitten tulikin kiire ja hoppu, kun ensin on laiskotellut ja vetkutellut  kesäneuleiden kanssa. Eihän niiden kanssa tähän mennessä mikään kiire ole ollut, kun lämpötilatkin ovat vielä olleet vain aavistuksen plussan puolella. Vaan nyt tuli hoppu! Kesä tulee ihan kohta! Toppatakit varastoon! Pipat kellariin! Lämpöä luvassa! 

 


Tämä ihana kesäinen neule on tehty, jälleen, Novitan ohjeella. Periaatteessa neule on ollut valmis jo hyvän aikaa, joku vain on ollut laiska päättelemään ja viimeistelemään. Nyt oli sitten, sääennusteen inspiroimana, pakko tehdä ripeä ryhtiliike ja ryhtyä päättelyhommiin. Päätteleminen on sitten niin kovin, kovin, kovin vastenmielistä hommaa mutta samalla tietenkin myös melko lailla pakollista, jos meinaa neuleita tehdä ja käyttää. Joten tehtävä on mitä tehtävä on.

 

 

Tämän kesätopin nimi on Brigitte. Kiva nimi, ihana malli ja hauskat värit. Minuun vetosi erityisesti tuo olkapäät paljaaksi jättävä pääntie.

 Toppi on neulottu Cotton Soft -langasta. Raikasta valkoista ripauksella punaista. Puuvillaa kesään.

  

Ja nyt kesätoppi nro 1 on täysin valmiina tulevaan huikeaan lämpöaaltoon. Toivottavasti se lämpö ei sitten ensi viikon tullen katoa kuin tuhka tuuleen. Yleensähän näissä tuppaa käymään juuri niin, että mitä enemmän lämpimiä kelejä etukäteen hehkutetaan, niin sitä varmemmin niitä ei tule. Ja miten se menikään, että pessimisti ei pety.😂😂 

 


Ihanaa loppuviikkoa kaikille ja suloista äitienpäivää!💕

💗

Mari

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lämmin kiitos kun poikkesit lukemaan blogiani. Kommenttejanne on aina mukavaa lukea, joten jätäthän viestin muistoksi minulle käynnistäsi.❤️