perjantai 15. maaliskuuta 2019

Kirjoneulekirous kumottu?








 Nyt on kyllä melkein juhlan paikka! 
Ilmapallot ja serpentiinit esiin, kakkua pöytään ja kuohuvaa laseihin. Mielelläni kuulisin myös jonkinlaisen fanfaarin! 
...sillä ensimmäiset kirjoneulelapaseni ovat valmiit!






Ihan vakavastikin puhuen, olen kyllä nyt niin tyytyväinen. Kehrään täällä onnesta kuin kissa. Valmiit ovat vaikka koville työ näiden parissa välillä otti. Olen purkanut ja neulonut uudelleen niin monta kertaa, että sillä työmäärällä olisi pitänyt valmistua useampi pari lapasia. Jostain se sitkeys taas löytyi ja periksi en antanut, jätin vain välillä tauolle ja annoin suhteemme hieman viilentyä ennen seuraavaa yritystä.






Lankana näissä lapasissa on ihan tuo perus Novitan seitsemän veljestä. Käytin laatikon pohjilta jämälankoja. Ajattelin, ettei sitten harmita ihan niin isosti jos työ menee aivan poskelleen. Että en nyt sitten ainakaan ole varta vasten ostanut lankoja.
Näiden Talvi -lapasten mallihan löytyy täältä.
 Ohje näihin oli tosi hyvä ja selkeä, niinkuin jo aiemmassa postauksessa kirjoitin. Jäi sitten tosiaan ihan lukijan omaksi huoleksi kuinka hyvin sen ymmärsi. Aika hyvin kai loppujen lopuksi asiat ymmärsin kun valmista työtä katsoo. Vaan, kyllähän tässä vielä parannettavaakin jäi. Moni enemmän taitoa ja kokemusta omaava huomaa varmasti monta epäkohtaa mutta minulle riittää nyt tällä kertaa se, että nuo kuitenkin tunnistaa lapasiksi ja niitä ilkeää myös käyttää eikä se kämmenten  verenkierto ole pahemmin uhattuna.






Olihan tämä nyt kaikesta "taistelusta" huolimatta hauska projekti. 
Oma vointini ja nykyinen tekemisen tyylini asettavat lisähaasteita välillä vähän kaikkeen. Kuluneet pari viikkoa ovat olleet erityisen raskaita ja työpäivän jälkeen olo on monasti ollut aika tyhjiin imetty. Mutta silti on ollut ihanaa kun on jaksanut tarttua lapasprojektiin iltaisin edes pienen pienen hetken verran. 
Tämän kokemuksen rohkaisemana voisin kyllä toisenkin kerran tarttua kirjoneuleeseen. Mutta ehkä sitten aikaisintaan ensi talvena.😏





Parasta perjantaita ja alkavaa 
viikonloppua
teille kaikille ja ihan jokaiselle!

Mari💗

2 kommenttia:

  1. Tosi kauniit lapaset olet tehnyt! Sitkeys palkitaan ja sitä sinussa näyttää olevan :)
    Oikein hyvää ja rentouttavaa viikonloppua!

    VastaaPoista

Lämmin kiitos kun poikkesit lukemaan blogiani. Kommenttejanne on aina mukavaa lukea, joten jätäthän viestin muistoksi minulle käynnistäsi.❤️