maanantai 9. maaliskuuta 2020

Timanttiset virkatut tiskirätit



Sukkapuikot vaihtuivat hetkeksi virkkuukoukkuun. Pitkästä aikaa. Ja kyllä vaan tuntui niin kovin mukavalta. Otin tässä ihan kokeilumielessä, ja puuvillalankojen loppuunkulutus ajatuksissani, työn alle tiskirättejä. Tosin mielestäni on kyllä vähän huono sana tähän kohtaan tuo rätti. Mielummin käyttäisin näistä nimitystä liina. Voisiko näistä puhua tiskiliinoina? Ne on niin nättejä, että tuntuu jotenkin rumalta sanoa rätti. No, nätti rätti tai tiskiliina. Kaikki käy.


Tuhosin tässä viime kesänä tekemäni virkatun viirinauhan
jäljiltä jääneet Cotton Bamboo -langat. Kokeilun kautta etenin. Silmukkamäärää jouduin vähän hakemaan ja kokeilemaan. Sen takia nuo kaikki liinat ovat vähän eri kokoisia.Lopulta tuumailin, että 42 silmukkaa Cotton Bamboo lankaa virkattuna 3,5 puikolla antaa mielestäni aika hyvän lopputuloksen. Kuvio on kaikissa näissä kokeilemissani liinoissa sama, koska nyt halusin vain hahmottaa ja kokeilla tuota kokoa ja silmukkamääriä. 
 

Liinat on virkattu ihan vuorottelemalla pelkästään pylväitä ja ketjusilmukoita. Periaatteessa ihan nopsa tehdä, itsellä vaan aina tuppaa menemään puurot ja vellit sekaisin, eli laskuissa ei aina pysy ja purkaa saa pienessäkin työssä paljon. Mutta ei haittaa.

Näin nuo tein.😄
1. kerros: Virkkasin siis 39 ketjusilmukkaa (kjs) ja kolme ketjusilmukkaa kääntymistä varten. (seuraavan kerroksen 1. pylväs)
2. kerros: Seuraavaksi virkkasin neljä pylvästä, sitten toistin 1 kjs, 5 p koko kerroksen loppuun asti. Ja virkkasin loppuun vielä kolme ketjusilmukkaa kääntymistä varten.
3. kerros: Virkkaa samoin kuin 2. kerros
4. kerros: Virkkaa samoin kuin 2. kerros
5. kerros: Virkkaa 1 kjs, 1 p  ja toista koko kerroksen loppuun asti. Virkkaa taas loppuun 3 kjs kääntymistä varten.

Sitten toistelin näitä kerroksia kunnes liina oli haluamani kokoinen, tai niin kauan kuin lanka riitti.😃


Nämä tiskiliinat voinkin sitten pestä koneessa 60 asteessa aina kuin tarve vaatii. Ja ovat paljon kauniimpiakin kuin kaupasta ostetut. Tosin tyttäreni kyllä huomautti, että värit näissä minun liinoissani ovat ihan samat kuin niissä kaupasta ostetuissa. Mutta ihan sattumalta!😂 

Kivaa alkanutta viikkoa!
💛
Mari

2 kommenttia:

  1. eikös tiskit tiskata harjalla tai sienellä.pöytä pyyhitään rievulla.kauniita ovat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin näin. Meillä on vain aina puhuttu "tiskirätistä" kun tarkoitetaan liinaa/riepua jolla pyyhitään pöytiä. Kai saattaa olla niin, että vähän eripuolilla Suomea on käytössä erilaisia termejä samalle asialle. Kiitos, kun nostit asian esiin. Mukavia maaliskuun päiviä sinulle!

      Poista

Lämmin kiitos kun poikkesit lukemaan blogiani. Kommenttejanne on aina mukavaa lukea, joten jätäthän viestin muistoksi minulle käynnistäsi.❤️