Villasukat äiti-tytär yhteistyönä

Tässä oli hauska projekti. Äidin ja tyttären yhteistyössä toteuttamat sukat tytölle itselleen. 

Malli on tytön itse miettimä. Suhteellisen yksinkertaiset sukat mutta silti niin täynnä tärkeyttä ja tunnetta. Neiti aloitti näiden sukkien neulomisen yläasteikäisenä juurikin heti sen jälkeen, kun koulussa oli saatu tehtyä ne ihan ensimmäiset lapaset. Pieni innostuksen siemen aiheeseen oli siis silloin havaittavissa ja minähän tietenkin yritin sitä siementä hellästi hoitaa ja vaalia, ja innostaa itse liikaa innostumatta. Langat ja puikot hankittiin, ja työ pääsi käyntiin. Lanka oli muistaakseni Novitan Aapo. Muistikuva langan nimestä on kyllä melko hatara, voi se olla joku muukin.

Neidin innostus aiheeseeen kyllä sitten hiipuikin lupaavan alun jälkeen aika lailla kokonaan ja suhteellisen nopeasti. Muutamia kertoja vaivihkaa kyselin sukan edistymisestä mutta hiljaista oli sillä rintamalla. Ja niin melkein kokonaan neulottu sukka ilman paria hautautui jonnekin vaatehuoneen uumeniin vuosiksi.

Ja sieltä äiti sitten tämän tekeleen löysi ja pelasti, kun tyttären muutto omaan kotiin oli ajankohtainen. Neitihän meinasi ettei todellakaan aio sukkia loppuun tehdä, että heitäpä jo ne roskiin. No siis en! Kyllä työn alle otin ja ajattelin sitten saattaa lapsen aloittaman projektin loppuun. 

Ja kyllähän näitä on nyt neulottu vähän siellä sun täällä. Reissasivat matkakäsityönä mukanani Kouvolassa ja Jyväskylässä. Kävivät kanssani jopa käsityön museossa. Ja näiden sukkien kanssa olen nyt sitten jopa katsonut ensimmäisen kokonaisen jalkapallo-ottelun ja aivan yksin.

Ja nyt tuntuu kovin mukavalta kun olen tämän todella pitkän aikavälin projektin saattanut loppuun. Tyttö saa taas uudet sukat, ja vielä osin omatekemät. Ja todella siistillä käsialalla hän nämä aloitti. Hyvin hennosti tuosta alimmasta sukasta erottaa kohdan jossa tekijä on vaihtunut. Jospa hän vielä joskus innostuisi yrittämään uudelleen. 

Taitoa kun hänellä selvästi olisi.

Lämpöä ja valoa marraskuun harmauteen!

💜

Mari