sunnuntai 3. marraskuuta 2019

Lumihiutaleita




Nyt kun kalenterin lehti on käännetty lokakuulta marraskuulle, niin ajatukset alkavat vääjäämättä harhailla jo joulun suuntaan. Vaikka en itse tunnustaudukaan innokkaaksi jouluihmiseksi, niin silti tässä kohtaa vuotta alkaa väkisinkin jo miettiä ihan pienesti jouluisia aatoksia. Varsinkin kun perheessä on yksi yli-innokas jouluttaja. Tämä henkilö laulaa joululauluja ympärivuoden ja joulun ajan lähestyessä patistelee muitakin innostumaan. Hänellä on jo ikkunalla jouluvalot ja juuri laittoi viestiä ja kyseli koska aloitetaan joulupipareiden leipominen.💗


Yleensä ne ensimmäiset jouluajatukset itselläni liittyvät aina jotenkin joulukortteihin, niitä kun olen askarrellut monena vuonna itse. Mutta tänä vuonna ensimmäiset jouluaatokset liittyvätkin joululahjojen ja joulumuistamisten paketointiin. 

Pinterestiä taas selailin ja löysin ihanaakin ihanampia pienten tähti- ja lumihiutalekuvioiden ohjeita. Niitä piti tietenkin päästä heti kokeilemaan, ja siitä se ajatus sitten lähti. Näistä Nalle-langasta virkatuista lumihiutaleista tulee joulupaketteihin suloisia koristeita. 
 

Tänään kun otin kuvia näistä lumihiutaleista, löysin sattumalta rekvisiitaksi vanhan tyhjän kranssin josta koristeet on jossain kohtaa riisuttu kokonaan. Aloin asetella noita valkoisia lumihiutaleita kranssin päälle ja hoksasin, että näistä saisi kyllä ihan kauniin talvisen ovikranssinkin aikaiseksi. Sitä ajatusta pitää ehkä vielä vähän kehitellä mutta idea voisi kyllä toimia aika kivasti. 
Pidän kransseista mutta en sellaisista missä on liian paljon tavaraa, kimalletta, väriä, loistetta ja välkettä. Tästä saisi aikaiseksi mukavan rauhallisen ja kauniin kranssin. Tuumasta kenties toimeen siis.



Näistä valkoisesta Nalle-langasta virkatuista lumihiutaleista tuli halkaisijaltaan noin 5 cm kokoisia pieniä hiutaleita. Kokeilin tehdä myös seiskaveikasta, ja kun lanka on paksumpaa, niin niistä lumihiutaleista tuli halkaisijaltaan n. 7 cm hiutaleita. 
Väri oli tosin näissä seiskaveikasta tehdyissä vaaleanvihreä. Kirvoitti kotipiirissä hieman kommentteja. Ovat kuulemma homehtuneita lumihiutaleita.🙈
Ja mun mielestä kun olivat olevinaan ihan kivoja.
 



Toivottelen kaikille
suloista sunnuntai-iltaa
ja 
virtaa uuteen viikkoon!
💟
Mari

6 kommenttia:

  1. Ihania virkattuja lumihiutaleita! Voi kunpa minäkin saisin aikaiseksi. Hyvää marraskuuta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon 💕 Ihania marraskuun päiviä sinullekin.

      Poista
  2. Kylläpä ovat kauniita. Ihania kerrassaan. Noista saa aikaiseksi vaikka mitä kaunista. Kivaa uutta viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu❣️ Ihanan aurinkoisena alkoi uusi viikko.☀️

      Poista
  3. Todella kaunis lumihiutalemalli!
    Meillä myös yksi jouluttaja juuri pyysi, että voisiko hän jo alkaa koristella huonettaan jouluun:)
    Mukavaa loppuviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anni! Ihanaa kuulla, että teilläkin asuu jouluttaja.💕 Jouluttajan touhujen seuraaminen tuo mukavasti piristystä tähän marraskuun harmauteen.
      Ihanaa uutta viikkoa sinulle.❤️

      Poista

Lämmin kiitos kun poikkesit lukemaan blogiani. Kommenttejanne on aina mukavaa lukea, joten jätäthän viestin muistoksi minulle käynnistäsi.❤️