keskiviikko 18. joulukuuta 2019

Lumihiutalekranssi




Tänään sain viimeinkin askarreltua jouluisemman kranssin ulko-oveen, toivottamaan tulijat tervetulleeksi meidän jouluun. Tuppaavat vain nämä minun projektini venymään todella pitkiksi siitä alun ajatteluvaiheesta toteutukseen. Tätäkin hommaa suunnittelin tekeväni jo marraskuussa. Että sillälailla jos hyvissä ajoin tekisin. Vaan ei. Mutta hyvin kuitenkin valmistui tämäkin tuotos juurikin hyvissä ajoin ennen joulua. Mitäpä se haittaa jos vähän projektit venyy ja paukkuu, kunhan on ajoissa valmista. 






 Sain eilen ennakkoon ensimmäisen "joululahjani". Kertarysäyksellä pamauttivat sairaalanmäellä vuoden ajokiellon allekirjoittaneelle. Nyt harmittaa. Ja isosti. Vaikka ymmärtäähän sen, että turvallisuuttahan siinä vain ajatellaan. Mutta kun siihen on vain niin tottunut, että voi koska vaan hypätä rattiin ja hurauttaa milloin minnekin jos mieli tekee tai asioita pitää hoitaa. Nyt ei sitten hurautella minnekään vaan opetellaan kiltisti käyttämään julkisia kulkuvälineitä.

Vaan ei se harmitus aiheesta tainnut ollakaan ihan kovin vakavaa sorttia. Kyllä on nimittäin harmi vähentynyt täällä huomattavasti, kun katson ikkunasta ulos ja maisema hohtaa puhtaan valkoisena.
Maisema on muuttunut harmaan ja ruskean sävyisestä valkeaksi ihan pienessä hetkessä. Aivan mahtavaa! Vaan ei taida olla kovinkaan pysyvää tämä ilo. 
Joten nautitaan juuri nyt!





Mutta se kranssi.
Jo marraskuussa virkkailin noita pieniä suloisia lumihiutaleita, postauksen voit käydä kurkkaamassa täältä, jos kiinnostaa lukea enemmän aiheesta. Ajatuksena silloin oli nimenomaan hyödyntää pieniä virkattuja lumihiutaleita muissa jouluisissa askarteluissa. Ja näillä olenkin nyt koristellut lahjapaketteja ja nyt sitten työn alla oli tämä kranssi. 
Pieniä lumihiutaleita oli kiva virkkailla, kun se oli suhteellisen nopeaa ja helppoa hommaa. Ja vielä kun lopputulos oli noinkin söpösen näköistä.



Takapihan tuijat joutuivat harvennuksen uhriksi jouluisen kranssin hyväksi. Tuo kranssipohja on taasen jostakin vanhasta joulukoristeesta riisuttu ja suhautettu suhumaalilla aavistuksen valkeaksi. Ja sitten vain kuumaliimapistooli  lämpiämään ja sommittelemaan hiutaleita ja muita koristeita paikoilleen. Loppujen lopuksi aika vähällä vaivalla syntyi ihan kaunis koriste oveen. En pidä kransseista joissa on liikaa tavaraa ja tapahtumaa, joten tällainen yksinkertainen sopii minulle mainiosti.


Tummaa ovea vasten nuo valkoiset lumihiutaleet tulevat kivasti esiin. Ulkona vielä paremmin kuin sisällä tummaa taustaa vasten. Olen oikeinkin tyytyväinen tekeleeseeni. 
Unohtuu kaikki harmit ja mielipahat kun touhuilee jouluisia juttuja. 
Nyt sitten seuraavaksi uuni lämpiämään ja pikkuleipien ja muiden joululeivonnaisten pariin!
 


Ihanaa jouluoloa ja -eloa jokaiseen kotiin 
ja 
jokaiseen sydämeen!
💕
Mari

3 kommenttia:

  1. Kaunis kranssi ja kivan monikäyttöisiä nuo luomihiutaleet! Lunta olisi kiva saada tännekin, vaikka vain ihan pieni kerros.
    Tunnelmallista joulua sinulle!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos 🙂 Ihanaa ja rauhallista joulua sinulle ja perheellesi ❤️🎅

      Poista
  2. Todella kauniin kranssin olet tehnyt! Tuo joulutunnelman suoraan kotiovelle.
    Kylläpä on ikävä tuo ajokorttiasia. Mutta julkisilla pääsee kyllä, minä käytän niitä jatkuvasti ja arki sujuu siitä huolimatta ;)
    Ihania joulun aluspäiviä sinulle!

    VastaaPoista

Lämmin kiitos kun poikkesit lukemaan blogiani. Kommenttejanne on aina mukavaa lukea, joten jätäthän viestin muistoksi minulle käynnistäsi.❤️