maanantai 11. maaliskuuta 2019

Parsittua







Ei kyllä ehkä välttämättä uskoisi, että näillä villasukilla on ikää jo 25 vuotta. 
Vai mitä olet mieltä?
Nämä sukat ovat ihan ensimmäiset sukat mitkä aikanaan tein aivan itsekseni. Koulussahan oli väkerretty ne pakolliset villasukat mutta ne eivät kyllä sen kummemmin innoittaneet muihin kokeiluihin.
Nämä on siis tehty alle parikymppisenä tuolle minun rakkaalle miehelleni. Tai silloin puhuttiin tosin vasta poikaystävästä.😄 Eli näihin sisältyy hurja määrä tunnetta ja muistoja.

Kovassa käytössä ovat 7veikasta tehdyt sukat vuosien aikana olleet. Ja tietenkin pikkuhiljaa on käyttö alkanut myös näkyä. Kantapäät ovat pikkuhiljaa hiutuneet puhki, hurjasti ovat sukat myös nyppyyntyneet ja muotokaan ei enää aikoihin ole ollut tunnistettavissa villasukaksi.

   




 Vielä kuitenkin ajattelin yrittää pelastaa mitä pelastettavissa on. Vaikka kyllä aika onnettomalta tilanne alkuun näytti. Mutta eihän niitä poiskaan ilennyt heittää, joten piti laittaa kaikki taito peliin ja käydä pelastushommiin!

 Aiemmin olen paikkaillut villasukkien reikiä neulomalla ihan rehellisen paikan korjattavan kohdan päälle. Vinkit tähän neuloen parsimiseen olen joskus pongannut paikasta x jota en todellakaan enää muista mutta esimerkiksi Novitan sivuilla on hyvät ja selkeät ohjeet tähän hommaan. Tykkään tuosta tavasta, vaikka paikatusta kohdasta tuleekin tosi paksu. Vähän sellainen "korotettu kantapää". 
Nyt sitten sattumalta nettiä selaillessani osuin mielenkiintoiseen blogiin, jossa oli taas uudenlainen vinkki neuleen korjaamiseen. Tällä kertaa korjasin siis nämä sukat eri tavalla kuin ennen. Tässä parsiminen tehtiin luomalla uutta pintaa silmukoimalla. Tämä oli aika helppo tapa parsia ihan vaan neulalla ja langalla. Siisteydestä en sitten tiedä. Ehkä tällä tyylillä saa helposti siistin ja hyvän paikan jos siinä sukassa on sellainen "siisti" reikä. Sitten kun sukan kantapää näyttää tuolta kuin näissä isännän sukissa, niin sitten on jo vähän haastavampi homma. Tai sitten harjoitus parantaa lopputulosta tässäkin hommassa.






Mutta tärkeintä on, että reiät on paikattu! Sukat saivat nyt uuden elämän. Parsimisen jälkeen vietin vielä tovin nyppyjen parissa ja ihan vaan saksin pois kaikki vuosien aikana kertyneet pikkupampulat neuleen pinnasta. Ja sitten vielä pesukoneen kautta muotoiltaviksi. 
Ja niin on taas kuin uudet! Ainakin melkein.😏




Ja onhan se nyt ihan mahtavaa, että omin pikkukätösin on pystynyt luomaan jotakin näin pitkäikäistä ja toiselle tarpeellista! 
Ei siis mitään pikamuotia!😊
Löytyykö teiltäkin jotain mitä olette itse tehneet vuosia vuosia sitten ja joka edelleen on käytössä? Ja joka aina ajoittaisella pienellä fiksauksella jatkaakin käytössä?

 





Ihanaa alkanutta uutta viikkoa kaikille!

Mari💗

4 kommenttia:

  1. Arvostan todella vaivannäköäsi. Hienot tuli ja hyvin varmasti lämmittää jatkossakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuli kyllä hyvä mieli kun sai antaa vanhoille sukille vielä jatkoaikaa.

      Poista
  2. Hienosti paikattu ja tosi kestävää lankaa on kokonaisuutena tuo ollut ja siististi olet saanut vanhan uudistettua. Hyvin harvoin tulee enää villasukkia paikattua, kun noita uusia tulee sekä omilta että äitini puikoilta vielä vähän liiankin kanssa. Muistan elävästi mummoni upeat ja siistit paikat sukissa ja housun polvissa:)
    Ja kiitos, kun vierailit blogissani:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi ja tietenkin vierailusta blogissani! Ihanaa kun poikkesit :) Tuo lanka noissa sukissa on muistaakseni 7veikkaa, nykyään ei kyllä ole kyseinen lanka ihan noin kestävää. ;)

      Poista

Lämmin kiitos kun poikkesit lukemaan blogiani. Kommenttejanne on aina mukavaa lukea, joten jätäthän viestin muistoksi minulle käynnistäsi.❤️