tiistai 26. marraskuuta 2019

Glögipullon joulupaita



Joulun makuiset ja tuoksuiset terveiset Tallinnan joulutorilta!

Oli tosi ihanaa käydä fiilistelemässä jo hieman joulun tunnelmaa. 
Ensimmäistä kertaa pistäydyimme Tallinnan joulutorilla. Kokemus oli oikeinkin positiivinen! Joulutorilla oli kertakaikkiaan valloittava tunnelma. Illan pimeydessä kauniita jouluvaloja, torilla pieniä kojuja joissa oli myynnissä kaikkea ihanaa jouluista. Pakkassäässä ilmassa leijuva glögin ja pipareiden tuoksu tuntui suloiselta ja maistui hyvältä. 
Tori oli täynnä hyväntuulisia ihmisiä eri puolilta maailmaa, ja hymy tuntui olevan herkässä kaikilla. Ja kaiken tämän keskellä kaunis joulukuusi suloisesti koristeltuna valoilla, sydämillä ja kullanvärisillä joulupalloilla.
Kyllä nyt sai oma mielikin hyvän starttipotkun kohta alkavalle joulukuulle ja joulun valmisteluun.


Tästä kaikesta jouluisesta tunnelmasta innostuneena meilläkin glögipullo pukeutui jo joulua silmällä pitäen jouluiseen villapaitaan. Tämä meidän  glögipullon joulupaita on perinteinen jussipaita. 

Kovin tarkasti ei kenenkään kannata tätä tekelettä tiirailla, sillä niinkuin olen aiemminkin todennut, niin minkäänlaiset kirjoneuleet eivät ota minulta oikein sujuakseen, edelleenkään. Aina jostain kiristää tai sitten on tapahtunut jotakin muuta kummallista ja outoa.
 Mutta ajatus se on tässäkin hommassa kuitenkin se tärkein.


Onhan tuo glögipullo, tai vaikka ihan mehupullokin, hauskempi laittaa näin pikkujouluiseen aikaan esille villapaita päällään. Eikö!?😃


Mallin tähän paitaan olen bongannut jostakin takavuosien Suuren käsityölehden joulunumerosta. Noita vanhoja lehtiä kun tulee aina säilöttyä nurkissa, sillä koskaanhan ei tiedä milloin niitä taas tarvitsee. Ja niitä vanhoja lehtiä on sitä paitsi kiva selailla aina aika ajoin.

Glögipullon villapaita saa vielä seurakseen pienen pipan. Näillä saa sitten kyllä asustettua glögi- ja mehupullot jouluiseen kattaukseen sopiviksi.
Mutta noita pipajuttuja lisää sitten vähän myöhemmin.



Suloista marraskuun viimeistä viikkoa!
💗
Mari

2 kommenttia:

  1. Todella hurmaava pullonpaita! Juuri sopiva tähän vuoden aikaan. Joulutunnelma on minulla vielä vähän hakusessa, mutta eiköhän se tästä. Mukavaa marraskuun viimeistä viikkoa sinullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos💕 Kyllä se joulutunnelma varmasti hiipii pikkuhiljaa jokaiseen kotiin ja jokaisen sydämeen☺️❤️

      Poista

Lämmin kiitos kun poikkesit lukemaan blogiani. Kommenttejanne on aina mukavaa lukea, joten jätäthän viestin muistoksi minulle käynnistäsi.❤️