sunnuntai 25. elokuuta 2019

Suomen kaunein kaupunki



Tämän viikonlopun aikana on tältä neulojalta jääneet käsityöt nurkkaan. 
Toki lauantaina oli kyllä vielä työpäiväkin, ja työthän kyllä aina vähän haittaa ja hidastaa harrastuksia.😃 Ei vaan, leikki sikseen. Lauantain työpäivä, niinkuin koko viikonloppu, oli mitä mainioin. Ihania asiakkaita, hauskoja kohtaamisia upeiden ihmisten kanssa. 
Tykkään kyllä niin kovin paljon siitä mitä teen.💜

Yleensä työpäivän jälkeen iltasella tulee aina nykerrettyä virkaten tai neuloen jotakin siinä sohvan nurkassa istuessa, vaan nyt ei kertakaikkiaan ehtinyt. 
Sain nimittäin lauantaina koko pesueeni ja lisäksi puolet "lisäpesueesta" saman pöydän ääreen. Oli niin kertakaikkisen ihanaa kun pöydän ympärillä oli ääntä, hälinää ja hyvää mieltä. Ihan parasta. Hymy korvissa neulojalla vieläkin.


Ja ennestäänkin jo hyvän päivän päälle pyrähdimme siipan ja tyttären kanssa vanhaan kotikaupunkiini iltavisiitille. Hurautimme kaupungin läpi, siitä Särkänniemen porteille ja ylös korkeuksiin Näsinneulaan. Ylös päästessä korvat olivat täysin lukossa. Niinkuin monta monituista kertaa aiemminkin. Ja alas mennessä vielä pahemmin.
 

 Ja maisemat olivat tietenkin aivan yhtä upeat kuin aina ennenkin. 
Tosin todella paljon muuttuneet siitä kun viimeksi torniin olen noussut. Tampere on kuitenkin kaunis kaupunki. Ja kun ikää tulee lisää, niin sitä kauniimmaksi se kaupunki muuttuu. Liekö se sitten sitä kaipuuta synnyinseudulle...


 Mutta pakkohan teidän muidenkin on myöntää, että hyvältähän tämä kylä näyttää! Kyllä tuosta Näsinneulasta avautuvasta näkymästä, muutoksista huolimatta, vielä löytää ja tunnistaa tutut maamerkit. Onneksi perusasiat eivät muutu vaikka Tampere niin kovasti kasvaa ja uudistuu.


 Tämän lähemmäksi Särkänniemen laitteita ei enää parane mennä. 
Huono olo iskee jo pelkästä ajatuksesta, että pitäisi mennä pyörimään laitteisiin ja leijumaan jonnekin epämääräisesti maan ja taivaan välille.
JA varsinkin jos juuri on syönyt Näsinneulan jäätelökahvilassa maailmanhistorian isoimman jäätelöannoksen.😂
Joka oli muuten tosi hyvä.



Suloista sunnuntain iltaa
ja 
iloa uuteen viikkoon!
💙
Mari

2 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia kauniista kaupungista. Minulla on melkoinen korkean paikan kammo, mutta siitä huolimatta pitää aina joskus päästä näköaloja katsomaan. Näsinneulassa olen tosin käynyt varmaan reilu kaksikymmentä vuotta sitten:)
    Ja voi kun saisi tuollaisen jäätelöannoksen, piristäisi kummasti näin uuden viikon alussa..
    Mukavaa ja kesäistä elokuun viimeistä viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  2. Kauniista kaupungista on helppo ottaa kauniita kuvia.☺️ En minäkään korkeita paikkoja rakasta mutta jostain ihme syystä Näsinneulassa ei huippaa ollenkaan.😁

    VastaaPoista

Lämmin kiitos kun poikkesit lukemaan blogiani. Kommenttejanne on aina mukavaa lukea, joten jätäthän viestin muistoksi minulle käynnistäsi.❤️