sunnuntai 22. marraskuuta 2020

Kudottua kauneutta

 

 

Pyrähdettiin siipan kanssa tässä päivänä muutamana isolle kirkolle, Helsinkiin. Junalla matkattiin maskit tiukasti kasvoilla. Matkaneuletyöt jäivät kerrankin pois kyydistä ja oli vain neuloja ja siippa. Vähän sellaista parisuhde aikaa.

 Ja tietenkin, neulojan toiveesta, oli ajatus käydä myös katsomassa Helsingin Taidehalliin marraskuun alussa avautunutta Kudottua kauneutta -näyttely.

 


Ja kyllä, ehdottomasti kannatti lähteä!

  

Kyseessähän on upea ryijynäyttely, joka esittelee suomalaisen perinnetekstiilin historiaa ja nykypäivää. 

Näyttelyssä on esillä noin sata erilaista ryijyä keräilijä Tuomas Sopasen kokoelmista. Suomalaisen ryijyn vaiheita 1700-luvulta eteenpäin, uutta ja vanhaa, kauneutta neljältä vuosisadalta.

 

Näyttelyssä oli esillä lukuisia hyvinkin perinteisiksi luokiteltavia ryijyjä mutta mukaan oli mahdutettu ilahduttavan paljon myös uutta ja erilaista. Laaja ja hyvin  monipuolinen näyttelykokonaisuus näyttää kävijälle ryijyn monet puolet, sen mitä ryijy on, mitä ryijy on ollut ja mitä se voi olla.

Käsityöntekijänä en voinut olla vaikuttumatta näistä kaikista upeista ryijyistä, niiden suunnitteluista, hehkuvista väreistä, joskus yllättävistäkin muodoista ja siitä, millä taidolla näistä ryijyistä ihan jokainen oli toteutettu. 



Tietoisuus siitä, että ryijy ei todellakaan ole mikään nopeasti toteutettava käsityö, suorastaan herkisti neulojan katsellessani näyttelyn kaikkia upeita ryijyjä. Minkä valtavan työmäärän jokainen noista upeista ryijyistä on vaatinutkaan! 

Itse olen joskus tehnyt pienen, 50 cm x 50 cm, ryijyn ja sitä (työlästä😃) projektia muistellessani en voi muuta kuin nöyränä ja lumoutuneena ihastella kuinka joku on tuollaisia kauniita käsitöitä saattanut valmiiksi ja joku toinen tuonut nämä kaikki ihanuudet meidän kaikkien ihasteltaviksi.

 


Nyt kaikki joukolla ryijyjä ihailemaan! Näyttely on avoinna Taidehallissa 3.1.2021 saakka.

 

Kauneutta jokaiselle alkavaan viikkoon!

💛

Mari

 

 




4 kommenttia:

  1. Samaa mieltä olen kanssasi, että tämä on hieno näyttely ja kannattaa käydä katsomassa. Siis: suosittelemme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Ja kierrokseen kannattaa varata aikaa. Ihan sen vuoksi, että voi rauhassa keskittyä ihastelemaan.

      Poista
  2. Upeita! Kädentaitoja on aina ihana ihailla.

    VastaaPoista

Lämmin kiitos kun poikkesit lukemaan blogiani. Kommenttejanne on aina mukavaa lukea, joten jätäthän viestin muistoksi minulle käynnistäsi.❤️